Sotahistoriaa, pilkkukuumetta ja Suomen koululaitosta

Florian Huber: Lupaathan tappaa itsesi – kansan perikato kolmannessa maailmansodassa (suom. Heli Naski, Atena, 2016)

Arthur Allen: The Fantastic Laboratory of Dr. Weigl – How two brave scientists battles typhus and sabotaged the Nazis (W.W. Norton, 2014)

Valistus ja koulunpenkki – Kasvatus ja koulutus Suomessa 1860-luvulta 1960-luvulle (Toim. Heikkinen & Leino-Kaukiainen, SKS, 2011)

Tein Taiteiden yönä kahdentoista tunnin työvuoron kirjallisuustapahtumassa ja seuraavana aamuna jäin vuoteeseen kamalan flunssapöpön kanssa, joka ei ole vieläkään uskonut, ettei ole tervetullut. Onneksi kotona on aina lukemista. Olo on ollut niin pöpperöinen, etten ole selvinnyt roskiksille, saati kirjastoon.

Lupaathan tappaa itsesi on todella järkyttävä teos (kieltämättä flunssa tuntuu mitättömältä huolelta kirjassa kuvattujen kohtaloiden rinnalla). Tietokirjailija Florian Huber kuvaa Saksan häviötä toisessa maailmansodassa sekä puna-armeijan ja liittoutuneiden tuloa, mikä johti käsityskyvyn ylittävään itsemurha-aaltoon saksalaisten keskuudessa. Kirjoittaja valaisee molempien osapuolten psykologiaa. Neuvostoliittolaisista useimmat olivat sotineet kolme vuotta tauotta ja Neuvostoliiton tappiot olivat sodan loppuvaiheissa kivunneet 20 miljoonaan ihmiseen. Päästessään tunkeutumaan Saksaan neuvostoliittolaiset aloittivat murhien, ryöstöjen ja raiskausten aallon. Hävinneet saksalaiset taas eivät nähneet itselleen tai maalleen minkäänlaista tulevaisuutta. Joukkoraiskatut naiset sitoivat vauvat ja lapset itseensä ja hukuttautuivat. Romahtavan Saksan johto jakoi itsemurhakapseleita jopa ilmaiseksi, koska vieraan vallan alle joutuminen oli häpeä.

Myös toimittaja Arthur Allenin kirjassa kerrotaan toisesta maailmansodasta. Jo ensimmäisessä maailmansodassa pilkkukuume-epidemiat vaikeuttivat Saksan armeijan toimintaa, sama toistui toisessa maailmansodassa. Puolalaissaksalainen tiedemies Rudolf Weigl päätyi Buchenwaldiin kehittämään pilkkukuumerokotetta juutalaisen immunologin Ludwik Fleckin kanssa. Weigl otti laboratorioonsa töihin matemaatikkoja, lääkäreitä ja muita vankeja, jotka muuten olisivat olleet tuhon omia. Natsi-Saksalle pilkkukuumerokotteen kehittäminen oli ensiarvoisen tärkeää, sillä pilkkukuume tappoi sotilaista varsinkin itärintamalla.

Tämäkään kirja ei ole kovin pirteää luettavaa, vaikka kirjaa tekisikin mieli suositella rokotusten vastustajille. Paitsi sodan ja lääketieteen historiaa, kirja sisältää myös vaatetäin tarinan. Vaatetäi on ollut ihmiskunnan riesana satoja vuosia ja haukeutuu sinne, missä on muutenkin kurjaa ja saastaista, kuten juoksuhautoihin ja ghettoihin. Se asustelee vaatteiden saumoissa, herkuttelee uhrinsa ja verellä ja levittää pilkkukuumetta hyvin tehokkaasti.

Kahden edellisen kirjan rinnalla on ollut huojentavaa lukea suomalaisen koululaitoksen historiasta. Kirjasarjaan kuuluu kolme paksua nidettä. Aloitin kakkososasta, koska sen kuvaama aikakausi kiinnosti. Kirja sisältää perinpohjaisia artikkeleita eri tutkijoilta ja on todella kiinnostava. Irvokkaalta tuntuu, että 1860-luvulla pinnalla olivat samat kysymykset kuin nykyään: miten kaikki Suomen lapset saisivat samanarvoisen koulusivistyksen, sopiiko äitien jättää lapsia lastentarhaan ammattilaisten hoiviin (1800-luvulla lastenhoitajat rinnastettiin prostituoituihin) ja miten pitkään kutakin kansalaista tulisi kouluttaa, kun osan kansasta pitäisi kuitenkin työpanoksellaan hoitaa arjen sujuminen.

Kiinnostava yksityiskohta on, että suomalaiset tytöt ovat alusta saakka olleet innostuneita opiskelemaan: jo vuonna 1910 oppikouluissa oli enemmän tyttöjä kuin poikia!

Kiehtovaa on sekin, että koulussa vaikuttavat kasvatusideaalit ovat edelleen osittain samat kuin 1800-luvulla. Pestalozzin, Rousseaun ja Fröbelin vaikutus tuntuu edelleen. On myös hauskaa, miten paljon vahvat suomalaisnaiset vaikuttivat koulu- ja päiväkotijärjestelmän kehittymiseen.