Varjoja

William Kentridge: PARCOURS D’ATELIER, 2007 © Courtesy the artist, Marian Goodman Gallery (New York, Paris, London); Goodman Gallery (Johannesburg, Cape Town) and Lia Rumma Gallery (Naples, Milan)

Kävin katsomassa eteläafrikkalaisen taiteilijan William Kentridgen näyttelyn Berliinin Martin-Gropius-Baussa. Näyttely oli lumoava, ihmeellinen ja koskettava. Kentridge on äärimmäisen taitava ja monipuolinen kuvataiteilija. Näyttelyssä oli upeita hiilellä ja liidulla tehtyjä animaatiofilmejä, salaperäisiä koneita, grafiikkaa, veistoksia, piirroksia, maalauksia, kollaaseja sekä filmi, joka yhdisti hiilianimaation ja näyttelijät.

Näyttelyssä oli paljon minulle läheisiä juttuja: löydettyjä kirjoja, joihin oli piirretty ja maalattu, vanhanajan stereoskooppeja, mykkäfilmejä, löydettyjä lappusia, kollaaseja, kirjaimista ja sanoista sommiteltuja teoksia, vanhoja tietosanakirjoja, flipbook-kirjasia ja leikeltyjä sekä peiteltyjä tekstejä. Minuun vetosi teosten kerroksellisuus, palimpsestit, salaperäisyys ja se, ettei mitään selitetty puhki. Kentridgen taiteessa on jotain hyvin humaania: hän ei kikkaile tai yritä esittää viileää. Kaipaus, menetys, suru ja yksinäisyys välittyvät raakoina.

William Kentridge: OTHER FACES, 2011 © Courtesy the artist, Marian Goodman Gallery (New York, Paris, London); Goodman Gallery (Johannesburg, Cape Town) and Lia Rumma Gallery (Naples, Milan)

Kentridge kasvoi Johannesburgissa juutalaisessa perheessä. Hänen vanhempansa olivat ihmisoikeusjuristeja. Vääryys ja kärsimys tulevat Kentridgen teoksista läpi hienovaraisesti, saarnaamatta. Surumielinen kaipuun ja erillisyyden kokemus on kuvattu riipivästi.

William Kentridge: Figures Eye to Eye, Zeichnung für den Film FELIX IN EXILE, 1994 © Kunsthalle Bremen – Kupferstichkabinett – Der Kunstverein in Bremen, Foto: Lars Lohrisch © Courtesy the artist, Marian Goodman Gallery (New York, Paris, London); Goodman Gallery (Johannesburg, Cape Town) and Lia Rumma Gallery (Naples, Milan)

Kentridgen animaatiot ovat sekä tarinallisia että avoimia. Ne tietysti ottavat eri tavalla sisäänsä museossa katsottuina. Viivyin näyttelyssä pitkään, teokset tuntuivat äärettömän inspiroivilta ja ihmeellisiltä. Ne jättävät samalla tavalla tilaa tulkinnoille kuin runot, mutta toisaalta tuntuu, ettei elämystä halua sanoittaa liian tarkasti.

Tälläkin matkalla olen miettinyt, miten hienoa on kokea kuvataidetta museossa muiden ihmisten kanssa. Ihmiset liikkuvat näyttelyssä hiljaa itsekseen, kukaan ei puhu, seisahdutaan vierekkäin katsomaan jotain teosta. Ihmiset antavat kohteliaasti toisilleen tilaa, kukin kokee itsensä sisällä ja silti yhdessä, sanoitta.

Animaatio:

https://www.youtube.com/watch?v=OmvK7A84dlk

Video Berliinin näyttelystä:

https://www.youtube.com/watch?v=EiMtsB92ecM

(Kuvat Martin-Gropius-Bau, pressfoto)