Venäjän konventionaalisen sotavoiman arvioinnista

Vieraskynä 28.7.2016, Topias Uotila.

Mediassa esiintyy usein arvioita Venäjän asevoimien koosta ja arvailuja Suomen Puolustusvoimien riittävyydestä niihin verrattuna. Monet arvioista perustuvat lähtöaineistoon, joka käsittelee lähinnä lähialueiden varuskuntamääriä, eivätkä ne siten anna totuudenmukaista kuvaa tilanteesta. Arvioitaessa Venäjän konventionaalisia asevoimia on parempi tukeutua historiallisista operaatioista ja harjoituksista saatavaan tietoon. Tässä vertailussa Puolustusvoimien sodanajan kokoonpano näyttää riittävältä. Topias Uotilan mukaan Suomen onkin keskeistä arvioida ja kehittää kokonaismäärän sijaan koko puolustusjärjestelmän valmiuteen ja nopeuteen liittyviä tekijöitä. Uotila on turvallisuuspolitiikan ja sotataidon harrastaja sekä aktiivinen reserviläinen.

---

Suomen puolustuskeskustelussa sivuutetaan joukkotuhoaseet, joten esimerkiksi mediassa artikkelit arvioivat Venäjän kyvykkyyttä lähinnä listaamalla konventionaalista sotavoimaa. Kärjistettynä huonoimmillaan artikkelit vertailevat onko Venäjällä enemmän varuskuntia alle 200 km päässä rajasta kuin Suomella. Vaikka osa teksteistä on parempia, yritän tässä kirjoituksessa hahmottaa luotettavampia tapoja arvioida Suomen kannalta relevantin sotavoiman määrää keskittyen sotilaiden lukumäärään, joka ylätasolla on kohtalainen mittari suorituskyvylle. Konventionaalisen voiman arviointi on edelleen tärkeää eikä ydin- tai kybersota ole poistanut mahdollisuutta niin sanotusti perinteisen kaltaisen sodan syntymiseen sillä näitä jatkuvasti soditaan.

Perinteisten arviointitapojen heikkouksia

Varuskuntien määrän laskeminen on Suomen osalta täysin harhaanjohtavaa, koska varuskunta ei lähtökohtaisesti vastaa sodan ajan joukkoa vaan on koulutusorganisaatio. Virhe on suurin piirtein sama kuin arvioisi bruttokansantuotetta peruskouluja laskemalla.

Venäjän osalta tilanne on hieman parempi suurimman osan varuskunnista vastatessa myös samaisesta operatiivisesta joukosta. Puhutaan niin sanotuista pysyvän valmiuden joukoista, joiden tavoitteena on olla 95 prosenttisesti miehitettyjä ja kuuden tunnin lähtövalmiudessa.

Jos kuitenkin prikaatien lukumääriä lasketaan, tuntuu usein vielä hämärtyvän, että prikaati ei ole aina sama yksikkö tyypistä ja maasta toiseen vaan esimerkiksi henkilöstömäärä voi vaihdella moninkertaisesti. Luonnollisesti todellista tietoa joukoista pyritään myös hämärtämään. Esimerkiksi Venäjän moottoroidussa jalkaväkiprikaatissa on arvioitu olevan noin 4 500 sotilasta, kun taas panssariprikaatissa vain puolet siitä. Joissain tapauksissa tämä tarkoittaa karkeasti yhtä voimakasta joukkoa ja joissain taas ei.

Joukko	Kpl	Henkilöstö	per joukko
Armeijan johtoporras	10
Panssariprikaati	4	9 200	2 300
Moottoroitu jv-prikaati	28	124 700	4 454
Tiedusteluprikaati	2
Salausprikaati	1
Ilmarynnäkköprikaati	3
Konekivääritykistödivisioona	1
Sotilastukikohta (MtjvPr)	4
Spetsnaz-prikaati	7
Tykistöohjusprikaati	8
Tykistöprikaati	9
Raketinheitinprikaati	4
Ilmatorjuntaohjusprikaati	9
Pioneeriprikaati	2
	92	300 000	3 261

Kolmanneksi lähialueeseen keskittyvät arviot tuntuvat olettavan, että Venäjälle olisi jotenkin mahdotonta logistisesti ja johtamisjärjestelmän kannalta siirtää joukkoja ihan mistä tahansa valtakuntansa alueelta toiselle. Pikemminkin on lähes varmaa, että varsinainen sota Suomen kaltaista vastustajaa vastaan motivoisi kyllä löytämään logistiset ja johtamisratkaisut.

Viimeiseksi usein tarkastellaan vain rauhan ajan voimia, mikä antaa esimerkiksi Suomen suorituskyvystä täysin harhaisen vaikutelman. Esimerkiksi varusmiehet lasketaan monesti vahvuuteen mukaan, vaikka kukaan ei vielä muutama kuukausi sitten tiennyt saako heitä sotimiseen edes käyttää.

Venäjän asevoimat

Venäjällä, kuten Suomessakin, sotimiseen kykeneviä joukkoja on muuallakin kuin puolustusministeriön alaisuudessa. Näitä ovat sisäministeriön alaisuudessa toimivat sisäiset joukot (MVD), rajavartiosto sekä liittovaltion turvallisuusjoukot (FSB).

Näiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä on lähempänä puolta miljoonaa, joista suuri osa on kykeneviä täysmittaisiin sotatoimiin omaten esimerkiksi tykistöä ja kohua herättäneitä Stryker-vaunuja muistuttavaa kalustoa.

Varsinaiset puolustusministeriön alaiset asevoimat jakaantuvat viiteen puolustushaaraan, sekä neljään sotilaspiiriin, jotka ovat varsinainen sotatoimia johtava strategisen tason johtoporras yli puolustushaarojen. Monesti median tekemissä vertailuissa lasketaan vain läntisen sotilaspiirin joukot. Venäjällä puolustushaaroja ovat maa-, meri- ja ilma-avaruusvoimien lisäksi strategiset ohjusjoukot, sekä maahanlaskujoukot ja puolustushaarojen rinnalla on olemassa vielä oma tukiorganisaationsa.

Kaiken kaikkiaan puolustusministeriön joukoissa aktiivipalveluksessa sotilaita on noin 750 000 ja lisäksi reservissä noin kaksi miljoonaa. Maavoimissa aktiivipalveluksessa on noin 300 000, merivoimissa 150 000 ja strategisissa ohjusjoukoissa 100 000, ilma-avaruusvoimissa 350 000. Maahanlaskujoukoissa taas on yli 60 000 sotilasta, mikä on erityisen merkittävää huomioida, koska nämä ovat nimenomaan ilmakuljetteisia ensi-iskun joukkoja ja erillään maavoimien, sekä sotilaspiirien vahvuudesta.

Yhteenlaskettuna eri ministeriöissä Venäjällä on siis ilman liikekannallepanoa käytettävissä noin miljoona sotilasta ja reservit mukaan luettuna noin kolme miljoonaa.

Millaista voimaa Venäjä voisi käyttää oikeassa sodassa?

Lienee mahdotonta että Venäjä siirtäisi yhteen paikkaan valtakunnassaan kaikki joukkonsa, koska tällöin todennäköisesti esimerkiksi Tšetšenia itsenäistyisi, Georgia ottaisi kaikki maakuntansa takaisin hallintaan ja Ukraina siirtäisi joukkonsa takaisin Krimille. Toisaalta myöskään esimerkiksi ydinasejoukoista ei henkilöitä siirrettäisi rintamalle. Käytettävissä olevien joukkojen määrä riippuu lisäksi keskeisesti käytettävissä olevasta ajasta, mutta on olemassa kaksi kohtalaisen luotettavaa tapaa arvioida millaista voimaa milläkin varoitusajalla esimerkiksi tänne luoteisrajalle saataisiin. Voidaan joko tarkastella millaisia skenaarioita Venäjä harjoittelee tai millaista voimaa se on käyttänyt aiemmissa operaatioissa.

Harjoitustoiminta

Venäjä on harjoituksissaan toistuvasti saanut erittäin nopealla varoitusajalla mobilisoitua jopa 150 000 sotilasta. Harjoituksiin on osallistunut joukkoja kaikista aseellista voimaa käyttävistä organisaatioista ja useammasta sotilaspiiristä. Lisäksi joukkoja on siirretty jopa 3 000 km päähän. Käytännössä tämä on niin pitkä matka, että voidaan todeta Venäjän kykenevän siirtämään minkä tahansa joukkonsa mihin osaan valtakuntaa haluaa maksimissaan parin viikon varoitusajalla. Jos mieleen ei muistu, kuin pitkä matka 3 000 tai edes 1 500 km on, kannattaa perehtyä mihin tahansa saatavilla olevaan karttaan.

Todelliset operaatiot

Mielenkiintoisin todellinen operaatio on ehdottomasti Ukrainan sota. Tämän kirjoituksen kannalta ei ole tarpeellista arvioida Ukrainan sisällä toimivien venäläisjoukkojen määrää, vaan riittää tarkastella operaatiosuuntaan ja rajan tuntumaan vietyjen joukkojen määrää. Yhteensä joukkoja on arvioitu olleen noin 50 000–80 000 sotilasta. Myös aiemmin Georgian sodassa käytetty voima on mielenkiintoinen vertailukohta. Siellä joukkoja arvioidaan olleen 70 000.

Muista Venäjän operaatioista Tšetšenian sodat ovat jo hieman vanhentuneita tietolähteitä ja Syyria taas luonteeltaan niin erilainen, ettei siinä käytetty joukkomäärä kuvaa samaa asiaa. Olkoonkin, että Tšetšeniassa käytetty joukkomäärä vastaa melko tarkasti Ukrainaa ja Georgiaa. Syyriasta voidaan pikemminkin tarkastella muita suorituskykyjä kuin lukumäärällisiä. Venäjä on siis todistanut kykynsä käyttää sotatoimeen noin 70 000 hengen voimaa.

Edeltäviä tosiasioihin pohjautuneita arvioita voidaan tarkistuksen vuoksi verrata esimerkiksi RANDin tutkimukseen, jossa simuloitiin hyökkäystä Baltian maihin. Vaikka Baltia on selvästi pienempi alue, on Suomi toisaalta maastona rikkonaisempi järvien ja metsien ansiosta. RAND arvioi hyökkäävän joukon olevan 27 pataljoonataisteluosastoa eli erittäin karkeasti noin 30 000 miestä. Tämän ollessa vain maavoimien osuus, olisi kokonaisuus melko lähellä myös Ukrainassa käytettyä. Tosin Ukrainassa käytetty määrä on ollut myös RANDin lähtökohta arviota tehdessään, joten tarkastelumme kannalta tarkistuksessa on tietty kehäpäätelmän vaara. RANDin käyttämässä arviointitavassa huomattavaa on kuitenkin, että prikaatien ja rykmenttien arvioidaan kunkin saavan liikkeelle vain mainitun taisteluosaston kokoisen joukon eli selvästi alle puolet määrävahvuudestaan. Prikaati varuskuntana ei siis vastaa käytettävissä olevaa prikaatia.

Yhteenvetona voidaan arvioida, että Venäjä todistetusti käyttää noin 70 000 sotilaan voimaa operaatioissaan, harjoittelee 150 000 kanssa ja todennäköisesti pystyy käyttämään sujuvasti ja erittäin nopeasti useita kymmeniä prosentteja enemmän, jos tarve vaatii, eli vaikkapa 200 000 sotilasta. Määrä saattaa uuden kansalliskaartin myötä nousta merkittävästi.

Eräänlaisena realismitarkistuksena luvuille voidaan pitää myös sitä, että Irakiin hyökättiin 380 000 sotilaalla vuonna 2003, joista 192 000 oli Yhdysvaltalaisia. Yhdysvaltojen aktiivipalveluksessa on lähes kaksinkertainen määrä sotilaita verrattuna Venäjään.

Riittääkö Suomen puolustuskyky?

Jokaisen kotimaisen aihetta käsittelevän artikkelin taustalla on lopulta sama kysymys Suomen puolustuskyvyn riittävyydestä. Realistisen kuvan saamiseksi olisikin hyvin toivottavaa, että journalistit käyttäisivät parempia arviointitapoja varuskuntalistausten sijaan. Haastavaksi asian tekee se, että näitä arvioita kommentoimaan tuskin saa ketään ammattilaista. Vastaavasti varuskuntien paikkoja voidaan kommentoida koska tahansa.

Puolustusvoimien sodanajan kokoonpano on ylätasolla julkinen Wienin asiakirjan valtioiden välisen luottamusta lisäävän tiedonvaihdon takia. Huomattavaa on, että sopimus koskee vain Euroopassa olevia joukkoja, joten Venäjä voi aina ”piilottaa” joukkonsa Uralin taakse.

Sodanajan joukko-osastoja taas on listattu myös tässä.

Joukko-osastojen lisäksi samat 230 000 sotilasta voidaan jakaa myös käyttöperiaatteen mukaan operatiivisiin, alueellisiin ja paikallisjoukkoihin, sekä toisaalta puolustushaaroittain maa-, meri- ja ilmavoimiin. Kun vielä huomioidaan, että sodan aikana rajavartioston joukot ovat osa Puolustusvoimien ilmoitettua vahvuutta, saadaan kattava käsitys Suomen puolustuksen volyymista.

Kukin lukija voi tehdä esitettyihin arvioihin haluamiaan korjauksia liittyen teknologiseen edistystasoon ja osaamistasoon sekä kaluston ja henkilöstön kuntoon ja motivaatioon. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Suomen suunniteltu sodan ajan vahvuus on riittävä siihen nähden, mitä Venäjä harjoituksissaan ja todellisissa operaatioissaan pystyy käyttämään, kun kyse ei ole heille eksistentiaalisesta konfliktista. Eikä tätä muuta edes se, että kokonaiseen sotaan ei voida soveltaa nyrkkisääntöä hyökkääjän kolminkertaisesta ylivoimasta. Pikemminkin mielestäni puolustajalta vaaditaan karkeasti yhtä suuri joukko hyökkääjään nähden torjunnan onnistumiseksi. Koska Venäjä tietenkin arvioi mahdollisuuksiaan ennen operaatiota, pyrkisi se mahdollisessa konfliktissa kokoamaan aina riittävän suuren joukon riippumatta aiemmista suorituksista. Konfliktin eskaloituminen riippuu siten aina arvioidusta panos-tuotos-suhteesta. Mikäli tilanne on Venäjälle riittävän vakava eli jopa eksistentiaalinen ja Suomi pitää yksinkertaisesti saada pois pelistä vaikka epäkonventionaalisin keinoin, ei Suomella ole juuri mahdollisuuksia oli sodanajan vahvuus sitten 230 000 sijaan vaikka 350 000. Sellaista on olla pieni maa yksin. Pienen pitää välttää tähän tilanteeseen joutuminen.

Puolustajalla on aina kiire

Vaikka Venäjä käyttäisikin ison operaation suunnitteluun ja valmisteluun kuukausia, niin varsinaisessa toteutusvaiheessa Venäjä on saanut tuon 150 000 sotilasta liikkeelle parissa päivässä, tavoitteen ollessa muutamia tunteja. Kieltämättä näin lyhyellä perustamisajalla myös varuskuntien etäisyydellä on jotain merkitystä. Harva joukko etenee yli 1 000 km vuorokaudessa. Ei kuitenkaan ole käytännössä suurta merkitystä onko Suomen raja tyhjä Murmanskin ja Pietarin välillä. Joka tapauksessa on syytä todeta, ettei se nytkään ole, kun Alakurtissa on joukkoja. Myös RANDin Baltiaa koskevassa tutkimuksessa ennakkovaroitusajaksi NATO:lle arvioitiin vain yksi viikko. Kun Venäjä on pitänyt näitä valtavia harjoituksia myös Suomen lähialueilla ja Suomen voisi olettaa näillä aikajanoilla niihin joutuvan reagoimaan, olisi oletettavaa, että myös valmiutta kohottavia kertausharjoituksia tarvittaisiin aika-ajoin. Julkisuudesta en ole löytänyt yhtään tapausta.

Keskeisemmäksi Suomen haasteeksi jää aikadimension hallinta eli tiedustelu ja ennakkovaroitus, päätöksenteko, valmiuden säätely, sekä liikekannallepano. Aiemmin reservin saaminen palvelukseen on lainsäädäntösyistä kestänyt vähintään kolme kuukautta ja sen jälkeen varsinainen torjuntavalmiuden saavuttaminen vielä jonkin aikaa. Tähän asti olisi siis tarvinnut pärjätä rajavartioston, jonka sodanajan vahvuus ei enää ole julkinen, sekä noin 30 000 kantahenkilökunnasta ja varusmiehistä koostuvan sotilaan voimin. Jos ylipäätänsä jokin varusmiesjoukko olisi paikalla ja saanut riittävän koulutuksen edes talvella metsässä keskenään hengissä pysymiseen. Nykyään kun saapumiserissäkin on katko.

//Topias Uotila

---

Tiesithän, että voit seurata Topiasta Twitterissä.