Salaperäinen tyttö
Michelle Hodkin: The Unbecoming of Mara Dyer (Simon and Schuster, 2011)
Yhdysvalloissa on jo pitempään puhuttu nuorten aikuisten kirjallisuudesta. (Hyvä esittely löytyy täältä.) Kun lueskelin aiheesta, törmäsin termiin paranormal romance, jonka alle esimerkiksi Amazon-kirjakaupassa on lajiteltu paljon teoksia. Paranormal romance -teoksia on erikseen young adult -kategoriassa sekä ihan vain aikuisille, mutta young adult -romaanit, kuten Twilight-sarja, löytävät usein aikuislukijoitakin. Harmikseni paranormal romance -lajityyppiä hallitsevat edelleen vampyyrit – miksei kukaan kirjoita kummituksista? Olen kääntänyt kaksi osaa Maggie Stiefvaterin ihmissusitrilogiasta, joka on mielestäni hyvä kirjasarja. Ihmissudet ovat paljon kiinnostavampia kuin vampyyrit!
Twilightit olen lukenut, enkä mitenkään kummemmin ihastunut niihin. Nyt päätin tutustua paranormal romance -lajityyppiin vähän enemmän. Näitä kirjoja julkaistaan maailmalla pilvin pimein. Nopealla vilkaisulla ne näyttävät todella samanlaisilta. Kirjailija rykäisee useimmiten trilogian, kannessa poseeraa katalogimalli gootahtavissa vermeissä ja kirjan nimi on jotain sellaista kuin Bewtiched tai Surrender. Valitse näistä nyt sitten kiinnostavat… Valitsin romaanin The Unbecoming of Mara Dyer siksi, että sen nimi ja kansi poikkesivat massasta ja se oli saatavilla kaupunginkirjastossa.
Nyt ei liikuta vampyyrien maailmassa. 16-vuotias Mara lähtee tutkimaan ystäviensä kanssa hylättyä mielisairaalaa ja joutuu onnettomuuteen, jonka yksityiskohtia ei muista. Koska tyttö on traumatisoitunut, perhe muuttaa Floridaan ja Mara sisaruksineen aloittaa uudessa koulussa. Siellä hän alkaa kokea aistiharhoja ja hänen lähettyvillään sattuu mystisiä kuolemantapauksia. Samaan aikaan koulun häntäheikki, komeansuloinen Noah alkaa piirittää Maraa. Tyttöä ei kiinnosta, sillä hän ei halua olla yksi Noahin valloituksista – mutta onko komean ulkokuoren alla enemmän kuin koulutoverit tajuavat?
Maran muistot onnettomuusyöstä palautuvat painajaisten kautta. Hän alkaa ymmärtää, että hänessä on jotain vialla. Pyskologiäiti uskoo, että Maralla on psykoottisia piirteitä, mutta Mara alkaa tajuta, että asiaa ei ehkä voi selittää tieteen keinoin. Onko hänellä yliluonnollisia kykyjä?
Loppua lukuunottamatta pidin romaanista paljon. Päähenkilö ei ole mikään Bella Swanin kaltainen kiltti tyllerö, vaan hankala ja teräväkielinen. Suurin osa Maran repliikeistä on kekseliäitä ja nokkelan sarkastisia. Maran ja Noahin dialogi on älykästä ja yllättävää. Kerronnassa tuli jännittäviä käänteitä juuri sopivin väliajoin. Jännitys rakentuu monella tasolla: lukija haluaa tietää, mitä mielisairaalan raunioissa oikein tapahtui, mutta samalla myös nykytason mystiset tapahtumat kutkuttavat, ja tietysti Maran ja Noahin kehittyvä suhde kiinnostaa.
Vasta romaanin lopulla minulle alkoi selvitä, että kyseessä onkin trilogia. Viimeiset kymmenen prosenttia kirjasta oli vähän heikompaa kuin muu kerronta, ja lopun yllätys tuntui jotenkin lattealta. Kauhuelokuvista ja yliluonnollista käsittelevistä leffoista huomaa hyvin, miten vaikeaa tässä lajityypissä on päätyä tyydyttävään loppuratkaisuun. Jos lopussa selviää, että kaikki olikin vain päähenkilön mielenhäiriöitä, katsoja pettyy takuulla. Tämä romaani päätyi päinvastaiseen ratkaisuun: eräs Maran “hallusinaatioista” olikin totta, mikä vaikutti hieman epäuskottavalta.
Lisätietoa trilogiasta täällä.