Asevelvollisuus 2.0

Vieraskynä 3.3.2016 (alkup. 4.9.2014), Jussi Kari.

Ulottamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.

---

Esipuhe

Sukupuolineutraalius ja asevelvollisuus puhuttavat. Norja luopui asevelvollisuudesta, kunnes palautti sen sekä miehiä että naisia koskevana. Ruotsi luopui asevelvollisuudesta ja miettii nyt sen palauttamista, todennäköisesti sekä miehiä että naisia koskevana. Suomessa on edelleen asevelvollisuus, mutta se koskee vain miehiä. Sillä, lukeeko lippalakissa “tyttö” vai “poika”, on siis väliä.

Puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leinon mielestä väitteet asevelvollisuuden syrjivyydestä ovat “täyttä fullaa” [sic] eikä lakien taustalla oleviin hallituksen esityksiin kannata edes tutustua, koska ne ovat “täyttä ajanhukkaa”. Näin varmasti onkin, jos tahtoo ylläpitää syrjivää järjestelmää, jossa asevelvollisuus ratkeaa lippalakin värin perusteella.

@THUotila puuhastelkaa sen sukupuolineutraliteetin kanssa muualla mutta älkää sotkeko sitä sotahommiin! @heimmonen

— Petteri Leino (@PetteriLeino) February 18, 2016

@jamesmashiri ajanhukkaa! @OhionFi — Petteri Leino (@PetteriLeino) January 27, 2016

Perustelut vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ovat paperinohuet. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) toteaa, että syrjintänä ei pidetä “asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”. Se, että tällainen lainkohta on täytynyt erikseen säätää, kertoo jo paljon. Jos asia olisi näin, poikkeussääntöä ei tarvittaisi.

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettua lakia (194/1995) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 131/1994 vp) lukee, että “naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan naisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti” – siitä huolimatta, että asevelvollisuus säädettiin vain miehiä koskevaksi nimenomaan siksi, että naiset ovat miehiä heikompia eikä heidän uskottu selviävän kaikista tehtävistä!

Nykytila on siis se, että laissa kerrotaan naisten olevan täysin kelpoisia kaikkiin puolustusvoimien tehtäviin ja järjestelmän syrjivyys on todettu vähintäänkin lakitekstin rivien välissä. Asevelvollisuus kaipaa päivittämistä kipeästi. Sen vuoksi tarvitsemme asevelvollisuus 2.0:aa.

Uusi asevelvollisuus

Suomen puolustuspolitiikasta ja -ratkaisuista puhuttaessa käytännössä kaikki turvallisuuspoliittiset keskustelijat ovat hyvinkin yksimielisiä siitä, että Suomella tulee olla uskottava puolustus. Siihen yhteisymmärrys loppuukin. Mitä uskottava puolustus pitää sisällään ja miten siihen päästään, ovat hyvinkin kiistanalaisia asioita.

Naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa

Tällä hetkellä yhdeksi Suomen puolustuksen kulmakiveksi on valittu asevelvollisuus. Se jakaa mielipiteitä: joko se on ”loistava ratkaisu Suomen erityisiin oloihin” tai ”syrjivä ja tehoton järjestelmä, joka ei suoriutuisi nykyaikaisesta sodankäynnistä mitenkään”, riippuen siitä keneltä kysyy.

Usein Suomen asevelvollisuusinstituutiossa nähdään kaksi ongelmaa, joihin voin itsekin periaatteessa yhtyä:

1. Se perustuu pakkoon, ja on tästä syystä epäilyttävä järjestelmä; ja toisaalta
2. Vain miehiä koskevana se asettaa sukupuolet räikeästi eri asemaan ja on siis syrjivä.

Useimmat keskustelijat ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että nykytilanne on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta se mitä asialle pitäisi tehdä, jakaa ihmisiä kahteen leiriin.

Ensimmäisen mielestä asevelvollisuus pitäisi säätää myös naisille tasapuolisuuden vuoksi: tasaisesti kurjuutta kaikille. Toinen leiri taas on sitä mieltä, että vääryys ei poistu lisäämällä sen määrää: koska asevelvollisuus on pakkojärjestelmänä jo periaatteellisesti väärin, ongelma ei poistu sillä, että tämä vääryys kohdistetaan myös naisiin. Se vain tuplaisi vääryyttä kokevien ihmisten määrän. Tämä leiri puoltaakin useimmiten ammattiarmeijaa. Ensimmäinen leiri taas karsastaa ajatusta ammattiarmeijasta, pitäen sitä liian pienenä, kalliina tai pitäen asevelvollisuudesta kiinni yksinkertaisesti periaatesyistä.

Mikään ei siis muutu.

Mutta minullapa on ratkaisu, joka a) tekee järjestelmästä tasa-arvoisemman ja b) ei lisää pakkojärjestelmästä kärsivien määrää. Näin ollen sen pitäisi olla molempien leirien kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Kun se vielä c) tuottaa parempia sotilaita, myöskään Puolustusvoimien henkilökunnalla ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, kuuluivat he kumpaan leiriin vain.

Tämä ratkaisu on osittain valikoiva asevelvollisuus.

Ennen yksityiskohtiin menoa mainittakoon vielä, että Puolustusvoimatkin on viime vuosina kääntynyt sille kannalle – joko vapaaehtoisesti tai pienentyvien määrärahojen pakottamana – että reservi tulee pienenemään. Tulevaisuuden armeija käyttää vähemmän lihaa ja verta ja enemmän tekniikkaa. Omaan ehdotukseeni tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan osittain valikoivalla asevelvollisuudella voidaan tuottaa niin isompi tai pienempi armeija, riippuen ihan vain siitä, kuinka iso osa ikäluokasta tahdotaan kouluttaa.

Mitä osittain valikoiva asevelvollisuus sitten pitää sisällään? Sitä, että:

1. Asevelvollisuus ulotetaan myös naisiin; mutta
2. Säilytetään saapumiserän koko; ja
3. Valitaan armeijaan vain parhaat.

Nykyinen, vain miehiä koskeva asevelvollisuus perustuu siihen ajatukseen, että mies soveltuu sotilaaksi naisia paremmin, sillä miehet ovat isompia ja vahvempia. Väestötasolla näin voi ollakin, mutta kuten usein sanotaan, yksilökohtaiset erot ovat suurempia kuin ryhmien väliset erot.

Punttisalilla näkeekin aika usein naisia, jotka ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin keskimääräinen 18 – 28 -vuotias mies. Aivan taatusti nämä naiset ovat paremmassa kunnossa kuin huonokuntoisimmat asevelvollisuusikäiset miehet! En näe syytä, miksi nämä naiset olisivat huonompia sotilaita kuin kotisohvalta kasarmille puoliväkisin kannettu, pelkkiä sipsejä ja kokista ravinnokseen käyttänyt teinipoika. Fyysisestä suorituskyvystä ei ainakaan jää näillä naisilla kiinni.

Perustelut vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ovat paperinohuet

Toki ”parhaat” on suhteellinen käsite: vertailussa otettaneen huomioon niin fyysinen voima/kunto, älynlahjat ja koulutus, muu erityisosaaminen, motivaatio – mutta en usko, että vertailtavien ominaisuuksien kärkipäässä on sotilaan sukupuoli. Tarkemman määrittelyn jätän kuitenkin Puolustusvoimien harteille, sillä heidän tehtävänsä on ratkaista, millainen on ihanteellinen suomalainen sotilas.

Ja jos väestötasolla tosiaan on niin, että keskimääräinen mies sopii sotilaaksi paremmin kuin keskimääräinen nainen, tämä johtaa siihen, että asepalveluksessa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia. Mutta miksei olisi? Armeijan kannalta tärkeämpää lienee sotilaiden taistelukyky kuin sukupuolielimet. Minulla ei ole mitään hajua, mikä tämä prosentuaalinen jako olisi, mutta mitä todennäköisimmin se olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen.

Jos vielä saapumiserän koko pidettäisiin samana, asevelvollisuuden peikko ei kohdistuisi yhtään useampaan ”uhriin”.

Joka tapauksessa ehdottamallani mallilla päästäisiin siihen tilanteeseen, että:

1. Epäoikeudenmukaisuutta (jos asevelvollisuutta sellaisena pitää) ei uloteta määrällisesti yhtään useampaan ihmiseen, koska saapumiserä pidetään samankokoisena; mutta
2. Järjestelmästä tulee kokonaisuutena tasa-arvoisempi, koska siellä on prosentuaalisesti enemmän naisia kuin nyt; ja
3. Koska naisten parhaimmisto on taatusti parempaa sotilasmateriaalia kuin miesten huonoimmat, saadaan keskiarvoisesti parempia sotilaita.

Tietysti tätäkin mallia voidaan arvostella. Ensimmäinen ongelma kohdistuu mallin insentiivivaikutukseen: jos armeijaan otetaan parhaat, tämä tarkoittaisi, että parhaassa iässä olevilla nuorilla olisi kannustin saada itsensä mahdollisimman huonoon kuntoon, etteivät he joudu armeijaan. Armeijan käyminen pitäisi siis jotenkin saada haluttavaksi asiaksi, palkinnoksi, josta voi kilvoitella – ei rangaistukseksi siitä, että on liian hyvässä kunnossa.

Jotkut ovat myös arvostelleet mallia siitä, ettei se vieläkään poista epätasa-arvoisuutta. Vaikka malli poistaakin sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän ongelman, se kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti ”sotilaallisen sopivuuden” perusteella.

Vaikka näissä vasta-argumenteissa on jonkin verran perää, ei ongelma ole mielestäni ratkaisematon. Käytännössä vapautuksen saa nykyään jo niin helposti, että voidaan puhua halukkuusperusteisista vapautuksista. Ei yksinkertaisesti ole järkevää pitää rivissä täysin epämotivoituneita sotilaita. Kun asevelvollisuuden kuormitus kohdistuu siis motivoituneimpiin asevelvollisiin, asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuuden painoarvo argumenttina pienenee samalla mitalla. Mitä motivoituneempi asevelvollinen, sitä pienempi oikeudenloukkaus.

Ja lopultakin: vaikka järjestelmän ongelmat eivät tällä kokonaan poistuisi, se olisi silti vähemmän ongelmallinen kuin nykytilanne. Sen pitäisi lähtökohtaisesti olla ihan hyvä alku.

//Jussi Kari

---

Tiesithän, että voit seurata Jussia Twitterissä.