Seksiä rahasta

Viime vuosikymmenellä alkanut seksikirjavillitys on kiinnostava ilmiö. ”Belle de Jourin” kirjat taisivat olla ensimmäisiä eroottisia romaaneja (2003), joita naiset ryntäsivät ostamaan sankoin joukoin. Bellen kirjoitukset ilmestyivät alunperin blogissa. Maisteriksi valmistunut nuori nainen muutti Lontooseen, ei löytänyt alansa töitä ja päätti ryhtyä tarjoilijan sijasta luksusprostituoiduksi. Blogissa hän kuvasi suorasukaisesti miesten vaatimia palveluksia.

Kirjoista tuli heti bestsellereitä tietokirjakategoriassa ja niistä tehtiin suosittu tv-sarjakin. Samalla kirjoittajan identiteetti herätti spekulaatioita. Kirjailija-toimittaja India Knight arveli, että kirjoittaja oli mies, ja samaa epäili moni muu. Alusta saakka oltiin sitä mieltä, että kirjat eivät voineet kertoa oikean prostituoidun elämästä. Kirjoittaja oli liian rento, hänellä oli aina hauskaa eikä hän kohdannut hulluja tai todella epäsiistejä asiakkaita.

Neljä vuotta ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen kirjoittajan henkilöllisyys paljastui. Belle oli Brooke Magnanti, lääketieteen alan tohtorisnainen ja tutkija. Hän vakuutti, että teokset perustuivat hänen omiin kokemuksiinsa. Pian esiin kömpi myös ex-poikaystävä, jonka mukaan Magnanti oli kirjoillaan tuhonnut hänen maineensa. Tänä syksynä poikaystävä on antanut haastatteluja, joissa hän syyttää Magnantia myös siitä, että tämä on rahastanut hänen persoonallaan. Pariskunnalla on edessään kohtaaminen oikeussalissa.

Poikaystävän mukaan kirjat on pelkkää sepitettä. Magnanti oli kuulemma fiksu ja kiltti tyttöystävä, joka ei olisi ikinä voinut myydä seksiä. Magnanti taas sanoo, että seurustelukumppani oli täysin tietoinen hänen sivubisneksestään. Oikeudessa Magnanti joutunee todistamaan, että todella työskenteli prostituoituna. Nykyään Magnanti on naimisissa ja julkaisi viimeksi tietoteoksen The Sex Myth, jossa ruotii sitä miten seksuaalisuus vaikuttaa yhteiskunnassa. Teosta on syytetty epätieteelliseksi ja sen on sanottu sisältävän vääriä faktoja.

Myös ”Bellen” kirjat ovat saaneet osakseen paljon kritiikkiä. Yhdyn niihin, jotka suhtautuvat edelleen epuskoisesti Magnantin tarinaan. Ei siksi, etteikö akateeminen nainen voisi työskennellä prostituoituna, vaan sen takia, miten työtä kirjassa kuvataan. (Täytyy tosin myöntää, etten jaksanut lukea kirjaa loppuun.) Kaikki on kivaa ja helppoa. Ei se nyt niin paha juttu ole, jos harjoittaa fellaatiota ilman kondomia. Myös ”Bellen” muu elämä tuntuu omituiselta. Hänen ystäväpiirinsä koostuu lähinnä entisistä poikaystävistä. Hän jopa käy lounaalla neljän eksän kanssa samaan aikaan! Seurustelukumppania tämä ei haittaa, eikä hän pane pahakseen seksin myymistäkään.

”Bellen” tarinointi on varmaan toiminut paremmin blogissa. Lukijat ovat odottaneet kieli pitkällä, millainen tapaus on seuraavaksi vuorossa ja mitä miehet Belleltä vaativat. Kirjassa lyhyet, samantapaiset ”päiväkirjamerkinnät” ovat vähän monotonisia. Outoa kyllä, mehukkaita seksikuvauksia ei ole. Kirja jäi minulta kesken, koska en oikein keksinyt, miksi olisin sen lukenut. Fiktiivinen teos samasta aiheesta olisi toiminut paremmin: siinä olisi voinut vedota kunnolla naisten fantasioihin.

Käsitys luksushuorasta on minusta ylipäätään häiritsevä. Ovatko luksushuorat vain urbaania legendaa? ”Belle” selittää (humoristisesti?) että nykyään mummitkin käyttävät kumisia minihameita ja antavia kaula-aukkoja, joten ravintolassa prostituidun tunnistaa siitä, että hän on ainoa hillitysti ja tyylikkäästi pukeutunut nainen. Luksushuoramyyteissä prostituoitu tapailee vain tyylikkäitä miehiä hienoissa hotelleissa, pukeutuu parhaimpiin alusvaatteisiin ja seksi on sopivasti tuhmaa, ei ikinä ällöä. Magnanti tarjoilee tätä myyttiä todellisuutena. Hänen kirjojaan on syytetty siitä, että ne houkuttelevat nuoria naisia prostituution pariin. Brittilehdissä kirjoitetaankin jatkuvasti siitä, että taloudellisen laskusuhdanteen koetellessa perheitä ja yliopistomaksujen noustessa naispuoliset opiskelijat rahoittavat opintojaan myymällä seksiä. En tiedä onko asiasta minkäänlaisia tilastoja, vai onko kyse vain sensaatiojournalismista.

Belle de Jourin kirjassa häiritsi myös kökkö kieli ja ihmiskuva, ja sama pilaakin useimmat eroottiset bestsellerit. Olen lukenut niitä aika paljon, joskaan en aina loppuun, ja toistuvat kliseetkin ärsyttävät. Eräs fiksu nainen perusteli minulle Fifty Shades of Greyn suosiota sillä, että se on samanlaista hömppää kuin harlekiinit, sen ei ole tarkoituskaan olla uskottava tai millään tasolla järkevä. Kyseinen teos (luin vain ensimmäisen osan) otti minua rankasti päähän. Epäuskottavuuksista on jauhettu jo kaikkialla: miten nykytyttö voi 21-vuotiaana olla niin kokematon, ettei ole edes pitänyt poikaa kädestä? Miten hän muka voi saada taivaallisen orgasmin ensimmäisessä yhdynnässä? Ja niin edelleen.

Minua ärsytti romaanissa eniten se, että psykologia oli päälaellaan. Oikeassa elämässä alistujia ovat yleensä Christian Greyn kaltaiset heput, jotka joutuvat arjessa pitämään langat käsissään ja pyörät pyörimässä. Toisekseen kirjassa ärsytti se kaman ja romun määrä, jota pariskunta tarvitsi parittelemiseen. Ja kaikki oli aina huippukallista, harvinaista ja parasta laatua! Kun kirja vielä oli pöhkösti kirjoitettu, en vaan jaksanut innostua. Seuraavaksi tartuin Sylvia Dayn samantapaiseen sarjaan, mutta väsähdin jo alussa siihen, että kirjoittaja oli tosiaan halunnut kirjoittaa E.L. Jamesin menestystrilogian uudestaan.

Kotimaisista olen lukenut eroottiset kertomuskokoelmat Naamiohuvit, Hunajakukka ja Samettipuutarha (Gummerus). Niiden ansioksi luettakoon huumori, mutta minua väsytti, että kertomukset olivat aika samanlaisia ja niissä myös toistuivat samanlaiset ilmaukset ja sanavalinnat uuvuttavuuteen asti. Juu, eroottiseen kirjallisuuteen kuuluu, että miehillä on aina iso, mutta tarvitseeko sitä jankuttaa? Jo Fifty Shadesin ensimmäistä osaa lukiessa minusta tuntui, että alan kirkua jos kohtaan vielä kerran ilmaisun ”his impressive member”. Sukuelinten nimitykset muuten tuntuvatkin tuottavan ison ongelman sekä englanniksi että suomeksi kirjoitettaessa.

Dayn jälkeen yritin lukea joitakin eroottisia sähkökirjoja, joissa oli uuvuttavan samantapaiset kuviot: rikas mies, alistuva nainen, yksityislentokone ja hienot ravintolat, kristallilasit ja timanttikalvosinnapit. Haukotus. Olisi niin kiva kohdata eroottinen (hömppä)romaani, joka olisi sekä kekseliäs että kuumottava, mutta en kyllä jaksa enää kahlata läpi kaikenmaailman hölönlöröä, jossa jankutetaan isoista kaluista ja orgasmeista, jotka saavat näkemään tähtiä.