Yksin Berliinissä

Christopher Isherwood: Goodbye to Berlin (Vintage Books, 1998, alunperin 1939)

Kiitos elokuvan Cabaret (1972) sekä näytelmä- ja televisiosovitusten, Goodbye to Berlin lienee Christopher Isherwoodin kuuluisin teos. Kirja koostuu kuudesta tarinasta, joissa englantilainen päähenkilö kohtaa erilaisia ihmisiä Berliinissä prostituoiduista hienostoperheen teinityttäreen.

Teos on monella tavalla kiehtova. Päähenkilöllä on sama nimi kuin kirjailijalla ja hän on kirjoittanut samannimisen esikoisromaanin. Teos perustuu Isherwoodin päiväkirjoihin ja siten omiin kokemuksiin Berliinissä, mutta on kuitenkin fiktiota. Minua kiehtoi kirjassa päähenkilön rooli syrjästäkatsojana: alussa hän kuvailee itseään kameraksi, joka vain dokumentoi tapahtumia ja vaikutelmia. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, ihminen ei ole mekaaninen laite.

Syrjästäkatsojan teema on kiinnostava. Sattumalta olen lukenut viime aikoina Evelyn Waughin ja Truman Capoten kirjoja, ja heillä toistuu sama syrjästäkatsojan asema. Mietin, onko teema yleinen queer-kirjallisuudessa. Kirjan Christopher on syrjästäkatsoja ja tarkkailija monessakin mielessä: britti Berliinissä, homoseksuaali heterojen maailmassa ja taiteilija yhteiskunnassa, jossa ajattelun ja luomisen vapaus joutuu kaiken aikaa ahtaammalle.

Goodbye to Berlin on (nimeään myöten) melankolinen kirja. Christopher on ulkopuolinen, mutta myöskään hänen kohtaamansa ihmiset eivät löydä paikkaansa maailmassa. Täysihoitolan prostituoidut myyvät kauneuttaan ja nuoruuttaan, koska muutakaan työtä ei ole. Rahapulassa Christopher joutuu asumaan rutiköyhään perheeseen, jonka jäsenillä ei talouslaman keskellä ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä. Äveriäs Landauerin perhe on ulkopuolinen juutalaisuuden takia. Bernhard Landauer hapuilee Christopheria kohti, mutta yhteyttä ei synny.

Jokainen henkilöhahmo kirjassa tuntuu kärsivän yksinäisyydestä, ja loppupuolella tulevat ensimmäiset merkit totalitarismista ja maailmanpalosta.