Aseapu Ukrainalle on Suomea hyödyttävä kumppanuus

Suomen aseapu Ukrainalle ei ole yksisuuntaista “lahjoittamista” tai “köyhäinapua”. Se on kumppanuus, joka hyödyttää Suomeakin. Aseapu pienentää Venäjän uhkaa meitä kohtaan, mahdollistaa aseistuksemme kehittämisen yhdenmukaisemmaksi ja helpommin hallittavaksi sekä antaa meille tietoa varustuksemme tehokkuudesta tulevia hankintoja varten.

Alkup. julkaisu Viitteen blogissa 19.10.2022.

Suomi aseistaa Ukrainaa

Suomi päätti torstaina lokakuun 6. päivänä 2022 järjestyksessään yhdeksännen aseapupaketin (virallisesti “puolustustarvikeapu”) lähettämisestä Ukrainaan. Samalla rikkoontui aseavussa 100 miljoonan euron laskennallinen rajapyykki. Suomi on edennyt nopeasti sodan ensimmäisten päivien varovaisuudesta – “ei-tappavan avun” terminologiasta – Ukrainan varustajakumppaniksi. Aito kumppanuus, johon molemmat osapuolet sitoutuvat, on sodassa tärkeää. Tämän sodan lopputulos määrittää maailmaamme ja turvallisuuttamme vähintään yli puoleksi vuosisadaksi eteenpäin. Aito kumppanuus on liittolaisuutta, jossa tullaan toisen avuksi heti ja empimättä. Nato ei tähän automaattisesti vastaa, mutta se on hyvä rakenteellinen mahdollistaja. Suvereenit valtiot tekevät edelleen omat päätöksensä siitä, miten toimivat – tai ovat toimimatta.

Sota on tappamista ja tuhoamista – sen tulisi tässä vaiheessa olla kaikille hyvin selvää.

Julkisuudessa on myös kuultu soraääniä, joiden mukaan apuun käytetyt eurot tulisi suunnata omaan puolustukseen ja että avun lähettäminen heikentää Suomen omaa puolustusta. Aseapu Ukrainalle ei ole yksisuuntaista, vaan se on monen tekijän kauppaa, josta Suomi hyötyy yhtä paljon kuin Ukraina.

Lisää mahdollisuuksia yhteiseurooppalaiseeen aseapuun tuovat henkiinherätetty lend-lease -järjestely ja muut monenväliset järjestelyt. Uudet hankinnat ja tilanteeseen herännyt puolustusteollisuus luovat nopean ostajan markkinat. Kun tuotanto on käynnissä ja kaikkien varastot katselmoitu, voidaan tehdä itselle nopeita hankintoja muiden kanssa tai erikseen.

Sotaa Venäjää vastaan

Helpoin perustelu aseavulle on tietysti se, että jokainen Ukrainan tuhoama Venäjän asevoimien sotilas tai tankki on pois Suomen uhkakuvasta. Sota on tappamista ja tuhoamista – sen tulisi tässä vaiheessa olla kaikille hyvin selvää. Tilanteessa, jossa Venäjä ei pysty korvaamaan menetettyä miesvoimaa tai kalustoa, on asia näinkin yksinkertainen. Jokainen kaatunut sotilas ja tuhottu tankki on pois Suomea uhkaamasta. Vaikka aseapumme ei suoraan tankkeja tuhoaisi, niin se tukee sitä kaikilla tavoin. Suomen puolustusvoimat varautuvat joka päivä sotaan Venäjää vastaan. Aseapumme laskee Venäjän sotilaallista kyvykkyyttä ja tekee puolustuksemme luomasta kynnyksestä korkeamman astua yli.

Paras päivä siivota oma autotalli oli eilen

Suomen kamaralta lähtevät aseet eivät heikennä puolustuskykyämme. Puolustusvoimat on huomioinut omat resurssinsa ja antaa varastoistaan omia tehtäviään vaarantamatta. Kyse on elinkaariajattelusta. Tänään hankitut aseet tulevat operatiiviseen käyttöön muutamien vuosien kuluessa ja niitä käytetään vuosikymmenien ajan. Uusien järjestelmien hankintaa jarruttaa tehokkaasti hyllyssä makaava vanha romu, joka on elinkaarensa lopussa tai jonka viimeinen myyntipäivä meni jo. Aseistus, joka on korvamerkitty tietylle joukolle, näkyy kuitenkin käyttökelpoisena ja luo vaikutelman siitä, että joukko olisi kunnossa, vaikka aseet olisivatkin lähinnä ongelmajätettä. Esimerkiksi sinkojen ja ohjusten kaltaisissa asejärjestelmissä osat vanhenevat eriaikaisesti. Taistelukärjet kestävät koko elinkaaren, mutta ruuti happanee ja paristot purkautuvat. Pahimmassa tapauksessa varastoissa on toimivia aseita, joita ei voi käyttää, koska jokin osa on vanhentunut tai odottaa poikkeusluvalla käyttöönottoa “sodan aikana”.

Puolustusvoimat hankkii uusia aseita ja varusteita elinkaarimallin mukaisesti. Hankintaprosessi on nykyään hyvä, oikeastaan erinomainen – sitä ovat jopa puolustustarvikkeiden toimittajat kehuneet. Tässä olisi nyt loikan paikka – varastoissa makaava vanha ja sekalainen kalusto on syytä siivota pois ja tehdä tilaa uudelle. Näin päästään yhtenäisempään kalustoon, eheään elinkaaren hallintaan sekä säästetään vanhan roskan elinkaaren lopun kustannuksista.

Aseapu Ukrainalle ei ole yksisuuntaista, vaan se on monen tekijän kauppaa, josta Suomi hyötyy yhtä paljon kuin Ukraina.

Yhtenäinen kalusto – esimerkiksi vain yksi perheellinen sinkoja – tuo logistiikan lisäksi myös muita etuja. Osaaminen on sotajoukon tärkein pääoma. Taistelijan pitää tuntea ja hallita käyttämänsä aseet ja varusteet. Tämä tehtävä on vaativa ja siihen tarvitaan satoja tunteja koulutusta. Mitä useampaa ja vaihtelevampaa järjestelmää opetellaan käyttämään, sen pintapuolisemmaksi ja pirstoutuneemmaksi osaaminen jää. Yhtenäinen asejärjestelmä ja toisilleen sukua olevat järjestelmät on helpompi omaksua ja opettaa. Tämä on erityisen tärkeää asevelvollisuusarmeijalle, jossa koulutusaika on rajattua. Aseapumme Ukrainalle tekee omasta varustepaletistamme selkeämmän ja helpomman kouluttaa. Tämä tuli heti näkyväksi uusien kertasinkojen hankinnassa, jolla saimme pidempää elinikää, suurempaa läpäisyä ja parempaa kuljetus-, varastointi- ja käyttöturvallisuutta. Juuri turvallisuudessa erot syntyvät – uusien aseiden käyttöturvallisuus on aivan toista tasoa kuin vanhan neuvostokaluston, jossa toimintovirhe johtaa vammautumiseen tai kuolemaan joko oman järjestelmän kautta tai vihollisen asevaikutuksesta.

Ukraina on testikenttä

Ukrainassa käydään kiivasta taistelua. Taistelutoimien intensiteetti muistuttaa hyvin läheisesti talvisotaamme, jos mittaamme sitä päivittäisten henkilöstö- ja kalustotappioiden määrässä. Talvisota muovasi merkittävästi suomalaista sotilastaktiikkaa.

Ukraina on osa länttä ja osa läntistä sotilasyhteisöä – sodasta saadut tiedot ja kokemukset tulevat käyttöömme; osa välittömästi ja osa viipeellä analyysien ja salassapidon jälkeen. Talvisodan tavoin Ukrainan sota kertoo meille mikä mitkä taktiikat ja aseet toimivat ja tuovat menestystä. Ukrainalta saamamme ymmärrys siitä, miten parhaiten toimimme vastustajan joukkoja vastaan, voidaan heti panna käyttöön poistamalla kelvoton kalusto joukoiltamme. Tämän vuoksi meidän on hyvä testata omaa kalustoamme Ukrainassa ja kriittisesti arvioida kelpaako se omille joukoilemme muuksi kuin hätävaraksi.

Vastuullamme on varustaa Ukrainaa kelvollisella kalustolla nyt ja sodan jälkeenkin. Emme pelaa nollasummapeliä; annamme pyyteettömästi ja luotamme saavamme hyvää takaisin eri muodossa. Ukrainan varustaminen sodan voittamiseen luo meille turvallisuutta ja parantaa oman arsenaalimme lisäksi myös osaamistamme aseellisessa taistelussa. Tästä lahjasta Ukrainan sankarit maksavat joka päivä verellään.

Sodan jälkeen Ukraina tarvitsee kalustoa tappioiden korvaamiseksi. Silloin meidän on syytä aktivoida puolustusteollisuuden kumppanimme yhteistyövaraisiin hankintoihin pidemmällä tähtäimellä. Suomalaiselle teolliselle osaamiselle on myös käyttöä Ukrainan sotakaluston korjauksessa ja modernisoinnissa.Yksinkertaisimmillaan meidän romurauta on Ukrainan aarre – perspektiivi vain muuttuu kuukausista vuosiksi.

Armeija – saastuttamisen erityislupalapsi

Ukrainan sota ja sen myötä syntynyt energiakriisi iskee myös Puolustusvoimiin. Paljon puhuttiin huoltovarmuudesta koronapandemian aikana ja nyt se on yhä ajankohtaisempaa. Armeija elää logistiikalla. Logistiikka on palveluiden ja tavaroiden liikettä. Tämä kaikkea ylläpitävä liike vaatii tuhottomasti energiaa, eli poltto- ja voiteluainetta. Sen kestävä määrä on rajallinen ja juuri siksi Puolustusvoimat ei voi olla energiankulutuksessa ikuinen poikkeusluvallinen.

Aseteknologiassa kehittyneiden asejärjestelmien pienentyminen – esim. lennokit – on trendi, jonka nojaa uusiutuviin ja kevyihin energialähteisiin. Sellaisia ei voi kehittää tai ottaa käyttöön armeijassa, joka elää V8-polttomoottorin dieselhöyryissä. Aurinko, tuuli, ilmaa kevyemmät polttoaineet ja niiden nopea kehitys antavat sodankäynnissä kilpailuedun, joka skaalautuu tarpeen mukaan nopeasti – aivan eri tavalla kuin panssaridivisioona. Vanhat neuvostoaikaiset ajoneuvot, jotka syövät litran ja toisenkin löpöä kilometriä kohden, ovat mennyttä aikaa ja niistä on syytä päästä eroon. Täyssähköiseen tankkiin ei koskaan päästä, mutta polttoainetaloudellisuus ja hybridimallinen voimantuotto ovat osa vihreää siirtymää, joka ei ennen ole noussut kovin korkealle armeijan tärkeysjärjestyksessä.

Yhdessä enemmän

Aseapu Ukrainalle on yhteistä ja yhteistyövaraista turvallisuutta. Ukrainan turvallisuus on meidän turvallisuuttamme ja varastostaimme annetut aseet eivät ole puolustuskyvystämme pois. Ne ovat normaalia reippaampi kevätsiivous, josta hyödymme, kun vapautamme hamstrattuun vanhaan kalustoon sidotun pääoman, hyllytilan ja muut resurssit. Saamme paremman kuvan materiaalitilanteestamme ja voimme varustaa omat joukkomme entistä paremmin. Puolustusvoimat arvioi resurssinsa hyvin ja osaa parhaiten tuottaa ehdotuksia annettavasta kalustosta, joka vastaa Ukrainan tarpeita. Puolustusvoimat on kuitenkin sulkeutunut ja puhumaton viranomainen, joten se tarvitsee selkeän poliittisen tahtotilan ja ohjauksen tekemiselle.

Ukrainan varustaminen sodan voittamiseen luo meille turvallisuutta.

Riski, eli se kuinka kauan ja miltä joukolta jokin varuste on hetken aikaa loppu uutta odotellessa, on määritettävä tarkasti, mutta ylivarovaisuuteen ei pidä mennä. Aseavun pitää jatkua ja uusia kohteita tulee etsiä jatkuvasti. Tämä tapahtuu nyt tiiviimmin kuin ennen mm. Ukraine Defense Contact Groupin sateenvarjon alla, jonka puolensataa jäsenmaata etsivät yhdessä tapoja tukea Ukrainaa ja huolehtia samalla yhteistyövaraisesti omasta puolustuksestaan. Tässä foorumissa erityisesti Puola, Tšekki ja Slovakia ovat kunnostautuneet käynnistämällä teollista yhteistyötä Ukrainan varustamiseksi sekä antamalla toisilleen välittömiä turvatakuita. Tämä avaa myös mahdollisuuksia Suomelle ja suomalaisille yrityksille – mm. Patria on merkittävä toimittaja Puolan ja Slovakian asevoimille.

Sota on herättänyt Euroopan maat yhteistyöhön. Toki Naton alla on ollut materiaaliyhteistyötä jo pitkään, mutta sekin on organisaation koosta huolimatta ollut pientä verrattuna nyt käynnissä olevaan yhteistyöhön. Yhteistyö on myös varauksetonta. Kun vieressä soditaan, niin kukaan ei ajattele omaan pussiin pelaamista. Vaarana on vain jäädä ujona katsomaan sivusta, kun muut tekevät maalit. Eipä siinä ole hävittävää, mutta tähän asti otettua aktiivista roolia jatkamalla Suomi pystyy sekä auttamaan Ukrainaa että parantamaan omaa materiaalitilannettaan. On tullut aika siirtyä liberon paikalta kärkeen tekemään maaleja.

Slava Ukraini!

James Mashiri

Majuri evp, vihreä, Viitteen jäsen