Pahan äärellä

Olin katsomassa Espoon kaupunginteatterissa näytelmän Meidän luokka. Ei mikään kepeä kokemus. Näytelmä kertoo luokkatoveruksista puolalaisessa kylässä. Tarina alkaa vuodesta 1935, kun itsenäisen Puolan ensimmäinen johtaja Józef Piłsudski kuolee. Luokalla on sekä puolalaisia että juutalaisia oppilaita. Pian asenteet juutalaisia kohtaan kiristyvät, ja Saksa valtaa Puolan. Kyläläiset kääntyvät juutalaisia vastaan, eivätkä ystävyyssuhteet tai ihastumiset riitä pelastamaan tilannetta. Näytelmän juutalaiset eivät edes pääse keskitysleireille asti. Ei ole rajaa sille, millaisia julmuuksia ihmiset ovat valmiita tekemään omille naapureilleen.

Näytelmä on lähes kolme tuntia pitkä ja todella väkevä. Yleisössä itkettiin vuolaasti. Sinällään tarinassa ei ole mitään uutta, mutta näyttelijät tuovat kohtalot hyvin lähelle katsojaa. Teema on tietenkin erittäin ajankohtainen myös tämän hetken Suomessa. Miten vähän tarvitaan, että pahuus pääsee valloilleen ja ystävät alkavat teurastaa toisiaan, joko siksi, että ulkopuolelta käsketään tai siksi, että oikeasti vakuuttuvat toisen olevan vailla ihmisarvoa.

Ainoa kupru tekstissä oli omituinen raiskauskohtaus. Itse tekoa ei onneksi näytetty, mutta raiskatun monologi oli häiritsevä. Kunpa miespuoliset taiteentekijätkin uskoisivat, että raiskauksessa ei voi olla uhrin kannalta mitään nautinnollista, koska teolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, se on pelkkää väkivaltaa ja pitkittyessään kidutusta. Raiskauskohtaus oli ikävä notkahdus näytelmän sisäisessä moraalissa.

Näytelmä muistuttaa, että ihmiset toki selviävät vaikka millaisista raakuuksista, mutta minkä arvoista elämä on niiden jälkeen? Sielu on hauraampi kuin luut, fyysisiset haavat saattavat parantua, mutta sielulliset vauriot eivät välttämättä koskaan. Eikä maailma muuttunut toisen maailmansodan jälkeen yhtäkkiä paremmaksi, ennakkoluulot ja esimerkiksi antisemitismi ja muukalaisviha jäivät elämään.

Meidän luokka muistuttaa, että pahuus ei tule muualta, se on jokaisessa ihmisessä.

Lisätietoja täällä.

Kuvat: Yehia Eweis/Espoon kaupunginteatteri