Hesarin maanpetos

Helsingin sanomat julkaisi tänään artikkelin Suomen salaisin paikka, jossa kerrottiin Viestikoelaitoksesta ja esitettiin otteita lähteenä käytetystä aineistosta, jotka oli luokiteltu salaisiksi tai erittäin salaisiksi.

Artikkelin ingressissä asiaa perusteltiin tulevilla tiedustelulaeilla ja toimitus julkaisi kymmenen tuntia artikkelin ilmestymisen jälkeen sitä perustelevan pääkirjoituksen.

Suomen salaisin paikka Keski-Suomen kallioiden uumenissa saa muun tiedustelulaitoksen ohella oikeuden valvoa internetliikennettä, jos eduskunta hyväksyy tiedustelulait. Kansanedustajat joutuvat päättämään asiasta tietämättä tarkkaan, mitä Tikkakoskella oikein tapahtuu.

Helsingin sanomat, Suomen salaisin paikka, 16.12.2017

Patrioottinen someraivo

Sosiaalisessa mediassa alkoi 16.12.2017 aamulla nopeasti nouseva maanpuolustuksellinen someraivo, jossa Helsingin Sanomia ja artikkelin kirjoittaneita toimittajia kritisoitiin julkaisusta. Kritii Vouhotus sisälsi muun muassa ajatuksia mistä rikoksista on kyse, mm. valapattoisuudesta, valtionpetoksesta, vakoilusta jne. Myös julkisuuslakia siteerattiin eri yhteyksissä, joskin sen relevanssi rajoittuu nimensäkin mukaan (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) siihen miten viranomainen tietoa käsittelee. Tässä tapauksessa julkisuuslaki koskee mahdollisen virkamiehen tekemää salassapitovelvollisuuden rikkomista, mikä on asiassa merkittävää ns. lähdesuojan kannalta, mutta ei varsinaisesti velvoita toimittajaa.

Valapatto ja suvakkihuora

Huomionarvoista “kunnon isänmaan ystävien” somekeskustelussa se, että monet mainituista rumista syytöksistä ja ällöttävästä parjauksesta kohdistettiin Helsingin Sanomiin ja sen toimittajiin Laura Halminen ja Tuomo Pietiläinen. Jälkimmäisen kohdalla muutamassa kommentissa peräänkuuluteltiin uskollisuutta sotilasvalalle ja käytettiin naurettavan paljon aikaa sen pohtimiseen onko Pietiläinen vannonut valan vai ei. Eräillä foorumeilla ehdittiin jo julistaa teloitustuomioita. Toimittaja Halmista kohtaan kohdistettiin nykyään jonkinlaiseksi normaaliksi muodostuneita sukupuoleen meneviä hyökkäyksiä – useimmat ala-arvoisempia ja painokelvottomampia kuin väliotsikko yllä.

Niinistöt haukkoina

Myös Tasavallan presidentti kommentoi asiaa painavasti kansliansa kautta tiedotteessa, vaikkei ottanut millään tavalla kantaa Helsingin Sanomien julkaisupäätökseen. Parempi otsikko olisi ollut “…lausunto Puolustusvoimien tietovuodosta”. Ylipäällikön kommentti antoi lisää löylyä maanpuolustukselliselle someraivolle ja voimaannutti Helsingin Sanomien lynkkaukseen ja toimittajiin kohdistuviin hyökkäyksiin orientoituvaa keskustelua.

Iltapäivällä Yle kertoi puolustusministeriä siteeraten, että Pääesikunta on laajentanut aiemmin epäillyssä tietovuotoasiassa tekemäänsä tutkintapyyntöä koskemaan myös maanpetosrikoksiin lukeutuvaa turvallisuussalaisuuden paljastamista (RL 12:7) nimenomaan Helsingin Sanomien toimituksen osalta.

Puolustusministeri Niinistö tuli myös esiin Trump-tyylisellä tviitillä antaen ymmärtää Helsingin Sanomien ja sen toimittajien olevan epäisänmaallisia.

Mietelmä: Sananvapauden väärinkäytöstä on lyhyt matka epäisänmaallisuuteen.

— Jussi Niinistö (@jniinisto) December 16, 2017

Sananvapauden rajoittaminen ei tosin koskaan ole ollut ministeri Niinistölle ongelma, vaan lähinnä harras toive. [1, 2, 3]

Hesarin perustelu on hyvä, mutta yhteiskunnassa, jossa on lähes absoluuttinen luottamus puolustusvoimiin, on vaikea kyseenalaistaa edes hyvin tiukkaa salassapitoa, vaikka sen alainen toiminta puuttuisi merkittävästi perusoikeuksiin. Laajat valtuudet viranomaisille antavia tiedustelulakeja on käytössä myös muissa maissa. Niissä maissa, jotka lukeutuvat Suomen viiteryhmään, on myös tiedusteluviranomaisten toiminnassa julkisuus ja läpinäkyvyys ja salaisissakin asioissa perin laaja osittaisjulkisuus. Suomessa pidetään puolestaan kynsin ja hampain kiinni lähes absoluuttisesta salassapidosta. Joskus niin kovaa, että välillä hämätään itseäänkin siitä mikä on salaista ja mikä ei.

Tiukat ulostulot asiassa osoittavat, että tiedustelulait ovat nyt loppusuoralla ja ne halutaan läpi. Presidentin arvovallan asettaminen rikostutkinnan taakse saattaa näkyä poikkeuksellisen vahvoina toimina lähdesuojan murtamiseksi. Helsingin Sanomilla ei tule olemaan helppoa, etenkin kun Suomen lainsäädäntö ei tunne sellaista sananvapautta, joka olisi kovin voimakas suhteessa salassapitoon, kun kyseessä on viranomaisen suojattavaan etu, taikka lähdesuojaan.

Avoimuus ja julkisuus vaihtoehtona

Olisi toki hyvä, jos Puolustusvoimien Tiedustelulaitos voisi itse kertoa toiminnastaan avoimemmin. Tuskinpa luottamusta puolustusvoimiin ainakaan vähentäisi se, että laitos voisi vuosiraportilla esimerkiksi Ruotsin MUST:in tapaan kertoa missä mennään kiinnostavan tiedustelun alalla. [4, 5, 6, 7]

Vuodon selvittämisen kannalta edellytykset siihen ovat varsin hyvät; lähdesuojaa ei ole, jos virkamies on syyllistynyt rikokseen luovuttaessaan asiakirjan. Olemattomaksi muuttunut suoja on helposti murrettavissa pakkokeinoin, joskin Hesarin toimituksen ja toimittajien kotien ratsaaminen vaikuttaisi ajatuksena perin absurdilta ja Venäjän mallilta. Toimittaja voidaan velvoittaa rangaistuksen uhalla todistamaan, koska oikeudenkäymiskaaren 17:20 mukaan “[t]uomioistuin voi velvoittaa [OK 17 luvun 20 §:n 1 momentissa] tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista rangaistavaksi säädetyllä tavalla.” Tässä tapauksessa viimeinen säännös, eli salassapitovelvollisuuden rikkominen rangaistavaksi säädetyllä tavalla täytyy aina.

Vaikka Hesarin perustelut jutulle olivat hyvät ja läpinäkyvyys, avoimuus ja julkisuus ovat tavoiteltavia, lienee vaikutus päinvastainen. Poliisin tutkinta maanpetosrikoksesta ja siihen liittyvät pakkokeinot vaientavat hyvin tehokkaasti kaiken keskustelun aiheesta ja antavat ikävän leiman niille, jotka ymmärtävät Hesarin näkemystä asiassa. Lopputuloksena tiedustelulait menevät vieläkin sutjakammin läpi, viranomaisen oikeus absoluuttiseen salassapitoon vahvistuu ja median edellytykset käyttää vuodettua tietoa esimerkiksi väärinkäyttötapauksissa heikkenevät. Tällainen lopputulos antaisi helposti viranomaisille blankovaltuutuksen mihin tahansa, jota vielä tukisivat suuri yleinen luottamus ja harvat oikeustapaukset. Perusoikeuksien turvan kannalta lopputulos olisi katastrofaalinen. Hesarin päätös julkaista tiedot oli rohkea ja vaikka tiedot ovat yli 10 vuotta vanhoja ja julkaistu asiasisältö yleistä tietoa useimmille, niin väärin meni. Muualta maailmasta vastaava tieto olisi tosin saatu viranomaiselta itseltään, kuten esim. MUST:in vuosikatsauksesta voi lukea ja MUST:in johtaja on useasti medialle kertonut. Toivottavasti viranomainen ymmärtää tästä tiedon tarpeesta jotain, sillä Hesarin jutussa luottamusta herätti kuvaus Viestikoelaitoksen toiminnan selkeästä painopisteestä, pääpiirteinen selostus siitä mitä laitos tekee ja vaikutelma laaja-alaisuudesta. Onko tällaista yleistä tietoa syytä salata absoluuttisesti vai olisivatko ne viranomaisen kertomana vieläkin paremmin luottamusta kasvattavia?

Ruotsissa, Saksassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Virossa, Liettuassa ja muualla viranomaiset ovat oppineet antamaan julkisia tietoja sitä mukaa kun ovat saaneet lisää valtuuksia ja samalla epäonnistuneet viestinnässään. Julkinen ja vaikuttava viestiminen helpottaa myös määrärahojen tarpeen perustelua. Ehkäpä Suomessa voitaisiin oppia muutenkin kuin kantapään kautta?

//James

Säännöt: Kommentointi vain omalla nimellä, ellei minun kanssani ole muuta sovittu.
Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta minkään viranomaisen tai muun tahon virallista kantaa.