The People’s Budget

Olen kuudetta päivää sairaana. En ole tavallisesti ikinä kipeänä, joten koville ottaa. Kun aivot ovat täynnä räkää, ei jaksa oikein lukea kirjojakaan. Facebookista näkee, mitä kaikkea kivaa menee sivusuun. Facebookissa on muuten mahdollista roikkua ilman aivojakin, joten ei ihme, että se on niin suosittu. Olen lukenut lehtiä kaupunginkirjaston e-lehtilainaamosta. Olen lukenut blogeja, 1970-luvun Hymyjä ja 1980-luvun Alibeja (Poliisi kertoo -kirjat ovat turhan painavia sänkylukemiseksi).

Sairastessa mieleen palasi eräs Aino Kallaksen novelli, jossa hän kuvaa oloa keuhkotautiparantolassa. Samaa aihetta Kallas kuvailee myös päiväkirjoissaan, sillä hän oli useaan otteeseen parantolassa. Hoitoihin kuului vuodelepo parvekkeella, talvisaikaankin. Sekä novellissa että päiväkirjoissa kuvataan hyvin keuhkotautipotilaan pakollista joutenoloa. Kun ei jaksa lukea, on pakko vain olla ja ajatukset kiertävät kehää. Parantolan juoruista tulee kullanarvoisia.

Sairastaminen on siis muuttunut paljon. Nykyään voi selata nettiä ja somea. Olen hyödyntänyt sairastupa-aikaa etsimällä lisää seurattavia Instagramissa.

Nuorempi lapseni, kolmasluokkalainen, ei halua ottaa kuuleviin korviinsa, että aivoni eivät toimi. Hän valmistaa minulle kysymyksiä Kahoot!-pelissä ja minun pitää vastata kysymyksiin omalta pädiltä. Hauskaa.

Katsoin netistä BBC:n hyvän dokumenttisarjan David Lloyd Georgesta, joka oli pitkään askarruttanut mieltäni. Nykynäkökulmasta tuntuu uskomattomalta, että hän on ikinä saanut People’s Budgetin menemään läpi. Millä ihmeen ilveellä hän sai aikaan, että aristokratia alkoi maksaa kiinteistöveroa? Kiehtova ohjelmasarja.