Panssarimiehistönkuljetusajoneuvovaunu

Tankkeja!

Suomessa on myrsky vesilasissa. Uutiset ovat toitottaneet jo yli viikon ajan, että Suomeen on tulossa “Amerikkalaisia panssarivaunuja”. Puolustusministeriö ja sotilaat ovat olleet tarkkoja terminologian ja taksonomian suhteen. Kyseessä ovat miehistönkuljetusajoneuvot. Sotilasterminologiassa vaunut kulkevat teloilla ja ajoneuvot pyörillä. Armeija on oikeammin puolustusvoimat ja tarkkaan katsottuna ohjus ja raketti ovat täysin eri asioita. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä ja siinä ollaan nyt tarkkana.

Ulkoisen kriisin ajan sotilaallinen vihollinen

Suomea ollaan viemässä Natoon ja alivaltiosihteeri emeritus, VTT Risto Volanen kauhistelee tällaisia harjoituksia suomalaista vakauspolitiikkaa horjuttavina ja esittääkin tähän liittyen kysymyksen Tasavallan presidentille asiasta. Tohtori Volanen on jopa keksinyt Yhdysvalloille uuden termin. Se on nyt Venäjän “ulkoisen kriisin ajan sotilaallinen vihollinen”. Kylmän sodan päättymisen jälkeiset vuodet ilman varsinaista vihollista pärjäämään joutunut Volanen näkee nyt Yhdysvalloissa ja Natossa Venäjän aktiivisen vihollisen, jonka Suomen valtionjohto sallii taitamattomuuttaan tai tyhmyyttään murentavan hänen viitoittamaansa uuden ajan vakauspolitiikkaa. Volanen hyväksyy kuin sanelun vastaanottaja Venäjän uudet uhka- ja viholliskuvien määrittelyt ja näkee puolestaan Naton jäsenmaiden toimet toistensa puolustuksen tukemiseksi vakautta horjuttavana patoamisena ja neuvostovast … Venäjän vastaisena aggressiona.

Taisteluajoneuvoja

Yleisnimi armeija on vakiintunut kielenkäyttöön ja vaunu tarkoittaa armeijaan viittaavassa kielessä kaikkia panssaroituja ajoneuvoja, liikkuivat ne sitten teloilla, pyörillä tai vaikka tulevaisuudessa liitäen. Amerikkalainen on yhdysvaltalainen ja otsikointeja ja uutisointeja korjattu. Hauskoja sanaleikkejä, mutta totuus on kuitenkin se, että Yhdysvaltain asevoimien taisteluajoneuvoja (Stryker) ja joukkoja on tulossa Suomeen harjoittelemaan. Taisteluajoneuvo on muuten hyvä sana. Englanniksi yleisnimi on “combat vehicle” ja venäjäksi «Боевая машина». Suomeksi ruotsalaisvalmisteinen CV90 rynnäkköpanssarivaunu on myös saanut hyväksytyn yleisnimityksen taisteluajoneuvo.

Yhdessä paremmiksi

Joukkotyyppinä amerikkalainen Stryker-komppania sopii taktisesti kuin nyrkki silmään porilaisille ja muille suomalaisille joukkoille Niinisalon kankailla, ainakin mitä tulee taitojen harjoitteluun ja tietojen ja kokemusten vaihtoon. Porin prikaati tuottaa pääosin kevyesti panssaroituja, suuren operatiivisen liikkuvuuden omaavia joukkoja (Pasit, AMV:t), joilla on verrattain kevyt aseistus jalkaväen tulitukeen hyökkäyksen aikana. Amerikkalaiset Stryker-taisteluosastot ovat hyvin samankaltaisia – vaunun katolla on AMV:n ja uusimpien Pasien tapaan sisältä ammuttava kevyt Angry Birds -ritsa, jonka päivittämistä järeämpään onkin harkittu. Samat lainalaisuudet koskevat kevyesti mekanisoituja suomalaisia joukkoja, kun vastaan tulee “aito” mekanisoitu yhtymä. Toki ohuesti panssaroidusta ja BMP-sotakoneesta menee panssariammus läpi, mutta etua tuovat “bemareille” matala tela-alusta ja kantavampi 30 millin 2A42 konetykki, joskin kummallakaan osapuolella käytössä olevat ampumatarvikkeet eivät kovin hyvin läpäise toisen etusektoria, muutama heikosta kohtaa lukuun ottamatta.

Yhteisillä harjoituksilla saavutetaan paljon etua. Arkivertauksena kyseessä ovat ennalta sovitut nyyttikestit tai etkot, johon jokainen tuo oman pullonsa ja vähän purtavaa. Isännän kustannukset pysyvät hallinnassa ja juomaa ja ruokaa riittää. Suomelle yhden komppanian lisääminen vahvuuteen maksaisi mm. reserviläisten, palkatun henkilöstön ja varastokierrossa olevien ajoneuvojen palauttamisen operatiiviseen käyttöön. En itse ole osallinen harjoituksen suunnittelussa, mutta kokemuksellani ja varovaisesti laskien kyseessä olisi kaiken kaikkiaan 455 000 euron lisäpanostus. Samalla päästään harjoittelemaan suuremman joukon taistelua. Tiettyjen tahojen mielestä kertausharjoituksiin ja suunnitellun lakimuutoksen sallima 25 000 reserviläisen liikekannallepanon harjoitteluun riittäisi korkeintaan komppaniakoossa harjoittelu.

On tietysti ilmiselvää, että kustannukset tulisivat nopeasti vastaan, jos harjoiteltaisiin taisteluosaston kokoonpanossa. Kaukana ovat ne päivät, jolloin taisteluosastot liikkuivat täysvahvoina Suomen kamaralla lännestä itään. Omat muistoni rajoittuvat yhteen kertaan vuodelta 2004. Joukon kykyä toteuttaa tehtäväänsä ja sen johtamista kaikkien aselajien yhteen sovitetussa aseellisessa taistelussa ei kuitenkaan voi harjoitella pala kerrallaan, koska se poistaa monta keskeistä tekijää. Tunnetuipana “clausewitziläinen” kitka ja sodan sumu, jotka vaikuttavat niin suunniteluun, johtamiseen kuin myös itse taisteluun. Karrikoiden voidaankin sanoa, että kaikki muu kuin yhtymäkokoonpanossa harjoittelu on reppuluokan puuhastelua.

Amerikkalaiset myös yhdistävät jalkaväen taistelun tärkeimmät kaksi sanaa — tuli ja liike — hieman toisella tavalla kuin me. Taktisten (taisteluteknisten 😉 kokemusten ja näkemysten vaihtaminen, kerääminen, arviointi ja palauttaminen omaan taistelutapaamme parantavat myös omia joukkojamme ja erityisesti johtajiamme joka tasolla. Samalla päästään myös käsiksi kaikkien komponenttien (puolustushaarojen) yhteistoimintaan, kun ilmavoimilla tuetaan maavoimien joukkoja. Tässäkin amerikkalaisilla on valmis ja koeteltu tapa tehdä asioita, kun meillä kyky on vasta kehitteillä.

Sensitiivinen julkisuus

Ongelman asiasta tekee julkisuus, Ukraina ja tp-utva. Harjoituskalenterin salaaminen, taikka sen huono saatavuus on ongelmallista. Joskus on jopa hieman noloa, kun tieto, joka meillä on salassa pidettävä, on muutaman muun Nato-maan asiakirjoissa tai tiedotteissa julkisesti saatavissa internetin ylitse. Kunhan tajuaa reunahuomautuksen “in Finland”. Salaamme itseltämme tietoa, joka muualla on julkista. Varsin hölmöä puuha, joka aiheuttaa aina välillä turhia myrskyjä vesilasiimme. Tiedonkulun ollessa nykytilassaan ei näiltä ongelmilta voida vlttyä jatkossakaan. Mielestäni utvan tulisi harkita julkisuutta, ainakin erittäin laajaa osittaisjulkisuutta, jotta sekä lainsäätäjät että kansalaiset saavat tiedon siitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon puolustuspoliittisessa osassa linjattuja asioita viedään määrätietoisesti eteenpäin, harkiten myös tarkasti ympäröivän turvallisuusympäristön muutoksia. Samalla tulisi myös vastattua ennakoivasti kysymyksiin miten ja miksi. Tällöin tohtori Volasen et al. tapaisilta Natoon-viemisväitteiltä putoaisi pohja.

Julkisuus on vahva väline, myös toimeenpanovallan käytössä. Hyvänä esimerkkinä tästä on erityisesti Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin, jonka viestintäosasto tuottaa itänaapurimme turvallisuusneuvoston kokouksista piktiä otteita, videoita ja muita tiedotteita, jossa presidentti esiintyy vahvana johtajana ja ministerit vastuullisina toimeenpanijoina. Joskus hommassa toki on vähän šoun piirteitä kun ministerit kirjaavat vihkoihinsa tarkasti presidentti Putinin ohjeet ja linjaukset. Tai sitten se on todellisuutta. Miltähän näyttäisi meidän tp-utvan todellisuus? Nykymuotoisista tiedotteista ei paljoa irtoa ja utva-kriisien jälkeen pidetyt tiedotustilaisuudet tai lehdistölle annetut kommentit ovat usein valitettavan koomisia tai mitäänsanomattomia. Julkisuus edellä meneminen tekisi hommasta helpompaa ja kasvattaisi luottamusta päätöksentekijöihin ja kansallista yhtenäisyyttä.

//James