Syrjästäkatsoja Brooklynissa

Sähkökirjassani oli leffakansi.

Colm Tóibín: Brooklyn (Penguin e-kirja, 2015, alunperin 2009)

Eilis Lacey elää irlantilaisessa pikkukaupungissa äitinsä ja sisarensa Rosen kanssa. Perheen kolme poikaa ovat muuttaneet työn perässä Britanniaan, eikä Eilisillekään löydy työtä kotipuolesta. Rose työskentelee konttorissa ja elättää sekä äitiä että siskoaan.

Pappi, joka on käymässä Yhdysvalloista, ehdottaa, että Eilis lähtisi työn perässä New Yorkiin. Pian asia onkin lyöty lukkoon ilman, että kukaan kyselee aralta nuorelta naiselta haluaako hän lähteä Atlantin toiselle puolelle. Pappi järjestää Eilisille huoneen irlantilaisen rouvan pitämässä täysihoitolassa Brooklynissa ja jopa työpaikan ystävänsä tavaratalossa.

Alkuun herkällä Eilisillä on kova koti-ikävä, mutta vähitellen hän sopeutuu. Sulhanenkin löytyy, mutta sitten kotipuolesta tulee ikäviä uutisia.

Olen aiemmin lukenut Tóibínilta romaanin The Blackwater Lightship (1999), mutta se jäi vähän vieraaksi. Eräs ystävä, jonka makua kovasti arvostan, pitää Tóibínin kirjoista paljon, joten päätin antaa kirjailijalle vielä toisen mahdollisuuden. Ihastuin Brooklyn-romaaniin ikihyviksi, vaikken ole varma miksi. Kieli tuntui minusta alkuun liian yksinkertaiselta, jopa naiivilta. Samaa voi sanoa päähenkilöstä. Silti viehätyin lukiessa molemmista. Tóibínin kieli on tässä romaanissa pinnalta naiivia, mutta oikeasti lyyristä, kuultavaa ja kaunista. Eilis on oman elämänsä syrjästäkatsoja. Hän ei pyri tarmokkaasti vaikuttamaan elämänsä kulkuun, asiat vain tapahtuvat. Tóibín kuvaa hyvin kilttiä, mukautuvaa ihmistä. Välillä Eilis tosin tokaisee aika napakasti, ja salaa toivonkin, että Tóibín palaisi vielä joskus Eilisiin. Olisi kiinnostavaa nähdä, millainen mamma hänestä kasvaa.

En oikeastaan osaa analysoida, miksi Brooklyn oli todella koskettava lukuelämys. Eilisille ei tapahdu mitään suurta ja ymmärrän, että jotkut lukijat voivat hermostua hänen passiiviseen asenteeseensa. Yksi romaanin vahvoja teemoja on siirtolaisuus, ja Eilisin passiivisuus liittyy siihen. Hän joutuu lähtemään yksin suureen maailmaan aivan liian nuorena, kuten siirtolaiset kaikkina aikoina. Tóibín kuvaa taitavasti Eilisin sijattomuuden tunnetta: hän ei kuulu New Yorkiin, muttei myöskään Irlantiin. Hän ei tunne yhteenkuuluvuutta täysihoitolan muiden tyttöjen kanssa, ja jopa oma sulhanen tuntuu vieraalta. Samaan aikaan hänellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista vapautta. Täysihoitolan emäntä, pappi ja naispuolinen esimies pitävät häntä kaiken aikaa silmällä. Irlantilaisilla on Brooklynissa tiukka oma yhteisönsä, he käyvät irlantilaisessa kirkossa ja irlantilaisissa tansseissa, ja Eilis auttaa joulujuhlassa, joka järjestetään syrjäytyneille irlantilaisille työmiehille. Alkuun Eilis ei edes uskalla kertoa kenellekään, että hänen sulhasensa perhe on italialainen.

Eilisin unelmat ovat vaatimattomia. Hän työskentelee tavaratalossa ja opiskelee iltaisin kirjanpitäjäksi tavoitteenaan päästä pois myyntitiskin takaa. Sulhasella on mielessä isommat kuviot kiinteistöbisneksessä.

Toinen teema romaanissa on puhumattomuus. Ihmiset eivät osaa olla rehellisiä toisiaan kohtaan, ja kun asioita jätetään sanomatta, ne paisuvat. Jännitteet kytevät pinnan alla ja Eilisistä tuntuu, ettei kukaan oikeasti tunne häntä.

Hieno, koskettava romaani!