Uranaisia 1930-luvulta

Salme Setälä: Sangen tavallisia virkanaisia (WSOY, 1937)

Helsinkiläisessä mainostoimistossa työskentelee kymmenen erilaista virkanaista: on nuorta ja vanhaa, leskeä ja perheenäitiä. Eräänä iltana toimiston kassakaapista katoaa mystisesti suuri summa rahaa. Naisia käsketään kirjoittamaan selostus elämäntilanteestaan sekä kuvaus siitä, mitä he ovat edellisenä iltana tehneet. Salme Setälän romaani rakentuu näistä kertomuksista. Asetelma tuntui minusta etukäteen vähän kuivalta, mutta naisten kertomukset on kirjoitettu niin elävästi, että kirja oli kaikkea muuta kuin kuiva.

Teos ei ole rikosromaani. Teemana on naisen asema modernissa 1930-luvun yhteiskunnassa. Naisilla on ollut mahdollisuus käydä ansiotyössä vasta vähän aikaa. Osa kirjan henkilöistä on toimessa omasta halustaan, osa olosuhteiden pakosta. On leski ja au-äiti, vaimo jonka mies tienaa liian vähän, tohtorisperheen tytär, päälle viisikymppinen vanhapiika ja runoilija.

Kirjoitin aiemmin Setälän romaanista Arpalippu, joka oli mielestäni 1920-luvun chick litiä. Sangen tavallisia virkanaisia ei ole yhtä rempseä romaani, mutta hauska ja kiinnostava kuitenkin. Määrittelisin tämänkin romaanin chick litiksi, fiksuksi sellaiseksi. Setälä onnistuu hyvin pyrkimyksessään kuvata naisen asemaa arjesta käsin. Nykylukijalle teos on kiehtova sekä tästä näkökulmasta, että arjen kuvauksen puolesta. Toimistoelämää kuvaillaan hauskasti, samoin huvituksia ja jopa lastenhoitoa. Moni kysymyksistä on yllättävän ajankohtainen edelleen!

Samoin kuin Arpalipussa, tässäkin romaanissa on aika railakasta alkoholinkäyttöä. Seurapiirirouvan nimipäivillä on tarjolla cocktaileja, boolia ja ryyppyjä, ja ujo runoilijatarkin innostuu imemään illanvietossa “jotain ruskeaa lientä”, niin että aamulla tarvitaan aspiriinia.

Lapsellisilla virkanaisilla on tietysti kodissaan kotiapulainen, joka huolehtii lapsista. Kiinnostavaa, että au-äiti asuu yhdessä leskiäidin kanssa ja naiset jakavat asunnon lisäksi kotiapulaisen.

Kirjassa on tietysti myös hauskoja sanontoja, kuten että otetaan raitio Töölöön. Teinit puhuivat näköjään 1930-luvullakin omaa mongerustaan, jota äitien on vaikea ymmärtää.

Loppuratkaisussa on kunnon saippuaoopperameininki, mutta kuvio pysyy uskottavuuden rajoissa.