Kun mikään ei uhkaa

Sotasaaliskartta

Olli Ainola, joka ampui muutaman “pummin” puolustusvoimien taistelualushankinnassa, kirjoitti Iltalehdessä otsikolla “Kenraalin kartta paljastaa: Tämän takia Venäjä varustautuu Suomen pohjoisrajalla” varsin analyyttisesti ja perehtyneesti Venäjän sotilaallisen potentiaalin kehittymisestä pohjoisella alueella.

Asia ei sinänsä ole uusi, koska mm. ruotsalainen Karlis Neretnieks, kenraalimajuri evp, Swedish Defence Research Agencyn (FOI) ja Institute for Security & Development Policyn (ISDP) tutkija sekä Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian (KKrVA) jäsen kirjoitti samasta asiasta huomattavasti laajemmin jo vajaa vuosi sitten helmikuun 3. päivänä 2016. KKrVA:n Försvar och Säkerhet -blogissa julkaistu merkintä löytyy käännettynä suomeksi aiemmassa merkinnässäni.

Moskovassa järjestettävä kansainvälisen turvallisuuden konferenssi Moscow Conference on International Security (MCIS) on vuosittain toistuva tapahtuma, johon pääosin ottavat osaa Venäjän liittolaiset ja muut kumppanit. Iltalehden löytämä “paljastava kenraalin kartta” on siis yli puolentoista vuoden takaisesta konferenssista, josta on jo aiemmin kirjoitettu julkisesti, joskin suomeksi lähinnä virallista venäläismediaa lyhyesti lainaten. (lisäys 22.1.2017: suomeksi asiaa on käsitelty laajemmin viime vuonna Maanpuolustuskorkeakoulun  teoksessa Venäjän asevoimat muutoksessa — kohti 2030-lukua.)

Retoriikka, strateginen viestintä ja virallinen totuus

Vajaa vuosi sitten löysin myös itseni aiheuttamasta kohua, sillä olinhan ilmeisesti muutoinkin puuttunut “puoluepoliitiseen kiistakysymykseen” kyseenalaistaessani  “Ei ole uhka” -mantran käyttöä.

Tällä kertaa tätä pravdaa toistaa puolustusministeri Jussi Niinistö, joka rauhoittaa kansalaisia Facebookissa:

Niinistö kuittaa varsin kevyesti nykyisen Venäjän Läntisen sotilaspiirin komentajan, kenraalieversti Andrei Kartapolovin puheet pelkkänä retoriikkana ja strategisena viestintänä. Retoriikka on poliitikkojen aluetta. Kaunopuheisuutta ja suostuttelun taitoa korvataan sotilaspiireissä operaatioanalyysilla, uhka-arvioilla ja esikuntatyöskentelyllä. Strategisesta viestinnästä on aina kysymys, kun puhutaan julkisesti. Strategisen viestinnän ytimenä on selkeä sanoma. Tässä suhteessa Niinistön lauantainen sanoma on hyvin voimakkaasti ristiriidassa sen kanssa, mitä puolustusministeri kolme kuukautta sitten terävästi totesi Venäjästä:

– Venäjä ei neuvottele alueen valtioiden kanssa asioista, jotka voisivat kääntyä sille epäedulliseen suuntaan.

IL, 3. lokakuuta 2016: Puolustusministeri Niinistö: Venäjä on suoraan sanoen arvaamaton

Olen Jussi Niinistön kanssa samaa mieltä. Ei ole syytä hötkyillä. Venäjän edustajat eivät anna pääsääntöisesti harkitsemattomia kommentteja julkisuuteen, vaan he haluavat viestittää jotain. Hötkyily ei tässä auta, vaan valmistautuminen.

Vuoden 2015 MCIS:ssa järjestettiin kaksi paneelia, joista toinen käsitteli asevoiman ja poliitisten instrumenttien roolia alueellisessa ja globaalissa turvallisuudessa.  Tässä paneelissa puhui Venäjän yleisesikunnan operaatiopäällikkö Andrei Kartapolov. Kartapolovin esitys puheineen, josta on saatavilla toukokuun 19. päivänä 2015 tehty englanninkielinen tiivistelmä täältä, kuvailee kylmän loogisesti ja uusittujen Venäjän sotilasdoktriinin, informaatioturvallisuuden doktriinin ja ulkopoliittisen konseptin adoptoimaa vastakkainasettelun leimaamaa ja jännitteistä maailmankuvaa tukevalla tavalla Pohjois-Euroopan ja arktisen alueen sotilaallisen potentiaalin kehittymistä. Esitys antaa myös selkeän kuvan siitä, miten Venäjä tähän vastaa. Retoriikan suhteen Kartapolov on mielestäni kykynsä näyttänyt, kun hän lähinnä surkuhupaisassa Venäjän yleisesikunnan järjestämässä MH17-tiedotustilaisuudessa esitteli “todisteita” siitä, että matkustajakoneen ampui alas Ukraina tai muu taho.

Ministeri Niinistö itse puolestaan kunnostautuu retoriikassa todetessaan Iltalehden haastattelussa :

– Suomen puolustus on kunnossa ja maittemme väliset suhteet ovat pysyneet asiallisina siitäkin huolimatta, että olemme tuominneet Venäjän toimet Krimillä ja olemme mukana Venäjän vastaisissa EU-pakotteissa.

IL, 16. tammikuuta 2017: Puolustusministeri Niinistö ei hätkähdä venäläiskenraalin karttakuvasta – “kyse on retoriikasta”

Suomen puolustusvoimien muodostaman konventionaalisen pelotteen kytkeminen maiden välisiin suhteisiin näyttäytyy Venäjän sanojen ja toimien varjossa varsin oudolta; Venäjän strategiat ja doktriinit eivät sisällä minkäänlaista ystävällisen tai erityisen hyvän naapurin varaumaa, eikä Venäjän ryminä kansainvälisen poliitikan areenalla anna mitään aihetta tällaiseen ajateluun. Venäjä toki varautuu puolustamaan liittolaisiaan ja ulottaa perin vaivattomasti doktriininsa koskemaan heitäkin. Tämä on jo herättänyt suurta huolta Valko-Venäjässä, joka pyristelee kuin kala koukussa päästäkseen eroon naapurinsa pakottamasta liittolaissuhteesta. Samaan aikaan Suomessa uskotaan erityisen hyvien, läheisten ja mutkattomien suhteiden olevan satavuotiaan itsenäisen Suomen paras turva. Valtaan on jälleen nousemassa käsitys siitä, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka koko sodanjälkeisen ajan olisi perustunut viisaaseen ulkopolitiikkaan ja uskottavaan omaan puolustukseen.

Vaikka Suomen Puolustusvoimat ovat liian pienet turvatakseen Suomen rajat, ne ehkä olisivat tehokkaita kiusatakseen neuvostojoukkoja niiden matkalla Norjaan ja häiritäkseen niiden huoltolinjoja.

HS, 18. tammikuuta 2017: Ote tiedusteluarviosta vuodelta 1984 artikkelissa Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on lähes koko sodan jälkeisen ajan perustunut YYA-sopimukseen ja edes jokseenkin uskottavasta puolustuksesta ja puolustuspolitiikasta on voitu puhua vasta, kun Suomi 90-luvulla irtautui Pariisin rauhansopimuksesta ja hankki hävittäjät, panssarivaunut ja rynnäkkökiväärit koko kenttäarmeijalleen. Samalla voitiin hylätä viimeisetkin Suomi-konepistoolit ja Maxim-konekiväärit. Alueellisen puolustuksen doktriini syntyi vasta 60-luvun lopulla ja vielä 80-luvulla puolustusvoimat askarteli hyviltä näyttäviä Jääkäriprikaateja (JPr 90), joista useat tosiasiassa elivät keisarin vaatteetonta elämää.

Venäjä tarkastelee ympäristöään suurvalta-asemaansa palauttamaan pyrkivän valtion kärjistettyjen uhkakuvien kautta. Venäjä on varsin selkeästi osoittanut, että sen kynnys asevoiman käyttämiseen on huomattavasti madaltunut samalla kun asevoimien kyky luoda poliittista toimintavapautta on kasvanut parantuneen taisteluvalmiuden myötä. Vaikka Venäjä ulkopolitiikassaan nojaa kansainvälisen oikeuden normeihin ja käsitykseen asevoiman käytöstä vasta kun kaikki muut keinot konfliktin ratkaisemiseksi on käytetty, sen toimet osoittavat, että tämä on vain kansainvälisoikeudellinen varauma. Esimerkiksi Krimin tapauksessa Venäjä kielsi johdonmukaisesti asevoiman käytön, kunnes kysymys oli muuttunut irrelevantiksi. Myös Itä-Ukrainassa Venäjä käyttää asevoimaa niin luovilla ja uusilla tavoilla, että se voi kategorisesti kiistää sen käytön. Venäjä on uudessa suurvaltapolitiikassaan siirtynyt käyttämään kaikkia keinoja, sisältäen asevoiman rajoitetun käytön, joka aina kiistetään ja jota jälkeenpäin tarvittaessa oikeutetaan muilla perusteilla.

Muumilaakso 2.0

Strateginen viestintä näyttää Suomessa kohdistuvan lähinnä oman maan kansalaisiin. Muumilaaksosta muistamme miten Muumipappa rauhoittelee perhettään Mörön uhatessa ja selittää, että Mörkö ei uhkaa ketään, vaan on vain yksinäinen. Mörkö on tahtomattaan pelottavan oloinen, koska se hyytää kaiken mihin koskee, vaikkei tarkoittaisikaan tehdä niin.

Puolustusministeri Niinistön viesti on myös suomalaisia rauhoittava ja pyrkii vahvistamaan luottamusta puolustukseen. On kuitenkin yksi asia todeta tässä ja nyt “Suomen puolustus on kunnossa” ja täysin toinen asia jatkaa antamalla kuva siitä, että tämä kunnossa oleminen jatkuisi ja strategiset hankkeet itseisarvoisesti loisivat uskottavuutta.

Iltalehden jutussa Niinistö toteaa lopuksi:

Suomen puolustus nojaa pohjoisessa Niinistön mukaan siihen, että puolustus pidetään sellaisessa kunnossa, että koko maata voidaan uskottavasti puolustaa.

– Tähän liittyy muun muassa valmisteilla olevat strategiset hankkeet, joilla korvataan meri- ja ilmavoimien vanhenevaa kalustoa. Myös maavoimien suorituskykyä kehitetään.

IL, 16. tammikuuta 2017: Puolustusministeri Niinistö ei hätkähdä venäläiskenraalin karttakuvasta – “kyse on retoriikasta”

Suomen puolustus on hitaassa näivettymisen tilassa, joka on parlamentaarisessa sovussa puettu termiksi “Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet“. Meri- ja ilmavoimien kaluston korvaaminen ovat puolustuksen elintärkeitä strategisia hankkeita, sillä vain meri- ja ilmavoimilla on ne keskeiset sodankäynnin kyvykkyydet, joilla strateginen isku, rajoitettu tai laajamittainen hyökkäys tai muu sotatoimi voidaan pysäyttää heti alkuunsa. Ilman tiedustelua, valvontaa, maalittamisen tukea ja kaukovaikuttamista ei torjuta mitään hyökkäystä. Tärkeimmät kynnysasejärjestelmät, jotka jo rauhan aikana luovat ennaltaehkäisevän pidäkkeen aseellisen hyökkäyksen varalta ovat meri- ja ilmavoimilla. Myös Venäjä tunnustaa JASSM-ohjusten pidäkearvon nostamalla ne esille yksittäisenä aseena uhkakuvassaan.

Valitettavasti Suomessa tykätään nauraa naapureille enemmän kuin tarkastella kriittisesti omaa puolustustame.

Suomalaisen näkökulman mukaan Ruotsi palauttaa sotilaallista suorituskykyään romutettuaan sen ensin. Tosiasiassa Ruotsilla on kuitenkin lähes kaksinkertaiset ilmavoimat Suomeen verratuna, jotka jälleen ovat palauttaneet kykynsä hajautettuun taisteluun maantietukikohdista (meidän avullamme yhteisissä harjoituksissa). Ruotsi on puolustusvoimiensa ylipäällikön päätöksellä jälleen palauttanut sotilaallisen läsnäolonsa Gotlannin saarella. Ruotsilla on kyky torjua hyökkäyksiä mereltä; puolustusvoimat kykenee maalta, mereltä ja ilmasta torjumaan hyökkääjän. Avainasemassa ovat tässä suhteessa Ruotsin ilma- ja merivoimat.

Virosta ja Baltian maista toteamme usein naurahtaen, että ne ovat niin pieniä, ettei mikään määrän lisäys riitä. Ne ovat kuitenkin integroituneet Natoon ja puolustusliitto on harjoitellut jokaisessa maassa paikan päällä niiden puolustamista hyökkäyksen varalta. Kaikki Baltian maat ovat osa Naton puolustussuunnittelua, joka näyttäytyy jatkuvana Naton jäsenmaiden joukkojen kiertävänä harjoitteluna Baltian maissa.

Puola taas on niin kaukana, että monilta menee ohi se, että maa on siitä lähtien kun se liittyi Natoon pitänyt puolustusbudjettinsa korkealla. Puolalaiset ajelevat suomalaisilla Patrian AMV-panssariajoneuvoilla (Rosomak), joiden määrä on yli kymmenkertainen Suomeen arsenaaliin verrattuna. Itsenäisen, yksinäisen ja itseriittoisen suomalaisen näkökulman mukaan puolalaisten into maanpuolustukseen johtuu siitä, että Puolan yli on aina ajanut suurvalta jos toinenkin.

Ruotsi, Puola ja kaikki Baltian maat ovat nostaneet puolustusbudjettejaan tuntuvasti saavuttaakseen kyvyn torjua Venäjän asevoimien aggressiot. Suomessa on puolestaan ajettu läpi kustannusneutraaleja lakimuutoksia, hieno laatikkoleikki nimeltään puolustusvoimauudistus ja meillä puhutaan hurskaasti siitä, kuinka ilma- ja merivoimien asejärjestelmien ja niiden alustojen määrän vähentäminen lisäisi tai ylläpitäisi puolustuksen uskottavuutta ja kykyä. Puolustusministerinä toimiessaan Stefan Wallin lanseerasi puolustusvoimauudistuksesta sanonnan “pienempi univormu, jossa lihakset näkyvät paremmin”. Valitettavasti uusi puku on ommeltu niin tiukalle, että henki ei enää kulje.

Tulevissa hankinnoissa on sekä hävittäjien että taistelualusten osalta kyse määrän vähentämisestä. Taistelualusten määrässä seitsemän korvataan neljällä. Hornetien seuraajien osalta lukumäärä ei ole vielä tiedossa, mutta lukumäärän pieneneminen on enemmän kuin todennäköistä, vaikka nykyiset 62 Hornetia muodostavat jonkinlaisen minimitason. Lukumäärän vähentäminen heikentää väistämättä kykyä pitkäkestoisiin operaatiohin, mikä merkitsee suhteellisen nopeasti heikkenevää kykyä alueellisen koskemattomuuden ja valtiojohdon toiminnanvapauden turvaamiseen kriisin keston pidetessä. Maavoimien elävän voiman lisääminen ei ole vastaus tähän, sillä se ei juuri lisää mitään pelotetta, vaan pikemminkin korvaa sitä kestämättömällä yhtälöllä — koska emme kykene torjumaan hyökkäystä nopeasti, varaudumme pitkäkestoiseen kulutussotaan. Talvisodassa 77 vuotta sitten näin tehtiin, mutta silloin Neuvostoliitto ei kyennyt strategiseen iskuun tai muihin nopeaa ratkaisua tuottaviin sotatoimiin. Silloinkin alasajetun puolustuskyvyn hintana oli 250 miestä päivässä. Puolustusvoimat puolustaa kyllä itsenäistä Suomen valtakuntaa lyömättömänä viimeiseen mieheen asti, mutta on syytä kysyä missä poliitikkojen sietokyvyn rajat menisivät, etenkin siinä vaiheessa, kun meri- ja ilmavoimat olisivat kuluneet loppuun ja maavoimien taistelulla ei enää voitaisi saada aikaan pieniä ja kalliita torjuntavoittoja enempää?

Ei varaa aseisiin?

Uusien hankintojen hinta, 10–12 miljardia euroa koko hankinnan ajalle jaettuna ei puolustusbudjettiin laskettunakaan nosta sen BKT-osuutta edes lähelle kahta prosenttia. Suomessa bruttokansantuotteen nousu notkahti laskuun vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen ja palautui vuoden 2008 tasolle vasta vuonna 2011. Sen jälkeen kasvuvauhti on ollut hidasta. Tämä on heijastunut voimakkaasti puolustusbudjettiin, jonka osuus BKT:stä on jo 90-luvulta alkaen ollut laskevalla trendilä ja 2000-luvulla pysynyt pääosin alle 1,4 prosentissa. Tarkasteltaessa budjetin euromääriä mitään merkittävää muutosta ei ole aikoihin tapahtunut. Puolustusmateriaali on taas kallistunut 2–7 prosenttia vuosittain sen tyypistä riippuen. Ruotsissa puolustusbudjetti on ollut 2000-luvulla voimakkaasti laskeva osuutena BKT:stä, mutta euromääräisesti vakaa. Vuosille 2016–2020 Ruotsissa nostetaan puolustusbudjettia astettain, siten että se viimeisenä vuonna on yli 51 miljardia kruunua. Viro on jatkuvasti kasvattanut puolustusmenojaan bruttokansantuotteen kehityksen mukaisesti, joskin jyrkemmin. Viime vuonna Viron budjetti ylitti kahden prosentin rajan.

Viisainkaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei korvaa näivettynyttä puolustusta. Hyvät suhteet Venäjään eivät ole tae koskemattomuudesta, vaikka Venäjä mielellään maalaa suomalaisille päättäjille kuvaa ikuisesta rauhasta ja Suomen roolista siinä, eli paluusta vuoden 1975 kaltaisten kulta-aikojen erityisasemaan idän ja lännen välissä. Hyvien naapuruussuhteiden puolestapuhujat ja entiset Neuvostoliiton ystävät ovat onnistuneet hämärtämään keskustelua siinä määrin, että jokainen toimi Suomen puolustuksen vahvistamiseksi yhteistyövaraisesti on signaali, joka on omiaan heikentämään tai vaarantamaan Suomen erityistä suhdetta Venäjään. Suomessa ollaan tilanteesessa, jossa vanhan neuvostoimperiumin ystävät eivät halua vahvistaa puolustusta, koska se olisi ikävä signaali Venäjälle. Eräät taas uskovat siihen, että puolustuksen vahvistaminen voidaan korvata erityisen viisaalla “aktiivisella vakauspoliitikalla” ja toiset puolestaan siihen, että maamiinojen palauttaminen ja maavoimien malli Cajanderiin perustuva vahvuuden kasvattamisen olisi itsenäisen valtion ainoa oikea ratkaisu. Tämä on myös nähtävissä turvallisuuspoliittisen keskustelun polarisoitumisessa niin sanottuihin ääripäihin.

Paasikiven sanoin “kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen”. Puolustusministeri Niinistö totesi lokakuussa Venäjän olevan suoraan sanoen arvaamaton. Puolustuksen pitkän aikavälin haasteita tutkinut selvitysryhmä totesi raportissaan, että puolustusvoimien rahoitus on riittämätön kaikissa tarkastelluissa vaihtoehdoissa. Asiaa tulisikin tarkastella tällä tavoin. Haluttomuus panostaa puolustukseen on järkevästi ymmärrettävissä vain talouden näkökulmasta – puolustusbudjettia on vaikea nostaa, jos BKT ei kasva.

Tarkasteltaessa turvallisuusympäristön muutosta ja sen ajureita kiihkottomasti, hyväksyttäessä arvaamaton Venäjä uhkana samoilla perusteilla millä se itse kuvaa Suomea ja liittoutumattomia sekä liittoutuneita naapureitaan uhkana, on mahdollista, että vaihtoehtona näyttäytyisi uudessa valossa myös sotilaallinen liittoutuminen ja sen tuoma yhteisen puolustuksen pelote – ilman kytkyä mihinkään kiimaan, retoriikkaan tai naapurin reaktioon. Yhtenä vaihtoehtona nousisi tällöin ainakin hetkeksi esille myös liittoutuminen Venäjän kanssa, niin absurdilta kuin se kuulostaakin.

//James

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

P.S. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esiintyi myös kansalaisia rauhoittelevasti lauantaina tammikuun 14. päivänä Ylen ykkösaamussa vähätellen Venäjän harjoittamaa informaatiovaikuttamista ja vakuuttaen, että suomalaisten korvien välissä on vankka puolustuslinja. Tätä haastattelua on Janne “Rysky” Riiheläinen perannut blogissaan varsin ansiokkaasti, joten viittaan siihen ja suosittelen lukemaan.