Onnea kaupan

Toinen sähkökirjalainani kaupunginkirjastosta oli Eric Maiselin Rethinking Depression. Etsin oikeastaan jotain itseapukirjaa, mutta törmäsin tähän. Kirjoittaja heittää varsin voimakkaita näkemyksiä masennuskeskusteluun: hänen mielestään masennus ei ole lääketieteellisesti diagnosoitavissa oleva sairaus, eikä sitä siksi pitäisi hoitaa mielialalääkkeillä – varsinkaan, kun niiden vaikutuksesta ei ole mitään oikeita todisteita. Terapiankin voisi korvata juttelemalla ystävien kanssa. (Kirjoittaja on itse terapeutti.)

En ihan suoraan yhdy Maiselin näkemyksiin. Minua kuitenkin kiinnostaa kovasti se, miksi nykyään mielialalääkkeitä käytetään niin valtavasti. Osaltaan vaikuttaa tietysti lääkeyritysten voitontavoittelu, jota kirjassakin kritisoidaan. Suuret lääkeyhtiöt yrittävät estää tutkimustulosten julkaisemisen, jos ne ovat heille epäedullisia. Yksi iso syy mielialalääkityksen yleisyyteen on varmasti, että se tulee halvemmaksi kuin keskusteluterapia. Suomessakin periaatteena on, että lääkitystä ei saisi määrätä ilman terapiaa, mutta usein potilas jää pelkkien lääkkeiden varaan, kun resursseja terapiaan ei ole.

Olen jatkanut dokumenttien katsomista You Tubesta. Olen katsonut kaksi todella hyvää historiadokumenttia. The Horrific World of England’s Workhouse on erinomainen brittidokumentti köyhäinhuollon historiasta. Monet 1800-luvun asenteethan ovat tulossa takaisin, kuten ajatus siitä, että jotkut vähävaraiset ansaitsevat apua, toiset eivät. Dokumentti valaisee hienosti, mihin tällainen ajattelu johtaa.

Toinen dokumentti oli sarjasta History of Britain: Victoria and Her Sisters, joka käsittelee osittain samoja aiheita, mutta myös esimerkiksi naisen asemaa ajan avioliittolainsäädännössä. Viktoriaaninen aviomies sai esimerkiksi piestä vaimoaan kepillä, kunhan se ei ollut paksumpi kuin hänen peukalonsa. Avioero oli mahdollista saada vain uskottomuuden nojalla.

Dokumentit saivat taas kerran pohtimaan, miten masentuneisuus on koettu entisaikaan. Vaikka nykyaikakin tuntuu usein raa’alta (kilvoittelu työpaikoista, taloudelliset paineet jne), on lähes mahdotonta käsittää, miltä elämä on ennenvanhaan tuntunut. Harvoin muistamme esimerkiksi, miten väkivaltaista elämä oli vielä jokin aika sitten: 1960-luvulla Helsingissä oli paljon enemmän katuväkivaltaa kuin nykyään ja liikennekuolemat olivat moninkertaisia. Puhumattakaan esimerkiksi viktoriaanisista lapsityöläisistä, joista kerrotaan dokumenteissa. Kehräämössä työskentelevän lapsen koko elämä (myös Suomessa) oli väkivaltaista: työnjohtaja löi ja lasten työ oli äärimmäisen vaarallista, heidän piti esimerkiksi ryömiä lattaialla jyskyttävien kutomakoneiden alla keräämässä pudonnutta puuvillaa. Kotonakin tietysti hakattiin, jos ei käyttäytynyt odotusten mukaisesti, eikä lasten keskinäiseen väkivaltaan puuttunut kukaan.

Jälkimmäisessä dokumentissa mainitaan, että kuningatar Viktoria muisteli lapsuutensa olleen surullinen. Kasvatus oli, kuten meilläkin, synkän uskonnollista: jo pikkulapsen piti koko ajan tarkastella itseään ja miettiä, miten paha ja syntinen oli. Käsitys lapsesta puhtaana tauluna, viattomana olentona, on aika tuore. Sitä ennen katsottiin, että lapsi oli perisynnin turmelema ennen kuin hänet oli kasvatettu kuriin ja nuhteeseen. Viktoriakin kirjoitteli lapsuuden päiväkirjaansa ahdistuneita vuodatuksia siitä, miten paha ihminen hän oli.

Tuntuu miltei mahdottomalta kuvitella, millaisia ihmisistä kasvoi, kun heidän päähänsä taottiin koko lapsuus- ja nuoruusaika, että he olivat pahoja ja likaisia. Viktoria sentään sai varmasti tarpeeksi ruokaa ja vaatteita, mutta entäs tehtaissa raatavat pikku raukat?

Olivatko masentuneisuus ja suru 1800-ihmisille sellaisia pähkäilyn aiheita kuin meille? Tuskin. Voi hyvin kuvitella, että noissa oloissa masentuneisuus on tuntunut aivan normaalilta olotilalta. Suhtaudun aika epäilevästi nykyajan onnellisuuspakkomielteisiin. Onko onnellisuus ikinä ollut ihmiselle normaali olotila? Ja onko onni edes sitä, mitä onnellisuusoppaat kauppaavat? Kirjastossa on saatavilla kiinnostava teos aiheesta:

Nykyään onnellisuus koetaan ihmisoikeudeksi ja sitä kaupitellaan meille opaskirjojen sekä kurssien avulla – mutta tietysti kaikkea muutakin myydään sillä ajatuksella, että tuote tekee elämästä onnellista. Kun vain ostat tiettyä hammastahnaa, saat valkoiset hampaat, sitten elämässä piisaa auringonpaistetta ja juoksentelua puistossa kauniin kumppanin seurassa.