Uraäidin taakka

Elsa Soini: Rouva johtaja (Otava, 1950: alunperin 1932)

Älyllisesti kunnianhimoinen Rakel työskentelee sanomalehden toimituksessa, kunnes rakastuu ja menee naimisiin. Urahaaveet on syytä unohtaa, kun lapsia syntyy ripeään tahtiin. Aviomies Ilkka työskentelee pankissa, mutta avustaa myös lankoaan Kurtia tämän liiketoimissa. Kurtilla meneekin lujaa. Myös Rakel miehineen ajautuu Kurtin ja Elina-siskon seurassa hurjan juhlimisen pyörteisiin. Samppanja virtaa, kaviaaria kauhotaan ja Helsingin hienostoravintoloissa vietetään paheellista elämää.

Kun Kurtin liiketoimissa tulee romahdus, Ilkkakin menettää työpaikkansa. Rakel pääsee töihin entisen esimiehensä perustamaan “ilmoitustoimistoon”, siis nykykielellä mainostoimistoon. Hän intoutuukin tekemään uraa tosissaan. Pian hänet ylennetään alijohtajaksi. Perheen huoltaminen ei kiinnosta, kun työ on niin kiinnostava. Mutta kestääkö aviomies menestynyttä vaimoa?

Luin Rouva johtajan, koska aihe kiinnosti. Elsa Soini työskenteli romaanikirjailijan uransa lisäksi pakinoitsijana, elokuvakäsikirjoittaja ja teki kuunnelmiakin, joten teos on ihan vetävä. Soinihan kirjoitti käsikirjoituksen moniin Suomisen perheestä kertoviin elokuviin. Rouva johtaja on sävyltään eri maata ja siinä on sen ongelma. Uraäidin paineita kuvataan aika melodramaattisesti, eikä aika ole kohdellut teatraalista tyyliä hyvin. Teoksen maailmankuvakin on nykylukijalle häiritsevä: osoitetaan, että Rakel tekee selkeästi väärin omistautuessaan uralle ja rangaistuskin tietenkin seuraa. Romaanin loppupuolella tragediaa rupee olemaan liikaa.

Rouva johtajan hyvä puoli taas on käsinkosketeltava ajankuva. Kuvaus 1920-luvun vapautuvasta ilmapiiristä on kiehtovaa luettavaa. Juhlimista, ravintoloita ja kahviloita kuvataan hauskasti. Mainosalaa kuvataan kiehtovasti. Jos osaa suhtautua melodramaattisuuteen oman aikansa ilmiönä, Rouva johtaja on ihan sujuva, mukaansatempaava ja kiehtova romaani, vaikkei mikään mestaeriteos olekaan.