Ystävyys

Olin eilen Alte Nationalgalleriessa perehtymässä saksalaiseen realismiin. Eräässä hallissa oli seinänkokoisia taistelumaalauksia, joissa keisariajan höyhenkypärillä varustetut mitkä lie sotapäälliköt johtivat joukkojaan miekka ojossa (pidän enemmän arjen kuvauksista). Hallissa oli aika paljon ihmisiä ja eräs pari, joka kiinnitti huomioni. Kaksi kuusikymppistä miestä, joko hyviä ystäviä tai veljekset. He olivat pukeutuneet täsmälleen samalla tavalla, saksalaisen sedän univormuun: oli villakankaiset pikkutakit, kauluspaidat ja v-aukkoinen neule, molemmilla samanlaiset lasit ja samanlainen harmaa, harventuva tukka. (Mistä minä tiedän, saattoivathan he olla pariskuntakin.)

Toinen miehistä oli pyörätuolissa ja toinen työnsi häntä. He pysähtyivät pitkäksi aikaa keskustelemaan eri sotakohtauksista. Selvästi molempia kiinnosti Saksan historia. Sedistä tuli lämmin ja onnellinen olo. He olivat innostuneita, juttelivat vilkkaasti ja jaloillaan kulkeva suhtautui toiseen huolehtivaisesti. Näki, että museoreissu oli molemmille mieluisa, ja että he välittivät toisistaan.