Välirauha 1940 ja turvallisuuspolitiikka 2016

Tänään tulee kuluneeksi 76 vuotta Talvisodan päättymisestä ehdoiltaan ankaraan Moskovan rauhansopimukseen.

Tänä päivänä, 76 vuotta sitten, ylipäällikkö Mannerheim antoi päiväkäskyn n:o 34.

Kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan jälkeen olemme edelleen yksin

Yhdessä ulkoministeri Väinö Tannerin puheen kanssa ne antavat selitysarvoa sille, miksi me suomalaiset emme luota vieraaseen apuun, vaan tahdomme “seistä täällä omalla pohjallamme”. Kyse ei ole siitä merkittävästä ja taistelumme kannalta ratkaisevasta avusta, joka meille annettiin – kyse on siitä avusta, joka meiltä Ruotsin puolueettomuuden takia evättiin, lähes toivottomassa tilanteessa, jossa uskomme ja tahtomme elivät vahvoina sydämissämme ja pistimiemme kärjissä.

Toivottavasti nämä kaksi sotahistoriamme ääniraitaa, pelottavia nykypäivän ajankohtaisuudessaan, voivat auttaa meitä pohtimaan miksi me suomalaisina usein tarkastelemme yhteistyövaraista, kollektiivista ja solidaarista turvallisuutta jäykän ennakkoluuloisesti.

Ulkoministeri Tannerin puheen suosittelen erityisen tarkasti kuuntelemaan aikavälillä 6:55–11:45.

http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/00311_1_tannerin_radiopuhe.mp3

http://download.yle.fi/ea/world_download/1c/1c0acad17a49f1227660644dfb8ae20a.mp3

Ylipäällikön päiväkäsky n:o. 34

Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat.Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.

Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.

Yli 15 000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse.

Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.

Kiitän teitä kaikkia, upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttään, millä he ovat täyttäneet tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa prosenttimäärältään sodan korkein, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla velvollisuudentunnolla.

Kiitän upseereita esikunnissa, heidän taidostaan ja uupumattomasta työstään, ja lopuksi kiitän lähimpiä apulaisiani, yleisesikunnan päällikköä ja päämajoitusmestaria, armeijan päälliköitä, armeijakuntien päälliköitä ja divisioonien komentajia, jotka usein ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen.

Kiitän Suomen armeijaa kaikkine aselajeineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet sankaritekoja sodan ensi päivistä saakka. Kiitän rohkeudesta, millä se on käynyt päin monin kerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu osittain tuntemattominkin asein, ja sitkeydestä, millä se on pureutunut jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1500 venäläisen hyökkäysvaunut ja yli 700 pommi- ja hävittäjäkoneen hävittäminen kertoo sankaritöistä, joita usein ovat suorittaneet yksityiset miehet.

Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia – heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he täysin ovat saavuttaneet.

Kunniapaikalla ovat myös sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka usein vapaaehtoisina ilmahyökkäystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. Kiitän heitä isänmaan puolesta.

Huolimatta kaikesta rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen reservit ja kaaderit riittämättömät. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa vastaan. Urhoollisten sotilaittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimaisin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui. Oli rakennettava puolustuslinjoja, joita ei ollut. Oli koetettava saada apua, jota ei tullut. Oli hankittava aseita ja varusteita, aikana, jolloin kaikki maat kuumeisesti varustautuivat myrskyä vastaan, joka vyöryy yli maailman. Teidän sankaritekonne ovat herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneet sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää kuin kaksi vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen ulkomaista apua rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien hyökkäykset ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.

Kun tämän sodan historiaa kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan teidän työnne.

Ilman aulista apua aseissa ja varusteissa, mitä Ruotsi ja Länsivallat meille ovat antaneet, olisi tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.

Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä Länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.

Kuudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan huolimatta on kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan missä lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja lapsien keskuudessa, ole horjunut. Poltetut kaupunkimme ja raunioitetut kylämme kaukana rintaman takana, vieläpä lansirajoillamme, ovat näkyviä todisteita tämän kansan kärsimyksistä kuluneina kuukausina.

Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatojen hiellä ja vaivalla olemme viljelleet. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi, ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä ja samoin kovin ottein, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme: länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.

//James

Iso kiitos aineistosta kuuluu Yleisradion Elävälle arkistolle joka on kansakunnan muisti. Arkisto on osa suurenmoista digitalisointiprojektia, joka muodostaa tärkeän osan kulttuurihistoriallisesta perinnöstämme.

Voit seurata Elävää arkistoa Twitterissä: @elavaarkisto ja facebookissa: Yle Elävä arkisto.