Sodassa

Katsoin netistä runoilija Wilfred Owenista kertovan BBC:n dokumentin. Dokumentti oli sydämeenkäyvä. Owen kuoli ensimmäisessä maailmansodassa vain 25-vuotiaana. Siinä vaiheessa häneltä oli julkaistu viitisen runoa. Dokumentin mukaan Owenin suosio alkoi oikeastaan vasta 1960-luvulla – hänen sotarunonsa sopivat täydellisesti Vietnamin sodan vastaiseen eetokseen.

Kun olin nuori, rakastin Owenin runoja. Nyt mietin miksi, ja toisaalta en: eikö nimenomaan sodanvastaiseen paatokseen ole helppo nuorena samastua? Kahdessa viimeisimmässä maailmansodassa on teurastettu juuri nuoria ihmisiä. Ensimmäisessä maailmansodassa oli paljon sellaista, minkä kamaluutta kukaan ei etukäteen osannut arvata, kuten ensimmäiset kemialliset aseet. Dokumentti tuo hyvin esiin sen, miten nuoret ihmiset menivät lankaan ja lähtivät propagandan innoittamina rintamalle – vain kohdatakseen maanpäällisen helvetin.

Opiskelijana olin kovasti ihastunut erääseen poikaan, joka toi minulle syntymäpäivälahjaksi yllä olevan kirjan (The Little Book of War Poems, Siena, 1999). Kirjan runot alkavat 1500-luvulta. Erittäin koskettava kokoelma, joka on seurannut mukana muutosta toiseen.