Verta sulissa

Vappuaattona silitin juhlamekkoa, kuuntelin työväenlauluja ja muistin kahta vanhaa kommunistinaista, jotka lapsena tunsin. He olivat olleet molemmat vuosia ns “turvasäilössä”, siis vankilassa poliittisen vakaumuksensa takia. Jo pienenä ymmärsin, miten väärin se oli. Pioneerien tapaamisissa vieraili tällainen mielipidevanki kertomassa kokemuksistaan.

Kun aikuisena luin kirjan Naisia turvasäilössä (toim. Ulla-Maija Peltonen, Art House, 1989) arvostus kommunistinaisia kohtaan lisääntyi entisestään (tietoja: http://www.bookcrossing.com/journal/2040066). Huolimatta siitä, mitä kommunismista ajattelee, kukaan tuskin voi hyväksyä sitä, että ihmisiä on Suomessakin suljettu vuosikksi vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. Poliittisen janan vastapäässä olivat asekätkijät, jotka joutuivat samaten vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. Hekin toimivat poliittisen vakaumuksensa mukaisesti.

Kirjoitin aiemmin Tommi Kinnusen romaanista Neljäntienristeys. Minusta tuntui alunperinkin vähän hassulta, että teoksen kerrotaan vihdoinkin kajoavan sota-ajan Suomen tabuihin, siis homouteen. Turvasäilöt ja asekätkennät ne vasta tabuja ovat olleetkin. Minulle ei ainakaan tule mieleen asekätkijöistä kertovaa romaania – olisikohan sellaista edes sodanjälkeisinä vuosikymmeninä julkaistu, kun piti säilyttää sopu Neuvostoliiton kanssa?

1930–1950-luvun kommunismia käsitellään ainakin Hannu Salaman romaanissa Siinä näkijä missä tekijä (Otava, 1972). Salama ei kuvaa vastarintaliikettä mitenkään ylevästi. (Olen aina pitänyt outona, että Nokia mainosti 1980-luvulla televisioitaan iskulauseella “Siinä näkijä, missä Nokia” – oliko viittaus kommariromaaniin tahaton?)

En ollut eilen vappumarssilla, enkä siis osaa sanoa, mitä tapahtui. Paikalla olleiden kertomuksista tulee kuitenkin ikävä olo. Mieleen tulevat väkisinkin Elvi Sinervon hienot lauluiksi tehdyt runot, kuten Lintu mustasiipi ja Kivinen laulu. Vappu-uutisoinnin kommenteissa jopa vilisee sellaisia kommentteja, että vasemmistolaisilta pitäisi murskata kädet ja heidät pitäisi heittää vankilaan. Ollaanko todellakin palaamassa sinimustaan Suomeen?

Uskon edelleen vanhaan viisauteen: sydän on terve jos se on vasemmalla ja punainen. Siihen sisältyy ajatus lähimmäisenrakkaudesta, ainakin omassa ajattelussani. En ikipäivinä toivoisi, että pahimpien uusnatsien luut murskataan. Poliisin toimista Hakaniemessä tuli tällaiselle kiltille keski-ikäiselle perheenäidille erittäin kurja ja turvaton olo, varsinkin kun poliisi ei mitenkään valaissut asiaa. Täällä se sanotaan hyvin.