Somesotilas
Somesotilas

Savua ja peilejä

Keskusrikospoliisi teki kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittaja Laura Halmisen kotiin sunnuntai-illalla. Hesari uutisoi asiasta varsin myöhään otsikolla ”Poliisi teki kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan kotiin”, jossa huvittavimpana yksityiskohtana oli kenties Halmisen kertomus siitä kuinka hän vasaroi tietokonettaan saaden aikaa savua ja apuun tulleen palokunnan myötä paikalle myös poliisin.

Kirjoitin jo aiemmin, että ”Hesarin toimituksen ja toimittajien kotien ratsaaminen vaikuttaisi ajatuksena perin absurdilta ja Venäjän mallilta”. Hesari tempaisi jutussa varsin näyttävästi aloitteen pakottamalla poliisin kiireellisyysperustaiseen kotietsintään. Samalla Hesari laittoi maanantai-aamun uutiset uusiksi. Muutama suunniteltu puheenvuoro jäi käyttämättä, kun huomio keskittyi median edustajaan kohdistettuun kotietsintään.

[T]ällaista ei länsimaisessa yhteiskunnassa ole totuttu näkemään. On syytä olla huolissaan.

Riikka Venäläinen, YLE.

Ylen Aamu-TV 18.12.2017: Tiedustelun tietovuoto ja journalismi. Klikkaa kuvaa siirtyäksesi Areenan videoon.
Ylen Aamu-TV 18.12.2017: Tiedustelun tietovuoto ja journalismi. Klikkaa kuvaa siirtyäksesi Areenan videoon.

Halmisen veto on hyvä yritys pelastaa se mitä pelastettavissa on. Yle ehti jo antaa HS:lle puhtaat paperit otsikolla ”Media teki tehtävänsä – Asiantuntijat arvioivat, että HS kävi vuotouutisessa rajalla, mutta jäi turvalliselle puolelle”. Hesarin osalta asia on kuitenkin verrattain selvä. Edellisessä merkinnässä totesin asiaa tutkittavan turvallisuussalaisuuden paljastamisena (RL 12:7). Kyseisen pykälän säännökset ovat verrattain avoimia, minkä myös Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa HS:n artikkelissa. Lainsäätäjän tarkoitusta on haettava lain esitöistä (HE 94/1993 vp). Turvallisuussalaisuuden paljastamista koskeva yksityiskohtainen perustelu on varsin karu Hesarin näkökulmasta:

Turvallisuussalaisuuden paljastamista koskevan säännöksen soveltaminen edellyttäisi tahallisuutta, ei kuitenkaan pyrkimystä hyödyttää
vierasta valtiota tai vahingoittaa Suomea. Tahallisuuteen sisältyy tieto siitä, että seikka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai että seikan paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle.
[…]
Vakoilua koskevasta säännöksestä poiketen edellytyksenä ei ole, että seikan tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle.
[…]
Turvallisuussalaisuuden paljastamisena voitaisiin pitää esimerkiksi puolustusvoimien joukko-osastojen sijoitussuunnitelmien paljastamista […] Suomen rajojen, aluevesien tai ilmatilan valvontaa koskevien järjestelyjen julkistaminen siten, että luvaton liikkuminen Suomesta ulkomaille tai ulkomailta Suomeen helpottuisi. Ulkomaansuhteiden suojelemiseksi salassa pidettävänä seikkana voitaisiin pitää esimerkiksi sellaista seikkaa, jonka tuleminen yleiseen tietoon kotimaassa aiheuttaisi vahinkoa Suomen suhteille vieraaseen valtioon.
[…]
Rangaistavuus edellyttää paljastamisen oikeudettomuutta. Oikeudettomasti ei menettele se, jolla on säännöksiin perustuva valtuus antaa tietoja salaisuudesta tai julkistaa se. Tällaista harkintavaltaa koskevia säännöksiä on ennen kaikkea yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetussa laissa. Oikeudetonta tiedon hankkimista ei ole myöskään julkisen sanan tavanomainen haastatteluin ja kyselyin tai selvityksin tapahtuva tietojen keruu. Sen sijaan tiedotusvälineidenkään lukuun toimiva henkilö ei saa oikeudettomin keinoin hankkia tällaisia tietoja julkistamistarkoituksessa.

HE 94/1993 vp

Keskeistä näyttäisi siis olevan se, että kyseessä on objektiivisesti arvioiden turvallisuussalaisuus ja että se on oikeudettomasti hankittu. Koska avoimin ovin käsiteltyjä ennakkotapauksia ei juuri ole, on mahdotonta tukeutua muihin oikeuslähteisiin kuin hallituksen esitykseen. Määräävää ei kuitenkaan näyttäisi lainsäätäjän kuvauksen mukaan olevan pelkkä leima paperissa, vaan se on lähtökohtainen edellytys sille, että tiedon oikeudetonta julkistamista yleensä voidaan käsitellä turvallisuussalaisuuden paljastamisena. Kiinnostavana näyttäytynee se, miten oikeus arvioi mitkä keinot ovat oikeudettomia tiedon hankkimisessa, jos toimittajat ovat saaneet asiakirjat vuotajalta tai muulta lähteeltä luettavassa ja salaamattomassa muodossa. Vuotajan osalta kyseessä on salassapitorikos ja siinä määräävä on julkisuuslaki, jolloin pelkkä leima riittää. Asiakirjan sisällöllä ei sinänsä ole suurta väliä, joskin tuottamuksen astetta arvioitaessa sisältö ja vahinko tai mahdollisuus vahinkoon on tietysti myös merkitsevää.

Joka tapauksessa Helsingin Sanomat tanssii veitsen terällä. Ensimmäinen juttu asiassa oli varsin huonosti jäsennelty, vaikka jälkeenpäin tehdyt perustelut olivatkin kantavia. Hesari teki myös mediatalona ison virhearvion. Jutun julkaiseminen suututti lukijakunnan, jolla on erittäin korkea luottamus puolustusvoimiin ja poliisiin. Aiemmin sanomani pätee edelleen: ”Vaikka Hesarin perustelut jutulle olivat hyvät ja läpinäkyvyys, avoimuus ja julkisuus ovat tavoiteltavia, lienee vaikutus päinvastainen. Poliisin tutkinta maanpetosrikoksesta ja siihen liittyvät pakkokeinot vaientavat hyvin tehokkaasti kaiken keskustelun aiheesta ja antavat ikävän leiman niille, jotka ymmärtävät Hesarin näkemystä asiassa. Lopputuloksena tiedustelulait menevät vieläkin sutjakammin läpi, viranomaisen oikeus absoluuttiseen salassapitoon vahvistuu ja median edellytykset käyttää vuodettua tietoa esimerkiksi väärinkäyttötapauksissa heikkenevät. Tällainen lopputulos antaisi helposti viranomaisille blankovaltuutuksen mihin tahansa, jota vielä tukisivat suuri yleinen luottamus ja harvat oikeustapaukset.”

Avoimuus avuksi

Bild från fra.se
Bild från fra.se

Jos halutaan keskustella itse asiasta, eli ”sotilastiedustelusta”, tai tiedustelusta yleensä, niin tiedustelun lähtökohtaisena luonteena ja ongelmana on avoimuuden puute. Viranomaiset pyytävät nyt uusia laajempia valtuuksia ja puolustusvoimat pitää edelleen kiinni absoluuttisesta salassapidosta (KHO, 2007). Näin teki myös aikoinaan Suojelupoliisi, joskin se on jo oppinut läksynsä varsin hyvin. Sotilastiedustelun osalta ei olisi kovin ongelmallista kertoa perustietoja kansalle. Sotilastiedustelun ”tuotteiden” ”asiakkaisiin” olisi syytä lisätä yksi ryhmä, joka on julkista tietoa tarvitsevat. Perusasiat olisi hyvä kertoa, sillä salaaminen ei vähennä kiinnostusta ja kun kovimmalla leimalla salataan perusasioita, joita voi lukea esimerkiksi puolustusvoimien lehdestä (Ruotuväki) tai internetin eri lähteistä rapauttaa se salaamisen perustelujen uskottavuutta. Ruotsissa ja monissa muissa maissa sotilastiedustelusta vastaava viranomainen kertoo avoimesti yleisellä tasolla mitä se tekee ja miksi. Tekniikoita, taktiikoita ja toimintatapoja ei luonnollisesti kukaan paljasta ja avoimessa Ruotsissakin esimerkiksi MUST:in KSI on täysin salainen. Mutta Viestikoekeskuksen ”vastinpari” FRA on varsin avoin perustietojensa ja sääntelynsä osalta.

Luottamusta rakennetaan sillä, että toiminnasta kerrotaan avoimesti ja säännöllisesti ennen kuin p***a osuu tuulettimeen. Yle käsitteli julkisen tiedon tarvetta varsin hyvin artikkelissan, jonka myös kohun keskellä hienosti sosiaalisessa mediassa esiintynyt puolustusvoimien tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho linkitti omaan tviittiinsä. Asiassa puhuttiin taas vähän ohi, kun Ohra-aho vastasi Ylen artikkeliin puhumalla tiedon sanitoinnista ja lisätalousarvioesityksistä eduskunnalle. FRA:n osalta sitä koskeva julkinen tieto on tietotarpeeseen tuotettua ja perustuu lain lisäksi myös valtioneuvostotason (regeringskansliet) ohjeisiin viranomaisten julkisuudesta ja tiedon asettamisesta yleisön saataville.

Yksisarvinen, aarnikotka ja sotilastiedustelu

Suomessa asia on vaikeampi ja se johtuu osin maamme historiasta. Kekkosen aikana poliisi oli osin politisoitunut ja tiedon hankinta ja käyttö oli osa sisäpoliittista peliä. Idän ja lännen välimaastona Suomella oli monta erilaista ja vaikeasti yhteen sovitettavaa intressiä; niin Neuvostoliittoa, länsimaista yhteistyötä kuin myös omaa turvallisuuttaan kohtaan. KGB:n myyriä oli monilla tasolla ja heidän pääsynsä tietoihin oli jopa valtioneuvostotasoista. Samaan aikaan länsimainen yhteistyö oli syytä juurikin sen poliittisen tulenarkuuden takia pitää visusti salassa.

Olisi perin sinisilmäistä ajatella, että sotilastiedustelu ei missään vaiheessa olisi saanut, hankkinut, käyttänyt ja jakanut sellaista tietoa Suomen kansalaisista. Oikeutus sotilastiedustelulle haetaan usein puolustusvoimien varsin yleisestä tehtävästä, joka nykyisessä laissa on sotilaallinen maanpuolustus. Samaan aikaan on kuitenkin hieman ristiriitaista, että viranomainen itse hakee uusia valtuuksia ja perustelee niitä juuri sillä, että tiedustelutoimintaa ei voitaisi lainkaan tehdä ilman erityisen tarkkaa ja yksityiskohtaista sääntelyä ja tarvittavia lisävaltuuksia. Asiassa syntyy helposti kuva, että aiemmin ei ole voitu tehdä mitään eikä mitään ole tehty, koska ei ole ollut valtuuksia. Jos asia todella olisi näin, niin varsin huonosti voitaisiin puolustusvoimien todeta leiviskäänsä hoitaneen. Arvostus mm. kansainvälisessä yhteisössä ja kumppanuudet kertovat toista. Tiedustelu on harmaata aluetta, niin myös sotilastiedustelu.

”Sotilastiedustelusta”: Suomalaisessa lainsäädännössä sotilastiedustelu on varsin uusi käsite. Julkisuuslaki (621/1999) tuntee sanan, mutta sen määritelmää, tarkoitusta ja merkitystä ei mikään laki tunne. Sotilastiedustelua ei siis ole olemassa. 😉

Kaikki kuntoon heti, tai…

Se, että aiemmin on hoidettu hommia hyvin ja fiksusti ilman lakeja on hyvä asia. Ilman lakeja ei ole laittomuuksiakaan ja jos Suomi ei tee tiedustelua, niin joku muu kyllä tekee. Oikeusturvan ja luottamuksen kannalta on kuitenkin huolestuttavaa, että sääntelyä ei ole saatu aikaiseksi.

Kenen oikeusturva?

Yhtä tärkeä kuin kansalaisten luottamus ja oikeusturva on myös puolustusvoimien työntekijöiden oikeusturva. Tilanne, jossa työntekijä joutuu olemaan epätietoinen siitä mitä voi tai ei voi tehdä ja rikosoikeudelliset vastuukysymykset eivät ole selviä on kestämätön. Kestämätöntä olisi myös se, että oma organisaatio ei tukisi jos tiedustelutoimeksiantoa hoitaessa osuu niin sanotusti tuulettimeen. Selvät pelisäännöt ovat eduksi kaikille. Lainsäädäntö on laahannut. Viimeksi kirjoitin asiasta neljä vuotta sitten ja liian hitaasti on asiassa edetty. Puolustusvoimat on halunnut lait paikalleen ja ajanut asiaa hyvin. Avoin ja mahdollistava sääntelypohja lisäisi myös luottamusta kansainvälisessä tiedusteluyhteisössä. Kuten monissa muissa puolustusvoimia koskevissa laillisuusasioissa on lukkona ollut milloin eduskunta, hallitus, presidentti tai muu taho, kukin aikaan ja poliittiseen ilmapiiriin sopivine perusteluineen. On pelätty että syntyisi jonkinlainen poliittinen koneisto, vaikka puolustusvoimat on halunnut paikalleen lainsäädännön, joka asettaa selvät rajat ja pelisäännöt siihen mihin ja miten tietoa voidaan hankkia, käyttää ja jakaa. Ehkä enemmän on pelätty oman poliittisen kontrollin ja siihen liittyvän oman sisäpoliittisen agendan katoamista. Kansanedustaja Mikko Kärnän mainitsemaan laittomuuden tilaan, so. sääntelyn puutteeseen, ei puolustusvoimat ole millään tavoin syyllinen. Tilille tulisi vaatia edellisiä valtiopäiviä ja hallituksia.

Nyt syntynyt tiedustelukohu ja sen taakse laitettu arvovalta, mm. Tasavallan presidentin lausunnot asiassa, osoittavat kuinka tulenarasta asiasta on kysymys. Julkilausuttuina motiiveina ovat salassapitorikos, vuodon vaikutus ulkomaan suhteisiin, tiedon saamiseen ulkomailta ja tiedustelulaitoksen luottamukseen kumppaneiden silmissä. Ne ovat varsin painavia. Salaisina motiiveina on varmasti jossain pelko siitä, että vuodossa paljastuisi tietoa siitä, että sotilastiedustelun piirissä olisi saatu, hankittu, käytetty ja jaettu sellaista tietoa Suomen kansalaisista, jolla ei ole varsinaista merkitystä sotilastiedustelun kannalta. Tällainen tieto, vaikka aika itsestään selvää, olisi pelkokuvissa omiaan kaatamaan uudet tiedustelulait.

Tokkopa näin. Hesarin juttu ratkeaa oikeusteitse. Tärkeintä olisi palauttaa luottamus. Hesarin osuutena lienee palauttaa luottamus lehteen ja puolustusvoimien sekä puolustusministeriön tehtävä lienee lisätä luottamusta uusiin lakeihin. Nyt nähty ohipuhuminen ja asioiden sekoittaminen toisiinsa edistävät vain vastakkainasettelua. Jos uusia lakeja ei saada, niin huonompaan suuntaan mennään. Vaarassa ovat silloin niin kansalaiset, sotilastiedustelun työntekijät, puolustusvoimien arvostus ja Suomen asema maailmalla. Tärkeää on myös, että uusia lakeja ei vesitetä, vaan saadaan keinot ja välineet käyttöön. Esitys laiksi sotilastiedustelusta on jätetty valtioneuvoston lainsäädännön arviointineuvostolle 8.12.2017. Tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho kehui esitystä hyväksi ja sitä se varmasti on, ottaen huomioon ajan ja paineen. Huomio kiinnittyy kuitenkin valitettavasti siihen, että kirjoitusvirheitäkään ei ole saatu korjattua vajaan kahdeksan kuukauden aikana ja esityksen pykälissä on muutoksia, jotka eivät heijastu yksityiskohtaisissa perusteluissa. Lakiesitys on kuitenkin lukemisen arvoinen ja neuvosto hoitaa varmasti kuprut kuntoon. Jätän linkin vielä kertaalleen tähän kaikkien löydettäväksi, koska Google-haku ei sitä palauta ja julkaisua tai tiedotetta ei ole vielä viety puolustusministeriön sotilastiedustelua koskevan sivuston alle. Suosittelen kaikille kunnollista lukemista ja hapen haukkaamista ennen kommentointia. Patrioottisen someraivon aika on ohi ja on tärkeä keskittyä kansalaisten perusoikeuksien oikeasuhtaiseen yhteen sovittamiseen kansan turvallisuuden tarpeeseen, jota valtion palveluksessa olevat pyyteettömästi tekevät. Jakolinjoja on suomalaiseen yhteiskuntaan syntynyt ihan tarpeeksi.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta minkään viranomaisen tai muun tahon virallista kantaa.
Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu. Keskustelu asiasta. Asiattomuudet poistetaan ja bannataan.

Kommentit (3)

  1. Risto Kantonen

    Hyvää pohdintaa.

    Ymmärrän tiedustelun tärkeyden, olenhan itsekin yksi sellaisista jotka avointen lähteiden tiedustelua harrastaa. Mutta ymmärrän myös ihmisten epävarmuuden tämän lain suhteen siksi, että nyt kun elämme aikaa jolloin tulevaisuuden ennustettavuus lähes joka saralla on heikentynyt niin se aiheuttaa pelkoa. Vähän kuin ajaisi autolla sumussa samalla kun sumupeite paksunee mitä pidemmälle ajetaan ja siten näkyvyys heikkenee. Kuulun myös siihen ryhmään jotka ovat asiasta huolestuneita, sen takia olenkin lukenut lakiehdotusta pikkuhiljaa viime päivinä. Olen myös huolissani asiasta siksi, että lakeja on osoitetusti käytetty väärin, josta ehkä parhaimpana esimerkkinä laki kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan, Luku 11, 10 § http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110511 joka on laadittu äärimmäisen tulkinnanvaraiseksi. Sen lisäksi olemme nähneet jo poliisin politisoitumista ja todisteisiin perustuvien huolien leimaamista vihapuheeksi, enkä halua nähdä tällaisen 1984 tapaisen kehityksen jatkuvan Suomessa.

    Ihmiset eivät yksinkertaisesti pidä epävarmuudesta, sille on evolutionäärinen syy. Ja tästä syystä kaipaisin että sotilastiedustelun parissa työskentelevät keskustelisivat kansan kanssa asiasta enemmän, jotta epävarmuutta saadaan rauhotettua ja luottamusta ylläpidettyä.

  2. Esa

    James, kiitos hyvistä ja huolellisesti perustelluista argumenteista.
    Kuten sanoit, villakoiran ydin on oikea tasapaino kansalaisten perusoikeuksien ja turvallisuuden välillä.

    Eräs näkökulma keskustelussa on sivuutettu lähes kokonaan.
    Nimittäin se, että nykyinen sääntelemätön toimintaympäristö on mahdollistanut myös vakoiluun syyllistyneiden tutkimatta / syyttämättä jättämisen (esim. Zavidovo, tapaus Riitta Juntunen jne.)

    Kysymys kuuluu, kuinka tiedusteluviranomaisten (sotilas- ja siviili) tulisi järjestää, jotta poliittiselle- ja/tai virkamiesjohdolle jäisi mahdollisimman vähän mahdollisuuksia suojella myyriä?

    Voisiko esim. oikeuslaitoksella olla jokin tähän liittyvä rooli tiedustelutoiminnan valvonnassa?

    Omalla kohdallani viime vuosien paljastukset eräiden poliitikkojen toiminnasta ovat rapauttaneet luottamusta viranomaisiin huomattavasti enemmän kuin huoli tavallisten kansalaisten yksityisyydestä (mikä ei tarkoita sitä, etteikö myös perusoikeuksista pidä kantaa huolta).

  3. Esa

    Tässä kaksi selväjärkistä ja kiihkotonta puheenvuoroa jotka jokaisen turvallisuuspolitiikasta (ja tiedustelusta) kiinnostuneen kannattaa lukea. Ne täydentävät hyvin tätä Jamesin tekstiä.

    Marko Meriniemi puhuu tiedustelulaeista lainsäätäjän näkökulmasta:

    ”Miksi Supo tarvitsee valtuudet tiedustella ilman konkreettista rikosepäilyä? Jos asiaa pelkistää, niin vastaus on melko yksinkertainen: Rikostorjunta ei ole tiedustelua eikä tiedustelu ole rikostorjuntaa. Supon nykyisin käyttämät tiedonhankintatoimivaltuudet ovat rikostorjuntaan säädettyjä toimivaltuuksia eikä niitä ole tarkoitettu muuhun kuin rikostiedusteluun. Tehokas tiedonhankinta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta ja sen havaitsemisesta riittävän varhaisessa vaiheessa ei ole nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista, koska toimivaltuuksien käyttö on sidottu rikoksen käsitteeseen.”

    Marko Meriniemi, Laput pois silmiltä – nykymaailmassa tiedustelulaeille on kipeä tarve
    http://intermin.fi/ajankohtaista/blogi/-/blogs/laput-pois-silmilta-nykymaailmassa-tiedustelulaeille-on-kipea-tarve

    Saara Jantunen käsittelee artikkelissaan turvallisuuskeskustelua ja median roolia. Tiedustelulakeihin liittyen hän sanoo mm.:

    ”Helsingin Sanomat antoi esimerkin viranomaistyön politisoinnista uutisoidessaan, että Puolustusvoimien edustajat ovat käyneet eduskunnassa ”lobbaamassa” tiedustelulakia.”

    ”Viranomaisiin liittyvän tiedon vääristeleminen ja hämärtäminen eivät kuulu median vastuualueelle, tai edes suomalaiseen yhteiskuntaan. Tilanne onkin surkuhupaisa,
    kun mediassa tahallisesti levitetään poliittisesti motivoitunutta ja väärää tietoa yhteiskunnan varautumistyöstä ja viranomaisista, ja samaan aikaan hymistellään suomalaisten hyvästä medialukutaidosta, joka pelastaa maamme hybridivaikuttamiselta”

    Saara Jantunen ”Ken faktoista hyötyy, jos solidaarisuutta ei ole”
    https://www.upseeriliitto.fi/files/5838/Saara_Jantunen.pdf

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hesarin maanpetos

Helsingin sanomat julkaisi tänään artikkelin Suomen salaisin paikka, jossa kerrottiin Viestikoelaitoksesta ja esitettiin otteita lähteenä käytetystä aineistosta, jotka oli luokiteltu salaisiksi tai erittäin salaisiksi. Artikkelin ingressissä asiaa perusteltiin tulevilla tiedustelulaeilla ja toimitus julkaisi kymmenen tuntia…

Sukupuolineutraalin sanan sokea sanoma

Sukupuolineutraalien ammattinimitysten ja tittelien edelläkävijä Aamulehti kompastuu artikkelissaan Tampereen natsimielenosoituksessa nähty sotilaspuku oli armeijan virallinen asu – mies on varussotilas joukkoistuksen nilkkoihin. Lehtihän kysyi lukijoiltaan syyskuussa, miten ”sukupuolittuneet tittelit” tulisi korvata ja uutisoi siitä näyttävästi…

Symboler, ikoner och narrativer

Nationen och innebörder Då vi talar om symboler, ikoner och narrativer är det fråga om en helhet där vi går från livlösa objekt till levande och föränderliga berättelser. Symboler är i och för sig ganska…

Kielletään laittomat mielenosoitukset!

Suomen poliisi päätti Jyväskylän Salmirannssa mielenosoituksen voimakeinoin. Tästä asiasta kansanedustaja Mikko Kärnä aloitti voimakkaan kommentoinnin sosiaalisessa mediassa, jossa hän muun muassa linjasi seuraavasti: On kyllä jotensakin uskomatonta, että Suomessa näyttää olevan iso joukko ihmisiä, joiden…

Miksi terrorismi ei toimi, vai toimiiko se? (Terrorismin kokonaiskuva, osa 4)

Saatteeksi Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on keskustella terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on nuoren suomalaisen koululaisen näkökulma. Artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Tämä on artikkelisarjan neljäs ja viimeinen osa on ”Median rooli terrorismissa?””Miksi terrorismi toimii ja toimiiko…

Median rooli terrorismissa (Terrorismin kokonaiskuva, osa 3)

Saatteeksi Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on keskustella terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on nuoren suomalaisen koululaisen näkökulma. Artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Tämä on artikkelisarjan kolmas osa ja aiheena on ”Median rooli terrorismissa?” Koululaisen ääntä blogisarjassa käyttää…

Terrorismi ja islam (Terrorismin kokonaiskuva, osa 2)

Saatteeksi Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on kuvata terrorismia suomalaisen nuoren näkökulmasta ja laajentaa sitä keskusteluksi. Neliosaisessa artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemys terrorismista, joka on syntynyt koulussa tehdyn tutkielman…

Mitä terrorismi on? (Terrorismin kokonaiskuva, osa 1)

Saatteeksi Sarjan johdannossa ”Terrorsimin kokonaiskuva” Siilinjärven Suininlahden yläasteen oppilas Iida Hilden esitti suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemyksen terrorismista, joka syntyi koulussa tehdyn tutkielman tuloksena. Ensimmäisessä osassa Iida hahmotti terrorismia ilmiönä kysymyksen ”Mitä terrorismi on?” kautta. Nyt…

Terrorismin kokonaiskuva

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on kuvata terrorismia suomalaisen nuoren näkökulmasta ja laajentaa sitä keskusteluksi. Neliosaisessa artikkelisarjassa eri alojen asiantuntijat keskustelevat terrorismista. Keskustelun lähtökohtana on suomalaisen 16-vuotiaan koululaisen näkemys terrorismista, joka on syntynyt koulussa tehdyn tutkielman tuloksena….

European Security Order Has Passed the Era of “Permanent Neutrality”

Guest article by Henri Vanhanen. March 2, 2017. An institutional approach on a new European security architecture oversimplifies a complex problem and brings about untenable compromises that only Russia stands to gain from. Dealing with…