Kun turvallisuuspolitiikan optiosalkku romahti

Suomen ulkopoliittinen liikkumavara on kaventumassa radikaalisti. Venäjä on miehittänyt naapurinsa, käyttänyt estottomasti ja umpimähkäisesti asevoimaa rajojensa ulkopuolella, myrkyttänyt informaatiotilaa psykologisella vaikuttamisella ja disinformaatiolla, rajoittanut omien kansalaistensa ja Venäjällä asuvien yksityishenkilöiden ja siellä toimivien oikeushenkilöiden vapauksia ja oikeuksia. Suomi ei enää voi todeta, että Suomen poliittinen linja ei kovin vähästä muutu. Kyse on kohtalon valinnasta ja käsillä on kansakunnan yhdestoista hetki.

Selvitetään Nato

Ulkoasiainministeriö julkaisi perjantaina asiantuntijaryhmän laatiman arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Nelihenkinen selvitysryhmä antoi perjantaina huhtikuun 29. päivänä ulkoministerille tuoreen Nato-selvityksen, joka listasi “yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista asiaa Nato-jäsenyyden merkityksestä Suomelle“.

Samaan aikaan Ruotsin roolia asiassa ja Suomen ja Ruotsin riippuvuussuhdetta on pohdittu hartaasti. Suomessa todetaan status quo, eli se, että jäsenyys on Suomen oma asia.

Ruotsin keskustelussa taas kaikki on sekaisin. Ruotsin parlamentti riksdagen äänestää toukokuun 25. päivänä isäntämaatukea (HNS, Host Nation Support) koskevasta yhteisymmärrysmuistiosta (MoU, Memorandum of Understanding). Tuttavallisemmin isäntämaasopimuksen nimen saanut hyvin lyhyt, yksinkertainen ja luonteeltaan aina tarkempaa sopimista vaativa puitesopimus on saanut järjettömät mittasuhteet. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin soppaan on jo kaadettu ydinaseet ja Ruotsissa vastustetaan asiaa jopa ympäristöargumentein. Kummalliseksi asian tekee se, että kansan, parlamentin ja hallitusten muisti on kovin lyhyt. Molempien maiden konsensuksessa valmistelluissa turvallisuuspoliittisissa selonteoissa on kerta toisensa jälkeen todettu, että maille tulee luoda kyky ottaa vastaan ulkomaista apua ja antaa apua muille. Suomessa asian valmiiksi saaminen kesti 15 vuotta ja risat, mutta sinetti kaikkien potentiaalisten auttajamaiden logistiikkaa säätelevään HNS-konseptiin saatiin onneksi valtuuttamalla puolustusvoimain komentaja allekirjoittamaan yhteisymmärrysmuistio. Ruotsissa hallitus palauttaa parlamentille asian, josta se on jo kertaalleen hallituksen esityksen ja tarkentavat suunnitelmat hyväksynyt.

Nå, vähän kun diskuteerataan ja fundeerataan, niin hyvää tulee – heja Sverige!?

Epäselvä Nato

Samaan aikaan Natosta kantautuu ristiriitaisia viestejä. Ensin Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs toteaa Naton laajentumisen loppuneen vähäksi aikaa ja samalla tšekkiläinen Nato-kenraali on heittämässä Suomea ja Ruotsia käsikynkkää (hand i hand) sisään.

Itsestään selvää on, että venäjämieliset putinversteherit, russofiilit ja venäjätrollit näkevät tämän ilkeän ja viekkaan Naton yrityksinä sekoittaa suomalaiset, aiheuttaa paniikkia ja viedä Suomi väkisin Natoon kansan tahdon ja puolueettoman sillanrakentaja-Suomen edun vastaisesti.

Miksi Nato sitten puhuu moniäänisesti?

Nato on perusluonteeltaan poliittinen, tasavertaisten valtioiden välinen liitto, jonka tarkoituksena on jäsenmaidensa vapauden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen yhteisen puolustuksen keinoin.

Tämän sopimuksen sopimuspuolet vahvistavat uskovansa Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjan tarkoituksiin ja periaatteisiin ja haluavansa elää rauhassa kaikkien kansojen ja kaikkien hallitusten kanssa. Ne ovat lujasti päättäneet suojella kansojensa vapautta, yhteistä perintöä, kulttuuria ja sivistystä, jotka perustuvat demokratian periaatteisiin, henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeusvaltion periaatteeseen. Ne pyrkivät edistämään vakautta ja hyvinvointia Pohjois-Atlantin alueella. Ne ovat vakaasti päättäneet yhdistää voimansa yhteisen puolustuksen sekä rauhan ja turvallisuuden säilyttämisen puolesta. Sen tähden ne sopivat Pohjois-Atlantin sopimuksesta:

Pohjois-Atlantin sopimus, esipuhe. (ks. suomeksi)

Nato ei ole keskusjohtoinen Varsovan liitto, jossa Yhdysvallat käyttää isännän ääntä. Se nähtiin varsin hyvin Persianlahden ja Irakin sodissa, joissa toimijoina olivat Yhdysvaltain liittolaiset, mutta ei Nato. Naton suhteen kenraali Petr Pavel käyttää organisaation ääntä ja kertoo saman minkä Nato on kertonut tähänkin asti. Ovi on edelleen auki (ks. open door policy) ja Suomi ja Ruotsi ovat “huippukumppaneja” (kuten myös Jordania, Australia ja Georgia) ja olisivat nopeasti valmiita jäseniksi. Yhdysvaltain Naton suurlähettiläs kenraali evp Douglas Lute taas käyttää Yhdysvaltain ääntä sanoessaan, että strateginen ympäristö rajoittaa Naton laajentumista, vaikka Venäjällä ei itsessään ole veto-oikeutta Naton jäsenyyksiin tai muihin toimiin. Molempia ääniä kannatta kuunnella hyvin herkästi, etenkin Naton suurimpien jäsenmaiden kannanotot ovat arvokkaita, kun arvioidaan suomalaisen Nato-optiosalkun arvoa.

Tärkein tapahtuma Natolle on 8.–9. heinäkuuta järjestettävä Varsovan huippukokous, jossa joulukuussa 2015 annetun lausuman tapaisesti vahvistettaneen 10. artiklaan perustuva open door policy, mutta nähtävissä on myös se, että artiklaa sovelletaan tiukemmin. Se tarkoittaa sitä, että jäseneksi kutsuttavalla maalla pitää olla reaaliset edellytykset tuottaa lisää turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueelle ja sen tulee myös poliittisesti kyetä sitoutumaan sopimukseen. Suurlähettiläs Luten sanat tarkoittavat sitä, että Yhdysvallat ei halua Natoon ongelmalapsia tai turvallisuuden kuluttajia. Se vastustus riittää hyvin, koska Natossa päätökset tapahtuvat yksimielisesti.

Sopimuspuolet voivat yksimielisellä sopimuksella kutsua minkä tahansa muun Euroopan valtion, jolla on edellytyksiä edistää tämän sopimuksen periaatteita ja osaltaan myötävaikuttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuteen, liittymään tähän sopimukseen. Näin kutsuttu valtio voi tulla sopimuksen sopimuspuoleksi tallettamalla hyväksymiskirjansa Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus ilmoittaa kaikille sopimuspuolille kunkin hyväksymiskirjan talletuksesta.

Pohjois-Atlantin sopimus, 10. artikla. (kursivointi minun).

Vapaamatkustajat Suomi ja Ruotsi

Suomi ja Ruotsi ovat hyvin edistyneitä kumppaneita ja kumppanuusohjelman uusin evoluutio EOP (Enhanced Opportunities Programme) perustuu juuri tämän asian tunnustamiseen. Kaikella on kuitenkin rajansa. Nato-maat ovat vahvistaneet Pohjois-Atlantin sopimuksen 3. artiklan mukaisia sitoumuksiaan ja hyvin nopeasti nostaneet puolustusbudjettejaan, syventäneet yhteistyötänsä ja tehostaneet sekä yhdessä että erikseen tehtävää puolustussuunnitteluaan muuttuneen turvallisuusympäristön mukaisesti. Suomi ja Ruotsi ovat kylläkin kyvykkäitä, mutta puolustusbudjeteilla, jotka ovat 1,1–1,3 prosenttia BKT:stä, on turha enää hurskastella kustannustehokkuudella. Rajansa kaikella.

Heja Sverige…

Ruotsista on kehittynyt turvallisuuden nettokuluttaja. Toki Ruotsilla on kykyjä, joilla se tuottaa turvallisuutta, mutta Ruotsi on vielä pitkään kyvytön puolustamaan itseään aggressiolta ja suojautumaan painostukselta. Mediassa kerrotaan uusista panostuksista puolustukseen, mutta ne ovat vuosia myöhässä, liian pieniä ja niiden vaikuttavuus alkaa vasta 2020-luvulla. Ruotsin puolustusvoimilla puuttuu todennetusti kyky oman maan puolustamiseen, pitkäkestoisiin operaatioihin ja taloudelliset edellytykset puolustusuudistuksensa loppuun saattamiseksi. Ruotsissa on kuitenkin viime aikoina ymmärretty ottaa lusikka ja lakki kauniiseen käteen ja harkita pysyvämpiä turvallisuusratkaisuja, jotka mahdollistavat oman maan puolustuksen kehittämisen yhteistyövaraisesti.

Meanwhile in Finland

Suomi liukuu samaan sarjaan. Miesmäärään perustuva puolustusratkaisu tuottaa tiettyä turvallisuutta liittyen maa-alueen koskemattomuuteen ja kykyyn torjua hyökkäyksiä ja pitää keskeiset alueet omissa käsissä. Kyky tehdä muuta on kuitenkin usean vuoden aikana ajettu alas kasvattamalla materiaalista vajetta ja hankkimalla suunniteltua vähemmän uutta kalustoa. Maavoimien tykistö on pääosin 1900-luvun puolenvälin jälkeistä vedettävää, hidasta ja kankeaa tykistöä, ilmatorjuntaa ei ole riittävästi ja muiden kuin raskaiden ammustykistöaseiden kappale- ja ammusmäärät lasketaan kymmenissä. Tämä aiheuttaa merkittäviä vajeita eri kyvykkyysalueilla sellaisissa tilanteissa, joissa voimaa olisi kyettävä käyttämään nopeasti ja joustavasti esimerkiksi ilmateitse liikkuvaa ja hyökkäävää vihollista vastaan. Ilmavoimien HX-hankinta ja merivoimien taistelualukset eivät tuota lisää suorituskykyä, vaan ne korvaavat poistuvia järjestelmiä vähäisemmällä kaluston määrällä. Vaikka korvaavissa ratkaisuissa olisi mitä tahansa Nokian, Angry Birdsin, Väinämöisen ja Sammon taikaa, on kaluston lukumäärän laskeminen kahteen kolmannekseen tai jopa puoleen nykyisestä kylmäävä fakta. Siihen ei mikään ylivertainen suomalainen taktinen neronleimaus enää auta. 2020-luvun Suomella on enää hyvin vähän sellaisia taistelu- tai tukijärjestelmiä, joilla se kykenisi tuottamaan lisäarvoa muille, kun jo oman maan puolustaminen alkaa tehdä tiukkaa. Suomen arvo on sen maantieteellisessä sijainnissa ja hyvin maalta kohdistuvaa hyökkäystä vastaan suojatussa ydinalueessa. Koko maan puolustamisesta – sen tarkoittaessa sitä, että puolustusvoimat kaikkialla reagoisi yhtä nopeasti ja päättäväisesti alueisiin kohdistuviin hyökkäyksiin – aletaan jo juhlapuheissakin luopua. Koko Suomen ehdottomaan ja välittömään puolustamiseen voidaan vain päästä yhteistyövaraisesti. Ei se tarkoita sitä, että Lapin kaukaisin kolkka annettaisiin taistelutta. Mutta se tarkoittaa sitä, että Venäjä voisi tilanteen ja tarpeen tullen ottaa ja pitkän tovin pitää hallussaan osaa Suomea. Niin ikään olisi tällaisen miehitetyn syrjäisen kolkan takaisin ottamisen hinta kova.

Johtopäätöksiä

Suomen ja Ruotsin olisi syytä muistaa, että vapaamatkustaminen jatkuu vain siihen asti kuin sen sallitaan jatkua. Sen jälkeen lentää koneesta ulos. Ruotsilla on pieni laskuvarjo, jolla voi liitää takaisin turvalliseen Svean valtakuntaan. Suomi taas tiputetaan suoraan Siperiaan susien syötäväksi. Naton avoin ovi on menossa kiinni. Jatkossa ovesta pääsee sisälle vain esittämällä kiitettävän todistuksen puolustuksestaan sekä halustaan ja kyvystään yhteistyövaraiseen puolustukseen. Muut käännytetään kylmästi. Venäjä ei kuuntele Suomea taikka pidä Suomea erityisenä kumppanina, vaikka presidentti Putin ja muut venäläiset vastinparit mielellään viljelevät sanaa “kumppani” puhuessaan suomalaisten kanssa. Mahdollisessa tulevassa kriisissä Venäjälle annetut tilaisuudet hyödyntää Suomen aluetta ja poliittista heikkoutta käytetään tarpeen tullen ilman mitään konsultaatiota. Kynnys, jonka yli Venäjä ei astu on Naton raja. Nato haluaa myös pitää tämän selvänä. Siksi puolustusliittoon ei haluta uusia jäseniä, jotka vaativat tällä hetkellä ohueksi venytettyjen suorituskykyjen venyttämistä vielä pidemmälle. Puolustusliittoon ei myöskään haluta poliittisesti ambivalentteja jäsenmaita, joiden suhtautuminen Venäjään rikkoo Naton yhtenäisyyttä. Turkki, Kreikka, Unkari ja Bulgaria ovat muiden muassa ongelmallisia nimenomaan suhteessaan Venäjään, kukin eri syystä. Siksi ne muodostavat myös laajan ja monitahoisen hyökkäyspinta-alan Venäjän informaatiopsykologiselle vaikuttamiselle, jonka tavoitteena on heikentää ja hajottaa länsimaisen arvoyhteisön yhtenäisyyttä.

Suomen osalta nopea Nato-linjan valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon perustuva sementointi olisi suurimman luokan riskinottoa. Nato-selvitys ei itsessään antanut mitään uutta. Selonteon konsensusvalmistelu tuo pöytään valmiin turvallisuusympäristön analyysin, josta ei eduskunta keskustele. Tai jos keskustelisi ja olisi eri mieltä, niin se olisi suomalaisten nykymuotoisten selontekojen historiassa ennenkuulumatonta. Päätöstä ei voida myöskään lykätä kovin pitkään. Ovi on sulkeutumassa ja Suomen puolustuksen luottoluokitus on laskeva. Selonteossa täytyy erotella turvallisuuspoliittisen ympäristön arviointi, käydä siitä avoin keskustelu ja tehdä sen perusteella oikeat johtopäätökset. Nykymalli, jossa arviointi ja johtopäätökset esitetään samassa selonteossa Jumalan sanana, ilman kriittistä keskustelua ei paljoakaan eroa tämän blogin merkinnöistä.

//James

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.