Nukketalon salaisuudet

Jessie Burton: Nukkekaappi (suom. Markku Päkkilä, Otava, 2016)

[Arvostelukappale]

On vuosi 1686. Petronellan isä on kuollut, ja äiti naittaa tytön amsterdamilaiselle äveriäälle kauppiaalle Johannekselle. Johanneksen taloutta hallitsee voimakastahtoinen sisko Marin. Palvelijoita on vain kaksi, orpotyttö Cornelia ja tummaihoinen Otto, jonka Johannes on tuonut matkoiltaan.

Petronella on vasta 18-vuotias ja hänen on vaikea sopeutua synkkään taloon, varsinkin kun Johannes ei tunnu olevan lainkaan kiinnostunut hänestä. Nella tajuaa pian, että Johanneksessa on jotakin outoa. Hänen on turha unelmoida oikeaoppisesta hääyöstä ja omasta vauvasta.

Huomatessaan Nellan tyytymättömyyden mies antaa hänelle lahjaksi ylellisen nukketalon, mikä loukkaa Nellaa. Pian Nella alkaa saada mystisiä paketteja, joissa on talonväkeä muistuttavia nukkeja nukkekaappiin laitettavaksi. Kuka nukkeja lähettelee ja miten hän voi tietää perheestä niin paljon? Vähitellen Johanneksen ja muun talonväen salaisuudet alkavat paljastua, ja Nella joutuu kypsymään rooliinsa talon rouvana.

Luin Nukkekaapin, koska olin kuullut sitä kehuttavan jännittäväksi. Romaani oli kuitenkin pettymys – tosin tämä johtuu varmaan siitä, miten itse suhtaudun historiallisista aiheista kirjoittamiseen. Goodreadsissa moni on ihastunut romaaniin ikihyviksi.

Kirjan miljöö on todella kiinnostava, ja Jessie Burton on selkeästi tehnyt paljon taustatutkimusta. Kauppiaiden ja pikkuporvarien Amsterdam on nurkkakuntainen kaupunki, jossa kaikki kyttäävät naapureitaan, eikä kukaan saa kapinoida. Harmi vain, että kiinnostava miljöö menee jotakuinkin hukkaan romaanin epäuskottavuuden takia. Minua on aina kiinnostanut se, millainen sielunelämä ja asenteet ihmisillä on ollut menneinä aikoina. Usein kuulee sanottavan, että ihmiset ovat aina olleet samanlaisia, ja tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa. Oma aikakautemme on hyvin erilainen kuin mikään aiempi, kun ajatellaan vaikka naisten asemaa tai suhtautumista seksuaalisuuteen. Juuri henkilöhahmojen sisäisen elämän kohdalla Burton menee metsään.

Nella on hemmoteltu perhetyttö suloisesta maalaiskylästä, mutta ajattelee ja toimii kuin nykyajan omanarvontuntoinen teinityttö. Burton ymppää kertomukseen koko ajan selittelevää feminismiä. Nella pohdiskelee tämän tästä, että naisillekin kuuluu valta. Naimaton Marin on hänen mielestään vapaa toimija. Yllättäen romaanin naisille on mahdollista rampata yksinään pitkin poikin kaupunkia, ja elää muutenkin todella vapaasti.

Romaanin teemoina ovat myös homous ja rasismi. Traagisista tapahtumista huolimatta Nellan talonväki suhtautuu homouteen oudon leppoisasti, siis nykyaikaisesti. Tummaihoisen palvelijan Oton rotukaan ei ole heille mikään juttu, Otto on melkein perheenjäsen ja Johanneksen luottohenkilö. Tuntuu, että kirjailija on halunnut kuvata feminismiä, homofobiaa ja rasismia historiallisessa kehyksessä heijastaakseen oman aikamme ilmiöitä, mutta lopputulos on suhteessa historialliseen kehykseen todella epäuskottava.

Eniten minua häiritsi romaanissa miniatyyritaiteilijan osuus. Koko kuvio tuntuu irralliselta ja epäuskottavalta, eikä tuo tarinaan mitään uutta. Romaanin alkuperäinen nimikin on Miniaturist, joka antaa odottaa, että taiteilijalla olisi tarinassa ratkaiseva osuus. Lopulta miniatyristin osuus jää hämärän peittoon. Katsoin talvella Netflixistä summamutikassa elokuvan The Awakening, jossa oli käytetty samaa ideaa todella painajaismaisesti. Rebecca Hallin esittämä skeptikko Florence joutuu epäilemään mielenterveyttään, kun nukketalo alkaa elää uudelleen hänen menneisyytensä tapahtumia.

Nukkekaappi on varmasti mukava lukukokemus, jos sen osaa ottaa romantisoituna historiallisena romaanina, jossa oikeasti kuvataan nykyajan ihmisiä jännittävästi 1600-luvun Amsterdamissa. Erinomaista suomennosta on ilo lukea.