Aion äänestää näissä vaaleissa

Siinä se on, ympärilläni olevien ihmisten reaktioista päätellen suurikin uutinen. Minä olen anarkisti ja aion äänestää vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Muutama asia heti kärkeen: Olen anarkisti enkä pidä edustuksellisuutta parhaana tapana päättää yhteisistä asioista. Edustuksellisuuden pahin ongelma on mielestäni se, ettei mikään sido ehdokkaita näiden antamiin vaalilupauksiin. Kerran edustustehtävään äänestettyä ehdokasta ei ole myöskään mahdollista erottaa kesken edustuskauden, jos käy ilmi, että lupaukset rikotaan ja yleisesti sikaillaan. Ei hyvä, äänestäjän kuluttajansuoja on olematon.

En pidä nykyistä järjestelmää ideaalina. Se pitää korvata suoremmalla demokratialla ja päätöksenteko tuoda niiden käsiin, joita päätökset koskevat. Kampanjat äänestämisen puolesta ovat kummallisia. Ikään kuin olisi yhdentekevää ketä äänestät, kunhan äänestät. En missään nimessä ole sitä mieltä, että äänestäminen ylipäätään on tärkeää. Jos aiot äänestää tyhmästi ja tulevaisuutta vastaan, jätä ihmeessä äänestämättä. Olen useissa vaaleissa pitänyt esillä sitä, että vaihtoehtoja poliittiselle vaikuttamiselle on useita. Äänestäminen on pieni teko ja ainoana tapana riittämätön. En ole kuitenkaan aiemmin suoraan kehottanut ihmisiä olemaan äänestämättä – äänestämisen ei vain saa antaa tyydyttää tarvetta osallistua demokraattiseen prosessiin. Kun minulta on kysytty äänestänkö itse, olen kieltäytynyt vastaamasta ja sanonut, että kysymys on väärä. Äänestänkö vai en on epäolennaista. Olennaisempaa on muu toiminta.

Olen edelleen samaa mieltä. Äänestäminen ei saa riittää kenellekään meistä. Kävin kuitenkin muutama viikko sitten tapahtumassa, jonka jälkeen päätin äänestää näissä eduskuntavaaleissa.

Eduskuntatalon edustalle oli kerääntynyt tuhansia nuoria jäätävässä tihkusateessa. Greta Thunbergin alullepanemat Fridays for Future -mielenosoitukset ovat pyyhkineet yli planeetan, ja maaliskuussa järjestettiin yli sadassa maassa samanaikaisesti ilmastolakko. Nuoret jättivät koulupäivän väliin kertoakseen aikuisille, mikä mättää. Menin paikalle ja kuuntelin.

Minua voi pitää ammattiaktivistina. Olen toiminut erilaisissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeissä reilusti yli kymmenen vuotta. Olen hytissyt osani mielenosoituksissa, vallannut katuja ja taloja, levittänyt julisteita, jakanut flyereitä, kirjoittanut loputtomat määrät merkkejä milloin minkäkin puolesta tai vastaan, istunut oikeudessa ja maksanut teoistani sakkoja. Se mitä aina halusin, oli että minua kuunneltaisiin ja sanomisieni pohjalta toimittaisiin toisin.

Hätä ilmastonmuutoksesta on paikallaan, oikeutettu ja käsinkosketeltava. Mielenosoituksessa nuoret kertoivat jättäneensä ylioppilaskirjoituksia väliin osallistuakseen ilmastolakkoon ja lähettääkseen viestin. Mikä viesti sitten oli? Aikuiset, tehkää jotain.

Minä jatkaisin: aikuiset, tehkäämme kaikkemme.

Kuolleella planeetalla ei ole kouluja. Siellä ei ole myöskään ideologioita eikä puhdasoppisuutta. Kuolleella planeetalla demokratiasta ei tehdä suorempaa, siellä ei kumota vanhaa valtaa eikä eletä perustulolla tai luksuskommunismissa. Kuolleella planeetalla näillä nyt kaduille lähteneillä nuorilla ei ole tulevaisuutta, ei rakkautta, ei mielekästä työtä eikä yhteiskuntaa jota rakentaa paremmaksi.

Yhä uudestaan ja uudestaan ilmastolakkolaisten puheenvuoroissa toistui sama pyyntö: Minä en ole tarpeeksi vanha äänestämään, mutta jos sinä olet, äänestä ilmaston puolesta. Ilmastolakkolaiset, minä kuulen teitä. Minä äänestän ilmaston puolesta näissä vaaleissa. Äänestämistä näissä vaaleissa voisi verrata työkalujen lainaamiseen. Jos minulla on vasara ja joku pyytää sitä lainaan, olen kusipäinen ihminen jos sanon, etten lainaa vasaraa vaikken käytä sitä itse. Mielipiteeni vasarasta työkaluna tässä yhteydessä on yhdentekevä. Jos ilmastolakkolaiset pyytävät ääntäni lainaan vaaleissa asiansa puolesta, minä lainaan jos olisin muuten jättänyt sen käyttämättä.

Toivon, että mahdollisimman moni näissä vaaleissa äänestävistä on valmis hylkäämään puolueuskollisuuden ja totutut tavat, ja katsoo rehellisesti puolueiden ilmastokantoja. Itse päätin kertoa äänestyspäätöksestäni osoittaakseni, että totutuista toimintatavoista on joustettava massiivisen kriisin edessä.

Me anarkistit rakastamme verrata puolueita rutto vai kolera -hokemalla. Me sanomme että puolueiden välillä ei ole eroa, vaan ne ovat kaikki pahoja ja valita voi vain sen minkälaiseen järjestelmään tuhoudumme. Paradigma on kuitenkin muuttunut tämän hokeman ajoista. Näissä vaaleissa valitaan sen välillä, alkaako eduskunta tehdä ilmastopolitiikkaa joka tähtää ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen vai ei. Emme valitse ruton ja koleran vaan selviytymisen ja tuhon välillä. Se, että olen anarkisti tarkoittaa että olen utopisti. En voi vaipua synkkyyteen ja sanoa, ettei mitään voi muuttaa. Tarvittava muutos ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on suurempi kuin se, johon äänestämällä pystytään. Yhtenä keinoista olisi kuitenkin mieletöntä jättää se käyttämättä.

Olen päätynyt äänestyspäätökseen siksi, että se on ainoa jonka takana voin seistä ja olla älyllisesti rehellinen itselleni. Äänestäminen näissä vaaleissa on ainoa looginen ratkaisu, johon saatoin päätyä. Revitäänkö tästä pilkkaa minua kohtaan? Aivan varmasti.

Enemmän kuin poliittinen uskottavuuteni kenenkään silmissä minua kiinnostaa kuitenkin se, jääkö lapselleni elinkelpoinen planeetta. Enemmän kuin puhdasoppisuus mihinkään suuntaan minua kiinnostaa se, mitä teen niillä työkaluilla joita minulle on annetta. Enemmän kuin ideologia minua kiinnostaa se, että tiedän tehneeni kaikkeni ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Korjataan ensin ilmastonmuutos ja sen jälkeen se tapa, jolla päätämme asioista. Ilman ensimmäistä on turha pohtia jälkimmäistä, sillä aika loppuu kesken. Halusimme tai emme, nämä ovat ilmastovaalit. Nyt valittava eduskunta on viimeinen, joka ehtii tehdä lämpenemisen pysäyttäviä päätöksiä. Äänestäminen ei tietenkään yksin riitä. Talousjärjestelmä pitää muuttaa, kulutustottumuksemme pitää muuttaa, asenteemme pitää muuttaa. Kaikkien näiden muuttamiseen tarvitaan suoraa toimintaa, lobbaamista, blokkaamista, mielenosoituksia, pakottamista ja suostuttelua. Ja todennäköisesti myös äänestämistä. Keinot pitää valita kulloisenkin tilanteen mukaan. Meidän on nyt pakko tehdä kaikkemme ja läväyttää pöytään koko työkalupakki kerralla.