Minulla on väite: maailmassa, jossa voimme valita olla mitä tahansa, meillä on moraalinen velvoite valita olla kilttejä toisillemme.

Jos olet eri mieltä väitteestä, se on ihan ok. Jos olet eri mieltä, saat olla sitä ja kirjoittaa vaikka oman kolumnisi aiheesta. Sen sijaan se, että eri mieltä olevan ihmisen somen täyttää uhkailulla ja sössötyksellä, se hyvät ystävät ei ole ok.

Ihmiset ympärilläni puhuvat toisilleen rumasti. Vanhemmat tiuskivat lapsilleen. Kumppanit vittuilevat toisilleen. Some rähjää, naisia uhkaillaan. Siltojen rakentamisen sijaan kommunikaatiosta on tullut väline muurien pystyttämiselle, juoksuhautojen kaivamiselle ja jousien virittelylle. Sodimme kuin eläisimme keskiajalla, emme elä yhdessä kuten tähän käsittämättömään avaruusaikaan sopisi.

Minä rakastan olla nopea, nokkela, terävä ja ilkeä. Se johti nuoruudessani moniin rumiin riitoihin, joista selvisin teknisenä voittajana. Some kannustaa samanlaiseen käytökseen: vastaa nopeasti, servaa, burnaa, sano viimeinen sana. Voita, voita, voita. Keskusteluissa kahden ihmisen välillä ei kuitenkaan tulisi olla kyse voittamisesta. Siinä tulisi olla kyse ajatusten vaihdosta saman teeman ympärillä silloin, kun molemmat haluavat ottaa osaa keskusteluun.

Me teemme keskusteluissa ja päivittäisessä elämässämme jatkuvalla syötöllä valintoja. Osa näistä valinnoista tapahtuu niin nopeasti ja huomaamatta, intuitiivisessa mielessämme, ettemme edes tajua niiden olevan aktiivisia valintoja. Rationaalinen mielemme on laiskempi ja hitaampi kuin liskoaivot, joiden päätösten ohjailemana kulutamme suuren osan elämästämme. Meitä ohjaava lisko ei kuitenkaan poista vastuutamme. Jokaisessa kommunikaatiotilanteessa meillä on mahdollisuus valita olla kivoja ja kilttejä. Ja minä väitän, että se on myös velvoitteemme.

Nopea ja ilkeä viestintä jättää hetkeksi hyvän olon. Adrenaliiniryöppy joka seuraa kiihkeästä, kiivaasta ja nopeasykkeisestä someväännöstä ei voi olla vaikuttamatta meihin. Se tyydyttää pätemisen- ja oikeassaolon tarvettamme, alleviivaa asiantuntijuuttamme: se koukuttaa. Kuinka monia öitä olenkaan maannut valveilla miettien sitäkin vitun ääliötä jolle olisi pitänyt sanoa vielä pari valittua sanaa!

Mitä ainutkertaisen ihmiselämän ja potentiaalin hukkaamista miettiä koston sanoja ääliöille Facebookissa! Liskoaivoni saivat esi-isäni pitämään minut turvassa, selviämään hengissä luolissa. Somemaailmassa ne johtavat minut turvan sijaan kadotukseen, jossa kiepun oman vihani ja pätemisentarpeeni kierteessä kohti Danten Helvetin sisimpiä piirejä. Samalla kun näen harhaoppiset makaamassa tulisissa haudoissaan, kääntyilen itse sägyssäni kuin etsien suojaa rankkasateen piiskalta, vain muutamaa Helvetin piiriä kauempana. (Ehkä koko somen voi nimetä Styxiksi. Muistatteko, se sakean usvan peittämä suo, jolla vihaan sortuneet tappelevat rajusti keskenään samalla kun kaunaiset makaavat suon pohjassa mumisten itsekseen kaunaansa.)

Ilkeyden vastustaminen kommunikaatiossamme on vaikeaa. Se vaatii työtä, jatkuvaa hereilläoloa, sitä että skarppaa niin helvetisti ja taistelee liskoaivojen intuitiota vastaan. Eikä siinä kukaan koko ajan onnistu, mutta se ei tarkoita etteikö sitä kannattaisi yrittää. Ehdotan vuodelle 2018 seuraavia ohjenuoria kommunikaatioon kokeiltavaksi itse kullekin:

 

1. Asetu kuulijan asemaan. Miltä sinusta tuntuu, jos sinulle puhutaan tuolla sävyllä tai noilla sanoilla, jotka aiot juuri ladata toisen ihmeellisen, lumoavan, kokonaisen, särkyneen, hauraan ja ainutlaatuisen ihmisolennon päälle? Jos tuntuisi pahalta, vaihda sävyä, sanoja tai molempia, kunnes ei enää tunnu pahalta.
2. Harjoittele hidasta mielipidettä. Samoin kuin ensimmäiset tunteemme, ovat intuitiiviset mielipiteemme usein yksinkertaisesti vääriä. Jos joku kysyy mitä mieltä sinä olet asiasta X, on ihan ok sanoa ettet tiedä vielä. Harkitse, mieti asian eri puolia, muodosta vasta sitten mielipide. Ole myös valmis muuttamaan mielipidettäsi, mikäki kävisikin niin, että olit väärässä. Mitä avoimempia olemme muuttamaan omaa käsitystämme maailmasta, sitä todennäköisemmin emme ole myöskään ilkeitä muille vain siksi, että heidän käsityksensä poikkeaa omastamme. Saatamme olla kaikki väärässä, ystävät.
3. Mieti onko sinulla mitään sanottavaa, joka tuo uutta informaatiota keskusteluun. Kysyikö kukaan mielipidettäsi? Onko mielipiteelläsi väliä? Voitko olla varma, että olet niin oikeassa, että voit lähteä oikomaan muita? Jos sinulla ei ole uutta, luotettavaa, tutkittua, tärkeää informaatiota tai näkemystä joka perustuu muulle kuin mutulle, ole hiljaa.
4. Anna olla. Aggressiivisia keskusteluja ei ole mitään pakkoa “käydä loppuun”. Luovu nopeudesta, työnnä läppäri kauemmas, pidä kahden tunnin tauko ja mieti sen jälkeen onko keskusteluun osallistuminen vielä tärkeää. Julkaisusta voi laittaa ilmoitukset pois ja kääntää huomionsa pois siitä, tosielämässä ikävät ihmiset voi sulkea elämästään pois. Jos emme takerru loukattuun ylpeyteemme vaan pystymme laskemaan irti but someone is wrong on the internet -ajatuksesta, voimme paljon paremmin.

 

Jos aloitamme keskinäisestä kommunikaatiostamme, ehkä yhteiskunta ympärillämme muuttuu myös kiltimpään suuntaan. Ja juuri sitä me tässä ajassa tarvitsemme kipeämmin kuin koskaan. Kiltteys on valinta, jonka voit tehdä jokaisessa hetkessä. Choose nice, ihmiset.