Yksin uutenavuonna

Vietän uudencuodenaattoa yksin Berliinissä. Käsillä on saksalaisia lehtiä, kasvonaamio, sektiä ja marsipaania. Uudenvuoden juhlinta on aina tuntunut vähän vaikealta. Aikuisiällä minut on kutsuttu uudenvuodenviettoon ehkä kuusi tai seitsemän kertaa. Yksinäisimmän aaton vietin parikymppisenä isovanhempien kanssa. Katsoimme yhdessä uudenvuodenkonsertin ja isovanhemmat menivät varhain maate. Tunsin itseni todelliseksi luuseriksi. Olin nuori aikuinen, minun olisi pitänyt olla juhlimassa ja pakkasessa juomassa kuohuviiniä, mutta ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut tehdä niin. Nyt toki ymmärrän, että moni on täysin yksin, ja isovanhemmat olivat onnellisia saadessaan minut luokseen. Olin onnekas, koska olin erittäin tervetullut heidän luokseen.

Omia kekkereitä en ole uskaltanut järjestää, koska olen varma, ettei niihin tulisi kukaan. Muutaman kerran olen järjestänyt illanistujaiset. Mutta en muista koskaan olleeni varsinaisissa uudenvuodenjuhlissa. Olisin nytkin voinut mennä sukulaisten kanssa Tallinnaan, kuten viime vuonna – heidän kanssaan on aina hauskaa. Vuodenvaihteen tienoille sattui kuitenkin pätkä lapsetonta aikaa ja mahdollisuus matkaan.

Vapaudenaukiolla vuosi sitten.

Nuorena, kun olin yksinäinen, uudenvuodenaatto tuntui vaikealta. Jouluna kuuluu olla perheen ja sukulaisten kanssa, mutta uutenavuonna se on vähän säälittävää, tai niin ainakin tunsin. Yliopistolla sain hyviä ystäviä, joiden kanssa juhlittiin uuttavuotta rauhallisissa merkeissä kotosalla (kukaan meistä ei käyttänyt paljon alkoholia). Silti uudenvuodenaattoon liittyi outoja tuntemuksia: ei vaan tuntunut tarpeeksi erityiseltä, päivä ei tuntunut paljon kummemmalta kuin muutkaan päivät. Ja vuosihan vaihtuu eri puolilla maailmaa eri aikaan. Mikä on se oikea hetki?

Myös toissavuonna olin yksin uudenvuodenaattona. Olin keuhkoputkentulehduksessa ja tosi kipeä. Ystävä tarjoutui tulemaan seuraksi, mutta en halunnut. Olisin vain ruvennut pinnistämään ollakseni kivaa seuraa kuumeessakin. Olo oli niin kamala, ettei koko juhlapäivällä ollut merkitystä.

Kaksi desiä sektiä. Hurjaa menoa tiedossa.

Lähtiessäni Berliiniin pelkäsin, että uudenvuodenaattona masentaa, mutta olenkin tyytyväinen. Facebookissa moni touhottaa bullet journal -muistikirjasta ja ajattelin katsoa menetelmää käsittelevän opetusvideon pipoa virkatessa (hurjaa menoa). Samalla mietin, miltä tuntuu, jos on oikeasti ihan yksin ja vastoin tahtoaan tämän illan omassa seurassaan. Koko muu maailma juhlii, laittaa ihania ruokia, kohottelee maljoja, bailaa ja menee ulos katsomaan raketteja. Vuoden vaihtuessa halataan ystäviä ja rakkaita, rakastavaiset pussailevat.

Nuorena hävetti myöntää, ettei kukaan kutsunut mukaan uudenvuodenaattona, paitsi korkeintaan omat vanhemmat. Onneksi enää ei hävetä.