Sananvapaus ei tänä vuonna juhli

Sotilaiden sananvapauden kannalta parhaita aikoja elettiin vuonna 2016, siitäkin huolimatta, että taustalla oli välittömästi edeltäviltä vuosilta useita tapauksia, joissa mm. poliitikot julkisesti peräänkuuluttivat sotilaiden sananvapauden suitsimista. Näkyvimpiä hahmoja sotilaiden suiden suitsimisessa ovat olleet kansanedustaja ja aiempi ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Jussi Niinistö, mutta tähän julkiseen kuoroon on myös kuulunut muita poliittisia ja akateemisia vaikuttajia, mm. ex-valtiosihteeri Risto Volanen on jo aiemmin epäillyt armeijan ja poliisin kaapanneen vallan Suomessa ja Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki pitää sotilaiden sananvapauden käyttöä jonkinlaisena uhkana demokratialle.

Nykypolitiikassa ja poliittisessa keskustelussa on viime vuosina nähty lisääntynyttä vastakkainasettelua ja sitä, että erimieliset pyritään sulkemaan keskustelun ulkopuolelle vaatimalla heidän hiljentämistään joko sensuurin avulla tai rikosoikeudellisin keinoin. Sananvapaus on poliittinen oikeus, kuten useimmat perusoikeudet ja sen käytössä on aina poliittinen aspekti. Puolustusvoimat on “epäpoliittinen” ja viranomaisen sisäisesti yhtenä sananvapauden rajoittamisen tarkoituksena voidaankin nähdä jonkinlainen tarve pitää “oma väki” tällaisen yhteiskunnalliseen debattiin kuuluvan vastakkainasettelun ulkopuolella hillitsemällä päivänpolttavista aiheista keskustelua. Ulkoisesti kyse lienee enemmänkin tottumuksesta siihen, että sotilaat, joiden sananvapaus aiemmin on ollut muita rajoitetumpaa ja itsesensuuri tiukempaa, eivät juuri osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puhuvat turvallisuuspolitiikastakin vain luvan kanssa ja korkeintaan alokkaille turpo-oppitunneilla valmiit nuotit kädessään.

Ohjeella mustaa valkoiseksi?

Puolustusvoimat muutti yleistä palvelusohjesääntöään 1. tammikuuta 2017 alkaen.

Palvelusohjesääntö muuttui muutaman kohdan osalta ehdottomasta sotilaskäskystä, jonka rikkominen on rangaistavaa, siten kun siitä rikoslain 45. luvussa tai muussa laissa säädetään, myös tiettyjä ei-rangaistavia suosituksia sisältäväksi ohjesäännöksi. Tällaisia suosituksia käytetään yleensä epävirallisen hillitsemisvaikutuksen (chilling effect) aikaan saamiseksi.

“Uudessa normissa on kuitenkin muutamia konditionaalin muotoon kirjoitettuja kohtia, jotka eivät ole selkeitä käskyjä tai määräyksiä, vaan suosituksia.”

Pääesikunnan oikeudellisen osaston ohje AM22993, 23.12.2016.

Lehdistökin on tuonut puolustusvoimien kannan hyvin esille, kun viestintäjohtaja on parafraseerannut asessoria: “suosituksen rikkomisesta ei saa mitään virallisia tai epävirallisia seuraamuksia.”

Jouluaattoa edeltävänä joulukuun 23. päivänä nopeasti kasaan kyhätty puolustusvoimien ohje asiasta on veikeän hassunhauska. Sen otsikko on “Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen soveltamisesta sotilaskurinpitomenettelyssä” ja tämä vaatinee jo itsessään opastusta ja johdantoa aiheeseen. Ohje osuu kuitenkin täysin oikeaan siinä, että se vihdoinkin täyttää yhden laillisuutta koskevan vaatimuksen, josta eduskunnan perustuslakivaliokunta on aikanaan antanut mietinnön.

Blankorangaistussäännösten osalta tavoitteena tulee olla, että niiden edellyttämät valtuutusketjut ovat täsmällisiä, rangaistavuuden edellytykset ilmaisevat aineelliset säännökset ovat kirjoitetut rikossäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella ja nämä säännökset käsittävästä normistosta käy ilmi myös niiden rikkomisen rangaistavuus(…)

PeVM 25/1994 vp. Lihavointi minun.

Aiemmin Yleisessä palvelusohjesäännössä ei Pääesikunnan päällikön ja puolustusvoimien asessorin mukaan ole ollut suosituksia, vaan palvelusohjesääntö on ollut selkeä velvoittavuuden ja rangaistavuuden suhteen, mikä kenties selittää sen, miksi perustuslakivaliokunnan 22 vuoden takaista mietintöä ei ole kovin tarkkaan puolustusvoimissa pohdittu.

Asevelvollisuuslain 57 §:n 3 momentin nojalla vahvistettu Yleinen palvelusohjesääntö sisältää aikaisemmasta poiketen velvoittavien käskyjen ja määräysten lisäksi myös suositusluonteisia kohtia.

Puolustusvoimien vastaus puolustusministeriön lausuntopyyntöön kirjallisesta kysymyksestä KK 647/2016 vp. Lihavointi minun.

Annettu ohje siis toteuttaa näiltä osin juuri sitä vaatimusta mitä lainsäätäjä edellytti jo 22 vuotta sitten noudatettavan. Valitettavasti mustaa on vaikea selittää valkoiseksi. Ohjetta ei olisi laadittu ilman julkisuutta (ns. mediakohu), Upseeri- ja Päällystöliiton aktiivisutta asiassa ja eduskunnassa esitettyä kirjallista kysymystä. Näin päätellään myös puolustusvoimien lausunnossa:

Koska edellä mainittu kohta on yllä mainitun eduskuntakysymyksen lisäksi herättänyt julkista keskustelua, puolustusvoimien asessori on puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 1 momenttiin perustuvan toimivaltansa nojalla antanut 23.12.2016 rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen soveltamista sotilaskurinpitomenettelyssä koskevan ohjeen (AM22993/23.12.2016).

Puolustusvoimien vastaus puolustusministeriön lausuntopyyntöön kirjallisesta kysymyksestä KK 647/2016 vp. Lihavointi minun.

Vaikuttaa varsin ilmeiseltä, että Puolustusvoimat olisi, ellei asiassa olisi syntynyt ulkoista painetta, jatkanut yleisen palvelusohjesäännön pitämistä velvoittavana ainakin siihen asti kun jokin kohtaa 546. koskeva asia olisi ollut sellaisen oikeudellisen menettelyn kohteena, josta olisi ollut valitusoikeus.

Ohjesäännön merkitys on sotilaille selvä. Se on ehdoton sotilaskäsky, jota on täsmälleen, tarkasti ja mallikelpoisesti noudatettava. Jos sitä on syytä jättää noudattamatta, on asialle oltava kestävät perustelut ja esimiehen hyväksyntä. Aikanaan kirjoitettiin taisteluohjesääntöjä, jotka olivat tiukan seulan läpäisseitä normeja, joissa määriteltiin mm. taistelevan yksikön toimintoja ja niiden johtamista hyvin selkeästi. Nykyään puolustusvoimissa kirjoitetaan enimmäkseen suosituksenluontoisia oppaita ja ohjeita. Ehkäpä ajat muuttuvat ja näin on myös yleisen palvelusohjesäännön kohdalla. Tai sitten laadittujen normien laatu on vain niin heikko, ettei niistä ohjesääntöä saa tekemälläkään. Näin näyttää nyt käyvän myös yleiselle palvelusohjesäännölle.

Laillinen ja laiton käsky

Asessorin ohje, joka sinänsä on kummallinen työkalu sotilaskäskynä annetun ohjesäännön soveltamisen ohjaamiseen, jättää tarpeellista harkintavaltaa esimiehelle:

Sen sijaan rangaistavuus voi jossakin yksittäistapauksessa perustua esimiehen laillisen käskyn täyttämättä jättämiseen sellaisessa tapauksessa, jossa esimiehellä on mahdollisuus määritellä ja käskeä tilanne tai olosuhde, jossa ohjesäännön kohta ei vielä sellaisenaan ole ehdottomasti velvoittava. Yleisen palvelusohjesäännön ammattisotilaita koskevat kohdat eivät ole muuttamassa ammattisotilaiden asemaa suhteessa rikoslain 45. lukuun tai sotilasoikeudenkäyntilakiin.

Pääesikunnan oikeudellisen osaston ohje AM22993, 23.12.2016. Lihavointi minun.

Tämä kohta aiheuttanee pään raapimista sotilasesimiehillä.

– Voinko käskeä sananvapauden tai muita vastaavia rajoituksia sellaisissa tilanteissa ja olosuhteissa, joissa Yleinen palvelusohjesääntö ei ole velvoittava?

Vastaus tähän on yksiselitteisesti kyllä. Ohjeeseen on tuotu vaikea käsite ‘laillinen käsky’. Yksinkertaistaen voidaan sanoa että laillisia käskyjä ovat käytännössä kaikki käskyt, jotka eivät edellytä alaista tekemään sotarikosta tai muuta rikosta. Siten esimerkiksi alaisen käskeminen seisomaan päällään kaksi tuntia on täysin laillinen. Käskyn laittomuus ja sitä oliko se sopimaton tai jonkin velvoittavan määräyksen, esimerkiksi yleisen palvelusohjesäännön tai perustuslain vastainen, on asia, jonka tällaisissa tapauksissa ratkaisevat ylemmät esimiehet tai oikeusasteet. Laillisen käskyn ja kääntäen laittoman käskyn käsitteiden tuominen ohjeeseen ei sitä selkeytä, koska laillisen käskyn käsite kuuluu sodan oikeussääntöihin ja sitä käytetään lähinnä pohdittaessa Haagin ja Geneven sopimusten soveltamista sotilaskäskyasioissa. Esimiehillä on aina ollut ja on edelleen oikeus käskeä alaisilleen harkinnanvaraisesti mitä tahansa ja antaa jopa aivan päättömiä tehtäviä. Niistä kieltäytyminen on aina rangaistavaa niskoitteluna.

Ohje antaa kuitenkin omassa kontekstissaan esitettynä esimiehille oikeuden prima facie laillisella käskyllä harkinnanvaraisesti rajoittaa sananvapautta nimenomaisesti suhteessa YlPalvOn kohtaan 546. Liikkumavaraa on kovin paljon ja tähän tarvittaisiin enemmän selkeyttä. Onneksi puolustusvoimissa sotilas- ja siviiliesimiesten koulutus on korkeatasoista ja kenellekään tuskin tulisi mieleen käyttää tarpeettoman laajaa harkintavaltaa palvelusohjesäännön soveltamisessa ja perusoikeuksien rajoittamisessa.

Keväällä Porin prikaatissa

Edellä sanottuun viitaten, on viime kevään tapahtumien valossa aiheellista kysyä, ruokitaanko sotilaiden perusoikeuksiin kajoamista ulkoisesti? Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö otsikoi keväällä blogimerkintänsä “Loppukoon lörpöttely” tapauksessa, jossa toimittaja halusi tulla haastattelemaan Porin prikaatin alokkaita heidän mielipiteistään heidän käyttöönsä sodan ajan joukoissa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (AOA) oli kuitenkin eri mieltä.

AOA katsoi ratkaisussaan EOAK/1113/2016, että “Porin prikaatin johto loukkasi toimittajan sananvapautta asettaessaan haastattelun toiselle aihealueelle kiellon” ja piti “sananvapauden kannalta arvostelulle alttiina sitä, että haastattelun suorittamista oli rajoitettu siten, etteivät varusmiehet voisi ilmaista mielipidettään haastattelun aiheesta.” AOA:n mukaan “[p]erusoikeutena turvattu sananvapaus olisi edellyttänyt sitä, että toimittajan vapautta valita haastattelun aihe ei olisi rajoitettu ja haastateltaville olisi annettu vapaus valita mistä asiasta he haluavat mielipiteensä toimittajalle ilmaista.”

Vaikuttavat upseerit

Ohjaus sananvapauden rajoituksiin näyttääkin tulevan puolustusvoimia korkeammalta taholta. Puolustusvoimissa ei ajeta poliittisia näkökantoja, vaan toteutetaan lakisääteisiä viranomaistehtäviä. Kuitenkin tietyt tahot haluavat luoda vaikutelmaa puolustusvoimista ja sotilaista politiikan vaikuttajina, mikä ei varmaan ole täysin väärä – asiantuntijat ja eri aiheista aktiivisesti keskustelevat osaavat ihmiset vaikuttavat tietysti politiikkaan ja yhteiskuntaan. Tätä vaikutusta, tai pikemminkin kansan keskuudessa suurta luottamusta nauttivien sotilaiden vaikuttavuutta keskustelussa ja mielipiteen muodostuksessa ilmeisesti pelätään. Politikoinnin puolustusvoimiin tuo kuitenkin vain ja ainoastaan hallinnonalaa ohjaava puolustusministeriö.

Viranomaisena Puolustusvoimat on apoliittinen ja se on kaikista Suomen viranomaisista voimakkaimmin depolitisoitu ammattisotilaiden yhdistymisvapauden osittaisen rajoituksen myötä. Myös upseerien virkaan ja tehtäviin nimittäminen ovat voimakkaasti depolitisoituja, eikä edes puolustusvoimien korkeimpiin lailla säädettyihin virkoihin nimittämisestä vaadita lainsäätäjän tai hallituksen kuulemista, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa ja eräissä muissa maissa.

Keskeinen kysymys, josta keskustelua käydään ja peistä taitetaan vaikuttaa olevan:

Onko ammattisotilaiden sananvapautta tarpeen rajoittaa muita virkamiehiä enemmän?

Virkamiehiltä vaaditaan myös virka-ajan ulkopuolella asiallisuutta ja asianmukaisuutta sekä lojaliteettia sananvapauden käytössä. Lisäksi ammattisotilaita sitoo lailla säädetty käyttäytymisvelvoite, joka, vaikkakaan sitä ei ole tarkoitettu sananvapauden rajoittamisperusteeksi, luonnollisesti rajoittaa sananvapauden käyttöä julkisessa keskustelussa, ainakin in extremis -tilanteissa. Virkamieslain asiallisuus- ja asianmukaisuusvaatimukset takaavat jo itsessään sen, että virkamies ei edes yksityisesti voi esittää omana mielipiteenään mitä tahansa. Virkamiesten velvoitteet tarkoittavat siis sananvapauden kannalta sitä, että virkamiehet myös yksityishenkilönä esittävät mielipiteensä asiallisesti ja asianmukaisella tavalla. Tämä ei kuitenkaan voi olla este kärjekkäällekin keskustelulle.

Puolustusvoimat on viime vuosien aikana omin toimin lähtenyt rajoittamaan sotilaiden sananvapautta ja nyt saanut vastaansa Upseeriliiton, Päällystöliiton, eduskunnan oikeusasiamiehen ja kirjallisen kysymyksen myötä myös eduskunnan. Tilanne on varsin ongelmallinen viranomaiselle, jonka pitäisi nauttia suurta luottamusta erityisesti siihen, että se noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia. Jos laillisuudesta livetään, eivät esim. Risto Volasen esittämät pelot sotilasvallankaappauksesta enää tunnu kovin kaukaa haetuilta. Perusoikeuksien ehdoton kunnioittaminen on puolustusvoimille erityisen tärkeää asevelvollisuusjärjestelmän takia.

Ironista onkin se, että ne henkilöt, jotka voimakkaimmin kannattavat ammattisotilaiden sananvapauden rajoittamista “politikointia” estävänä ja siten demokratiaa suojaavana, eivät ymmärrä, että mielivaltainen perusoikeuksiin kajoaminen murentaa juuri sitä suojaa, jota demokratia ja itsenäinen Suomen tasavalta perustuslain kautta nauttii.

//James

---

Lisää aiheesta

• SAL 3/2007: Sananvapaus ja äänioikeus upseereillakin
• JSN: Saako työnantaja rajoittaa sananvapautta?
• SAL 6-7/2014: Sananvapaus
• SAL 1/2015: Upseereillakin on sananvapaus
• Kansanedustaja, kapteeni evp Mikko Kärnä: Puolustaako Puolustusvoimat sotilaiden sananvapautta?
• Upseeriliitto.fi: Sotilaiden sananvapaudesta
• James Mashiri: Blogisarja: Sotilaat ja sananvapaus, osat 1, 2, 3, 4, 5, 6.

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien virallista kantaa.

Oikeuteni kritisoida omaa työnantajaani, eli puolustusvoimia, tulee virkamiehen laajasta sananvapaudesta ja kritiikkivapaudesta; siis oikeudesta asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaani tai virastoani. Tämä sananvapaus ei pysähdy kasarmin porteille. Puolustusvoimiin sen sisältä ja viranomaiseen itsensä kohdistuva kritiikki ei ole uhka sotilaalliselle kurille ja järjestykselle eikä riko lojaliteetivelvoitetta. Se ei myöskään ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. En kuitenkaan suosittele kenellekään upseerille – nuoremmalle tai vanhemmalle – kokeilemaan, ellei ole valmis kulkeamaan hallinto-oikeuden pitkää polkua.