Yötyttö

Läheiset aavistavat, että 17-vuotias Liam ei ole ihan tavallinen teinipoika, mutta ainoa, joka tietää koko totuuden on pikkusisko Regan. Sisarusten perhe on tuikitavallinen: äiti on juuri siirtynyt kotirouvan osasta työelämään, isä haluaisi olla perinteinen perheen pää ja esikuva pojalleen. Urheilu ja muut tavalliset poikien jutut kuitenkin ahdistavat Liamia.

Liam on nimittäin transsukupuolinen nuori, pojan vartaloon vangittu tyttö. Siskon huoneessa hän voi kokeilla meikkejä ja tyttöjen vaatteita. Hänen ainoa tukensa ja turvansa on Regan. Sisko joutuu tukemaan Liamia jopa silloin, kun hänellä on itsetuhoisia ajatuksia.

Regan on väsynyt tilanteeseen. Hän haluaisi olla tavallinen nuori. Elämä tuntuu kahta vaikeammalta, kun Regan tutustuu ihanaan Chrisiin. Miten hän voi seurustella, jos hän ei voi kertoa totuutta itsestään ja veljestään?

Lainasin Julie Anne Petersinromaanin Luna (Little, Brown & Company, 2004), koska halusin lukea hyvän amerikkalaisen nuortenromaanin ja kirjaa on kehuttu. Aihe ei oikein innostanut – tuntui, että transgender-ihmisten oikeudet ovat liian iso asia käsiteltäväksi fiktion keinoin. Kirjailija onkin kertonut tunteneensa samoin. Puolivälissä romaania hän hylkäsi koko projektin, mutta luettuaan lehdestä, että Coloradossa oli murhattu transgender-nuori, hän päätti jatkaa. Onneksi, sillä Luna on todella hyvä romaani.

Peters on kirjoittanut nuortenromaaneja homoseksuaaleista teineistä. Haastatteluissa hän on sanonut pitävänsä tärkeänä sitä, että teemasta kirjoittaa joku, joka on itse sisällä maailmassa. Transgender-ihmsiten ongelmat eivät olleet kirjailijalle tuttuja, mutta hän on tehnyt paljon taustatyötä ja saanut sen sovitettua hyvin osaksi romaaniaan.

Kannatan ilman muuta transgender-ihmisten oikeuksia. Minua ärsyttävät sellaiset sanonnat, että sukupuoli on kiinni siitä, mitä on jalkojen välissä ja niin edelleen. Lunaa lukiessa jouduin kuitenkin vastakkain omien ennakkoluulojeni kanssa. Välillä ajattelin, miksei Liam voi vain esittää poikaa ja harrastaa tyttötyyliä öisin. Onko kynsilakka nyt niin kamalan tärkeää? Vaikka veli välillä ärsyttää Regania, hän ei koskaan kyseenalaista tämän tarvetta olla tyttö. Romaani auttoi ymmärtämään, miten polttava kysymys sukupuoli-identiteetistä tulee, jos on transgender. Itse ajattelen, ettei sukupuoleni ole kovin tärkeä juttu – no eipä tietenkään, kun saan olla mitä haluan ilman, että muut osoittavat avoimesti inhoaan.

Lunassa on riemastuttavaa se, että Liamia ei kuvata enkelimäiseksi uhriksi. Hän on usein ärsyttävä. Regan ei ole uhrautuvainen tukihenkilö, vaan välillä aika epäreilukin veljeä kohtaan. Nuorten heilahtelu ärtymyksestä kiintymiseen ja näiden kahden tunteen sekoittuminen on kuvattu hyvin. Varmasti moni nuori on yhtä vaikeassa tilanteessa kuin Regan. Liamin paras ystävä on valmis hyväksymään homouden, muttei transsukupuolisuutta. Aikuiset ajattelevat automaattisesti, että tyttöjen vaatteista pitävä poika on perverssi. Transsukupuolisten nuorten kasvuvuodet ovat tarpeeksi vaikeita ilman, että he joutuvat kohtaamaan aikuistenkin ennakkoluulot.

Peters on sanonut haastatteluissa, ettei hän ollut varma, oliko hänellä oikeutta kirjoittaa transgender-nuorista, koska hän ei itse ole sitä. Tuntuu kuitenkin, että homoseksuaaleista nuorista kirjoittaminen antaa hyvän taustan tämän aiheen käsittelylle. Peters on kertonut valinneensa tietoisesti ulkopuolisen näkökulman sen sijaan, että olisi kuvannut asioita transsukupuolisen nuoren pään sisältä. Siksi näkökulma on koko ajan Reganin.

Vaikka aihe on vaikea, romaanissa on mukavaa huumoria. Pidin myös siitä, että Reganin sanavarasto on laaja, kirjailija ei katso nuoria alaspäin myöskään lingvistisesti, vaan käyttää vaikeitakin termejä. Taitava, nautittava romaani saa myös aikuisen tarkastelemaan omia ennakkoluulojaan.