Sotilaat ja sananvapaus; laki ja YlPalvO

Puhuttuani painavasti sananvapauden puolesta useita kertoja [1, 2, 3, 4] ja vääntäneeni joillekin rautalangasta sen, että lailla ei ole rajoitettu sotilaiden sananvapautta, tuntuu surrealistiselta kirjoittaa tämän blogimerkintöjen sarjan viidettä osaa. Olisi jo epilogin aika. Valtakunnassa ei valitettavasti ole kaikki hyvin.

Tällä kertaa oma viranomaiseni puolustusvoimat kunnostautuu. Uudenmuotoinen, entistä selkeämpi Yleinen palvelusohjesääntö, jonka Puolustusvoimain komentaja on vahvistanut 1. tammikuuta voimaan tulevaksi, on hieno jatko edelliselle vuoden 2009 ohjesäännölle, joka oli entistä selkeämpi ja kattavampi. Uuden YlPalvO:n kanssa on tehty aivan fantastista ja loistavaa työtä,  mutta valitettavasti siihen on jostain syystä – liekö sitten poliittista ohjausta vai vanhan kaartin tottumattomuutta nykymaailmaan – tuotu yksi erittäin ongelmallinen kohta ja toinen lähes naurettava kohta, jotka ikävä kyllä tulevat viemään huomion kaikelta hyvältä, koska kohdat kajoavat perusoikeuksiin tavalla, josta ei ole valmistelussa hiiskuttu tai yhteistoiminnassa viranomaisessa sisäisesti tiedotettu ja keskusteltu.

546. Ammattisotilaiden ja puolustusvoimissa sotilasvirkaan koulutettavien oppilaiden tulee muutoinkin välttää puuttumista puoluepoliittisiin kiistakysymyksiin ja varoa puolustusvoimien kytkemistä niihin.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017, Puolustusvoimat

Jotain ohjesäännön tiettyjen kohtien parissa tehdyn työn huolimattomuudesta kertoo jo viittausvirhe sanalla “muutoinkin”. Aiemmissa kohdissa 543–545 ei puhuta puuttumisesta mihinkään, puoluepoliittisista asioista taikka sananvapaudesta, joskin niissä kylläkin todetaan, että sotilaan esiintymisen perusteella muodostuu kuva koko puolustusvoimista.

Suppeasti tarkasteltuna ongelma on määritelmässä “puoluepoliittinen kiistakysymys”, ja tähän media varmaan keskittyykin ja tätä selitettäneen jälkipyykissä huonona muotoiluna, mutta kyseisen YlPalvO:n kohdan todellinen problematiikka alkaa sen suhteesta lakiin ja lainsäätäjään.

Palvelusrikos, jonka asiallinen luonnehdinta laissa (RL 45:1) siis käsittää Yleisellä palvelusohjesäännöllä määrätyn velvollisuuden rikkomisen tai täyttämättä jättämisen, on avoin rangaistussäännös. Tämä merkitsee siis sitä, että säännöksen aineellinen sisältö saadaan Yleisestä palvelusohjesäännöstä tai muusta määräyksestä. Tällaisten blankorangaistussäännösten rangaistavuuden edellytykset ilmaisevien aineellisten säännösten – tässä tapauksessa YlPalvO:n – tulee olla kirjoitettuja rangaistussäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella. Lähtökohtaisesti blankorangaistussäännöksiin suhtaudutaan lainsäädännöllisesti torjuvasti ja puolustusvoimat on Yleisellä palvelusohjesäännöllään antanut hyvän tapauskuvauksen siitä miksi näin on. (ks. esim. PeVL 20/1997 vp)

Vielä perustavamman laatuinen ongelma syntyy siitä, että eduskunta on hallituksen esityksestä (HE 17/1999) poistanut rikoslain 45 luvussa aikanaan esiintyneet sotilaiden sananvapauden rajoitukset. Kun rikoslain 45. lukua lähes 20 vuotta sitten uudistettiin ja siitä vihdoin ja viimein poistettiin sotilaiden sananvapauden rajoitukset, niin mainitussa hallituksen esityksessä kiinnitettiin huomiota sanonnan “puoluepoliittinen asia” epätäsmällisyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen. Koska laissa ei ole ollut erityisiä sotilaita koskevia sananvapauden rajoituksia on laillisuusperiaatteen valossa hyvin hämärää, että puolustusvoimat sellaisia Yleisellä palvelusohjesäännöllä asettaa. Tässä on syytä palauttaa mieliin, että tekoa ei voida kriminalisoida asetuksella. (ks. esim. PeVL 1/1997 vp, PeVM 25/1994 vp, s. 8)

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Suomen perustuslaki 12 §

Nyt näyttää kuitenkin syntyneen sellainen tilanne, jossa Puolustusvoimain komentaja on henkilöstöpäällikön esittelystä sotilaskäskyllä anastanut itselleen lainsäädäntövaltaa, joka ei hänelle kuulu. Vain lailla voidaan säätää yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Puolustusvoimat on toki viranomaisena valtuutettu antamaan oikeussääntöjä hallinnonalansa piiriin kuuluvista asioista, mutta tämä valtuutus ei pidä sisällään oikeutta rajoittaa perusoikeuksia enempää kuin mitä laissa on rajoittamisperusteista todettu.

Perustuslain 12 §::n säännöksessä sananvapauden käyttämisestä toki mahdollistetaan perusoikeussuojaan, eli sananvapauteen, puuttuminen lailla; kyse on mahdollisuudesta sananvapauden käytön jälkikäteiseen valvontaan rikos- ja vahingonkorvauslainsäädännön keinoin. Sananvapaudella perusoikeutena rajoitetaan kuitenkin mahdollisuuksia puuttua jälkikäteenkään sen käyttöön. Näihin rajoituksiin sisältyvät yleiset vaatimukset sääntelyn hyväksyttävyydestä, täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta sekä julkisen vallan toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta sananvapauden käyttöön puututtaessa. Pitkälle menevät tai väljät sanankäytön kriminalisoinnit, kuten YlPalvO:n kohta 546., voivat olla sananvapaussäännösten kannalta ongelmallisia. (ks. esim. HE 309/1993 vp, s. 57; PeVL 16/2013 vp, s. 3; PeVL 13/2004 vp, s. 2; PeVL 26/2002 vp, s. 2–4; PeVL 36/1998 vp, s. 3; PeVL 23/1997 vp).

Tätä kautta ongelmaksi tulee myös väljä ja varsin laaja määritelmä “puoluepoliittinen kiistakysymys”, jonka isoveli “puoluepoliittinen asia” pantiin poikki, pinoon ja roskakoriin jo 17 vuotta sitten, kun sotilaiden sananvapauden rajoituksia laista poistettiin. Dekriminalisoinnin yhteydessä hallituksen esityksessä (HE 17/1999 vp) kiinnitettiin huomiota sanonnan “puoluepoliittinen asia” epätäsmällisyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen.

On varsin ihmeellistä, että puolustusvoimat omin luvin sotilaskäskyasiana palauttaa epätäsmällisen ja jo kertaalleen hylätyn sanamuodon ja perusoikeuksien rajoituksen, etenkin kun eduskunta on hallituksen esityksestä asiasta jo kertaalleen päättänyt ja säätänyt lailla.

Aivan toisenlaisen, joskin lakimiehille harmaita hiuksia aiheuttavan ongelman, aiheuttavat muotoilut “tulee muutoinkin välttää” ja “puuttuminen”. On hyvin vaikeaa hahmottaa mikä olisi puuttumista, jos pelkkä sananvapauden käyttö ei sellaista olisi. “Välttäminen” on sanana myös juristin painajainen, koska täsmällisyyttä lähtökohtana pitäen, on erittäin vaikea kuvata,  milloin esimerkiksi keskustelu sosiaalisessa mediassa on siinä pisteessä, että ammattisotilaan ei enää tulisi sitä kommentoida.

Toista laveaa ja varsin politisoitua ohjausta edustaa kohdan 548. säännös sotilaspuvun käytöstä julkisuudessa.

548. Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa eikä sen käyttöä vapaa-ajalla pidetä suotavana julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa.

Yleinen palvelusohjesääntö 2017, Puolustusvoimat

Sotilaspuvun käytöstä puolustusvoimilla on täysi oikeus määrätä. Tästä kirjauksesta ovat ilmeisesti taistelleet keskenään vanhoilliset voimat ja jo kertaalleen sanottua puolustaneet ja on päädytty paniikissa jonkinlaiseen hämärään kompromissiin. Ensin on keksitty uusi tapahtumatyyppi “julkisen mielipiteenilmaisun kaltainen tilaisuus”, jolla mitä ilmeisemmin viitataan Pride-kulkueen kaltaisiin tapahtumiin. Lisäksi säännökseen on sisällytetty ohjaus “[ei]  suotavaa”, joka ei kiellä eikä salli, vaan pikemminkin pelottelee epäsuosiolla, jos sattuisi vapaata yhteiskuntaa sotilaspuvussa juhlistamaan. Kolmanen sektorin järjestämät tapahtumat ovat kuitenkin tällä säännöksellä vapaita näkyvistä sotilaista.

Vaikuttaisi siltä, että Kaartinkortteliin, jossa puolustusvoimien johto luonnollisesti on huolestunut isoista hävittäjä- ja taistelualushankkeista sekä tulevan rahoituksen riittämättömyydestä, on muodostunut entistä herkemmin poliittista ohjausta seuraava kaarti tulevaa kenraalikuntaa. Muulla tavoin tätä virhettä uudessa palvelusohjesäännössä on vaikea selittää. On mahdotonta, että puolustusvoimien lakimiehet eivät olisi tajunneet problematiikkaa, etenkin lainsäädäntövallan osalta. Valmistelussa puolustusvoimilla on myös ollut mahdollisuus mennä lainsäätäjän pakeille ja pyytää lausuntoa ohjesäännöstään. On varsin huolestuttavaa, että viranomainen, jonka tehtävänä on perusoikeuksien puolustaminen in extremis itse suhtautuu niihin näin kepeästi. Toisaalta on helppoa lopuksi todeta “huoli pois!”. Puolustusvoimissa asuu 99 vuotta suomalaista vapautta ja lähes sadan tuhannen sankarin henki ja vielä useamman veri, jota on vapauksiemme ja oikeuksiemme puolesta vuodatettu. Mitään vahinkoa ei ole tapahtunut ja puolustusvoimat oppii virheistään. Tämäkin asia on tavalla tai toisella kunnossa ennen vuoden vaihdetta.

//James

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, joskin toivon, että ne heijastaisivat puolustusvoimien virallista kantaa. Oikeuteni kritisoida omaa työnantajaani, eli puolustusvoimia, tulee virkamiehen laajasta sananvapaudesta ja kritiikkivapaudesta; siis oikeudesta asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaani tai virastoani. Tämä sananvapaus ei pysähdy kasarmin porteille. Puolustusvoimiin sen sisältä ja viranomaiseen itsensä kohdistuva kritiikki ei ole uhka sotilaalliselle kurille ja järjestykselle eikä riko lojaliteetivelvoitetta. Se ei myöskään ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. En kuitenkaan suosittele kenellekään upseerille – nuoremmalle tai vanhemmalle – kokeilemaan, ellei ole valmis kulkeamaan hallinto-oikeuden pitkää polkua.