Sankarityttö ja jousipyssy

Katsoin viikonloppuna poikani kanssa elokuvan Nälkäpeli. Eräs ystäväni, perheenisä, paheksui: ”Lapset tappavat lapsia. Sairasta.” Samanlainen mielikuva minullakin oli. Sekä kirjasarja että elokuva ovat kuitenkin olleet erittäin suosittuja ja halusin tietää, mistä on kyse. Olen kirjoittanut viimeiset 13 vuotta lehtijuttuja nuorille, ja oma esikoinenkin alkaa olla esiteini. Minua kiinnostaa kovasti, mikä nuoria liikuttaa. Unelmissani on sitä paitsi kirjoittaa lisää nuortenkirjoja. Edellinen ilmestyi yli vuosikymmen sitten, ja siinä ajassa nuortenkirjallisuuden kenttä on muuttunut täysin.

Tarina on dystopia. 16-vuotias Katniss Everdeen elää Panem-nimisessä diktatuurissa luonnontuhojen koettelemassa maailmassa, entisen Pohjois-Amerikan paikalla. Valtio ei enää koostu osavaltioista, vaan vyöhykkeistä: tavalliset ihmiset on aidattu omille alueilleen, missä he elävät niukkuudessa, joka muistuttaa aikaa ennen teollista vallankumousta. Joka vuosi kultakin vyöhykkeeltä arvotaan kaksi lasta tai teiniä osallistumaan gladiaattorityyppiseen Nälkäpeliin. Nuoret treenataan sisseiksi ja heidän tehtävänään on tappaa toisensa. Se joka jää henkiin, voittaa ja hänestä tulee tähti. Peli pidetään valtakunnan metropolissa, jonne kaikki rikkaus ja hyvinvointi on keskittynyt.

Arpa osuu Katnissin pikkusiskoon Primiin, mutta Katniss ilmoittaa lähtevänsä Nälkäpeliin siskon puolesta. Toiseksi taistelijaksi valikoituu poika nimeltä Peeta. Nuoret viedään pääkaupunkiin, missä heidän ympärillään alkaa mediasirkus – Nälkäpelin jokainen vaihe nimittäin lähetetään tosi-tv-ohjelmana valtakunnan eri kolkkiin.

Pidän kovasti Katnissin esittäjästä Jennifer Lawrencesta, mutta olin varautunut siihen että elokuva olisi vastenmielinen. Yllättäen tykkäsinkin siitä tosi paljon. Lawrence oli todella hyvä roolissaan – niin hyvä, että Peetan esittäjä jäi hänen varjoonsa. Voimakas ja neuvokas tyttösankari on hieno ilmiö. Katniss on todella taitava jousipyssyn käyttäjä, ja poikani laatikin heti joululahjatoivomuslistan, jossa on jousipyssy, nuolia ja viini.

Elokuvassa on visuaalista intertekstuaalisuutta, viittauksia jotka ehkäpä aukeavat paremmin aikuiselle. Katnissin kotikylä, vyöhyke 12, toi mieleen köyhän tsekki- tai puolalaiskylän, jota natsit pitävät pelon vallassa. Siinä oli myös viittauksia viktoriaanisen Britannian köyhyyteen. Rikas pääkaupunki vastaan rutiköyhä maaseutu tuo mieleen tarinat Ceausescun [en osaa tehdä s-kirjaimen alle aksenttia macilla!] Romaniasta, Turkmenistanista tai Pohjois-Koreasta – siis aikuiselle. Uskoisin, että nuoriin vetoaa taistelu, jossa lapset yrittävät tappaa toisensa. Taistelun alussa Peeta varsin epäreilusti liittoutuu 1. ja 2. vyöhykkeen huipputreenattujen taisteilijoiden kanssa. Me aikuiset taidamme usein vähätellä leikkikenttien ja koulunpihojen julmaa taistelua. Nälkäpelin lasten taistelu on vertauskuva koulukiusaamiselle, nuorten välisille hierarkioille, petoksille ja lojaliudelle.

Katniss on todellinen supersankari. Hän on tiukka ja pystyvä. Isä on kuollut, ja Katniss huolehtii sekä siskosta että äidistä. Peeta uskoo jo alussa, ettei jää henkiin, mutta Katniss on päättänyt selvitä. Hänellä on voimakas oikeudentaju. Kun pikkytyttö Rue auttaa Katnissia, tämä sitoutuu suojelemaan Rueta. Ja vaikka Peeta melkein pettää Katnissin, hän ei menetä tytön lojaliutta. Oman kylän poikaa autetaan. Katniss on lisäksi voimakas ja älykäs. Kukapa ei voisi samastua häneen? Olisihan upeaa olla tyyppi, joka selviää kiusaamisesta ja vainosta voimakkaana, eikä silti katkeroidu, vaan säilyttää rehdin sydämensä.

Aikuisista ei tarinassa ole mitään hyötyä. Katnissin äiti on heikko ja melankolinen, pääkaupungissa aikuiset taas jahtaavat pelkkää mielihyvää ja alistavat nuoret viihteekseen. Nälkäpelin nuoret voivat luottaa vain itseensä, ja ehkä myös toisiinsa, paitsi jos muut nuoret haluavat tappaa heidät. Dystopiat vetoavat nuoriin, koska niiden avulla voi käsitellä tulevaisuuden pelkoa. Tulevaisuus on epävarma kaikilla tasoilla: kukaan ei tiedä, miten paljon luonto kestää, tuleeko ilmastonmuutos ja miten se tulee. Miten globaali talous muuttaa arkielämäämme, onko tulevaisuudessa edes työpaikkoja, onko opiskelussa järkeä? Isä ja äitikin voivat olla huomenna työttömiä, hullu ampuja voi rynnätä kouluun tai ennennäkemätön myrsky tehdä tuhojaan. Omassa nuoruudessani pelättiin ydinsotaa ja luin monia teoksia, joissa selostettiin millainen maailma pahimmillaan olisi, jos ydinpommi räjähtäisi. Aikuisten on helpompi sulkea tällaiset aiheet mielestään pois.

Suomen kuvalehden artikkelissa, josta kirjoitin aiemmin, annettiin ymmärtää, että yhteiskunnallinen kirjallisuus voi olla vain Väinö Linnan tyylistä. Mielestäni nimenomaan skifi, fantasia ja dystopiat voivat kertoa paljon omasta ajastamme mielikuvituksen ja liitoittelunkin keinoin. Suzanne Collinsin kolmea Nälkäpeli-romaania oli vuoden 2012 lopulla myyty yli 50 miljoonaa kappaletta, siis enemmän kuin Harry Potter -kirjoja. Osasyy on tietysti, että Nälkäpeli, vaikka onkin YA-kirjallisuutta, vetoaa myös aikuisiin lukijoihin. (Myös sähkökirjojen yleistyminen on vaikuttanut myyntilukuihin.)

Aikuisia, joita kirjan tai elokuvan julma lähtökohta (lapset tappavat lapsia) järkyttää, kehottaisin tarkastelemaan omia asenteita. Kahden pojan äitinä olen alusta saakka ollut sitä mieltä, että poikien/lasten aggressioille ei anneta kasvatuksessamme ja yhteiskunnassamme oikein mitään turvallista purkautumistietä. Ei ole sattumaa, että kuulapyssyt, väripanostaistelut ja lasersodat ovat niin suosittuja. Mielestäni aggressiivisuus sekä tarve taistella ja puolustaa ovat ihmisessä luontaisina ominaisuuksina. Esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa ei yleensä osata käsitellä poikien aggressiivisuutta ja räjähtävää energiaa. Jos poikien sitten antaa leikkiä vaikkapa nerf-aseilla, sukulaisilta tulee heti kielteistä palautetta.

Monissa YA-romaaneissa on julmuuksia, verta ja suolenpätkiä. Se tuntuu vetoavan nykynuoriin. Mielestäni sitä ei pitäisi paheksua, vaan tulisi miettiä, mistä se kertoo. Vampyyrit ovat supersuosittuja ja heidänkin puuhansa ovat aika verisiä. Nälkäpeliä on verrattu japanilaiseen kirja- ja elokuvasarjaan Battle Royale, joka ilmestyi aikaisemmin kuin Collinsin romaanisarja. Japanilaisversiossa sama perusidea on vielä raaempi: koululuokka kerrallaan viedään ilman ennakkovaroitusta armeijan saarelle, missä heidät altistetaan ihmiskokeille. Heille asennetaan jäljityspannat ja heidän käsketään tappaa toisensa. Jos toveria ei tapa tai yrittää paeta, pannassa oleva pommi aktivoituu. Battle Royale on ollut Japanissa supersuosittu, vaikkei sitä alunperin haluttu edes julkaista raa’an aiheen vuoksi.

Minua kiinnostaa sekä nuorten mieltymys Nälkäpelin kaltaisiin tarinoihin, että aikuisten kauhistunut reaktio (vaikka myyntiluvuista päätellen kaikki aikuiset eivät kauhistelekaan teoksia). Lapsia murhaavat lapset ovat aikuisille eräs suurimmista kauhun ja järkytyksen aiheista – lastenhan kuuluu olla viattomia. Nälkäpeli on kuitenkin fiktiota. Se ammentaa kreikkalaisista myyteistä ja suosiosta päätellen myytti-idea vetoaa laajalti. Katnissiin kohdistuva ihailu osoittaa, että kaipaamme edelleen suuria sankareita.

Kakkososa Vihan liekit tulee teattereihin marraskuussa.