Sankariäiti
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus, 2013)
Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu on herättänyt paljon huomiota: minua ennen varausjonossa oli yli 1200 varaajaa! Romaani kertoo Viljasta ja Aleksista, nuorista lestadiolaisista, joiden rakkaus joutuu koetukselle kun Vilja tulee toistuvasti raskaaksi. Yhden lapsen hän joutuu synnyttämään kuolleena ja kun käy ilmi, että kuudennella kerralla kohdussa uinuvat kaksoset, nuoren äidin voimat pettävät.
Romaani on kerrottu välillä Viljan näkökulmasta minämuodossa, välillä Aleksin näkökulmasta kolmannessa persoonassa. Välissä vuorottelevat lestadiolaisuuden kipupisteitä luotaava blogi ja perheen lasten leikit, jotka heijastavat aikuisten maailmaa. Eri ainekset on koottu hyvin yhteen. Blogiin saapuneet kommentit ovat liian autenttisen tuntuisia!
Taivaslaulu herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Se on todella taitavasti kirjoitettu ja koottu romaani. Kieli on parhaimmillaan hyvin kaunista ja perheen kohtaloa kuvataan hyvin. Hienointa on, ettei kirjoittajana ole uskonliikkeeseen katkeroitunut pahanpuhuja, vaan kysymyksiä tarkastellaan monesta näkökulmasta. Taivaslaulu herättää ajatuksia, siinä on lämpöä ja huumoria, varsinkin lasten kuvauksessa.
En kuitenkaan täysin nauttinut lukukokemuksesta. Minua häiritsi romaanin hyvin naiivi sävy. Kirjoittaja on tyylilajin suhteen johdonmukainen ja kyse on luultavasti vain henkilökohtaisista mieltymyksistä. Varsinkin aviomies Aleksi kuvattiin toisaalta oudon lapselliseksi ja toisaalta ylikiltiksi. Miksei hän hermostunut ja väsynyt, vaan oli lähes yliluonnollisin voimin vaimon tukena?
En tunne lestadiolaista liikettä kovin hyvin. Ulkopuolisena näen siinä sekä hyvää että kielteistä, ja romaani onnistui hyvin sisällyttämään molempia näkökulmia kerrontaan. Uskon, että ulkopuolisen on oikeastaan mahdotonta ymmärtää suljettua uskonyhteisöä, jossa useimmat ovat syntyneet liikkeen pariin. Jäin miettimään pelon puuttumista Viljan uskossa. Kun hän jossain vaiheessa suunnittelee hylkäävänsä seurakunnan, luulisi hänen pelkäävän rangaistusta, palavaan järveen joutumista ja ties mitä. Rangaistuksen pelko ei kuitenkaan ole läsnä romaanissa. Kun henkilöt tekevät uskontoaan vastaan, he pelkäävät yhteisön, eivät Jumalan reaktiota.
Vaikka Taivaslaulu on hieno kirja ja kuvaa varsin synkkiä kokemuksia, jäin kuitenkin kaipaamaan jonkinlaista varjoa kerrontaan. Tai ehkä jäin kaipaamaan konfliktia. Romaanissa ei oikeastaan ole muita keskeisiä henkilöitä kuin Vilja ja Aleksi. Heidän välilleen ei koskaan synny kunnon konfliktia. Suhteen alussa he ovat tosi rakastuneita, sitten tukevat toisiaan kaikissa vaikeuksissa. Loppupuolella romaanissa piipahtaa Aleksin isä: olisin mielelläni lukenut enemmän isän ja pojan välisestä konfliktista. Romaanin vaikeat kysymykset tuntuivat ratkeavan aika kivuttomasti. Rakkauden ja perhearjen kuvaus on kaunista, mutta jonkinlaista rosoa olisin kaivannut lisää.