TASKUKAMERAMIES
TASKUKAMERAMIES

Retkiruoka = paras ruoka

Moni tietää, että olen vähän vinksahtanut näihin vintage-vekottimiin. Tänään löytyi Tuusulan Femmatori -kirpparilta erittäin hieno Primuksen retkikeittiö. Ei ollut hinnallakaan pilattu – vain 10 euroa. Putsaan ja puunaan vehkeen ja etsin siihen sopivan liittimen/letkun ja otan sen ensi kesänä käyttöön valokuvaus-roadtripeillä. Retkimuonat nousee aivan nextille levelille kun pääsee kokkailemaan kahdella levyllä yhtäaikaa! On mulla vähän nykyaikaisempiakin vehkeitä tähän tarkoitukseen, mutta tykkään vetää asiat pikkasen överiksi ja esim. retkiruoka on yksi juttu jonka kanssa tykkään hifistellä. Syksyn lofoottireissullakin kokkalin muutaman kerran aika komeet sapuskat, ihan vain itselleni. Kerran yhdellä hienolla uimarannalla paistoin turskapihvit jotka sujautin lämpimien tortillojen väliin tuoreiden vihannesten kanssa. Oli aika taivaallisen makuista ja tietysti se miljöö oli myös puoli ruokaa. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun muistelen sitä hetkeä.
Primus Type 2063/1

Retkiruoat on oikeastaan aina ollut lähellä mun sydäntä. Harrastin nuorempana vaeltamista ja osallistuimme myös muutaman kerran erävaelluskilpailuihinkin. Kerran yhdellä tällaisella muiden leuat loksahti yöpaikalla kun vetäsimme rinkoista esiin valkoiset posliinilautaset. En enää muista mitä ruokaa kokattiin, mutta jotain erittäin tilanteeseen epäsopivaa se oli. Erätaitokisoissa ei koskaan pärjätty, mutta parhaat sapuskat oli aina meidän tiimillä.

Primus Type 2063/2

Muutama Lapinvaelluskin on tullut tehtyä ja aina näilläkin reissuilla on ollut yhdeksi illaksi joku aivan speciaali ruokaidea juomineen. On muuten suht juhlavaa viilentää cokistölkki tunturipurossa ja nauttia se kairassa hyvän ruoan kanssa nuotion äärellä.

Primus Type 2063/3

Täytyy tämän uuden keittimen kanssa ottaa aika varovasti ja tarkastaa ettei siinä ole vuotoja. Tosin tuo on erittäin laadukkaan oloinen vehje ja kaikki osatkin on metallia. Letkun ja liittimen tuo vielä kaipaa ja sitten vaan kohti uusia ruokaseikkailuja! Näen jo itseni jossain vuonolla tuon kanssa tekemässä ruokaa ja toisella levyllä Bialettista sieraimiin kantautuu tuoreen jälkiruoka-kahvin tuoksu. Huhhu!

Primus Type 2063/4Lopuksi vielä vinkki jos kaipaat mahdollisimman överiä retkiruoka-resepti blogia: se on Bonfire Appétit.  Tekee mieli retkelle kuin noita reseptejä lukee!

Jätä kommenttia jos sulla on joku överi ja hyvä resepti tai muunlainen vinkki retkiruokailuun!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fatbike for fat people!

Ostin vajaa kuukausi sitten sähköavusteisen fatbiken. Ajatuksena oli, että se oleellisesti madaltaa kynnystä lähteä studio-/kuvankäsittelypäivinä töihin fillarilla (13km per suunta), siitä huolimatta että on pimeää ja räntää sataa vaakatasossa. Reilu 200km:n kokemuksella voin jo sanoa…

Lofootit nähty ja koettu

Vieläkin vähän pyörällä päästä – saavuin eilen kotiin reissusta illansuussa. Koti-ikävä oli niin kova, että ajelin Jällivaarasta melkein yhtä soittoa kotiin, jossa odotti lämmin sauna, pari kylmää olutta ja sienipiirakka! Lofootit on todella kaunis saariryhmä,…

Automatka Lofooteille

Otin viikon lomaa ja lähden itsekkäästi yksin autolla Lofooteille. Kunnon pääntuuletusmatka, johon kuuluu lähinnä valokuvausta, mutta myös muuta laatuaikaa itsensä kanssa: kokkailua luonnossa, kirjan lukemista yms. Lähtökohtaisesti aion kuvata henkilökuvia. Yritän ylipäätään keksiä jotain omaa…

Vanhoja lasinegatiiveja

Ostin jokunen viikko sitten Porvoolaisesta antiikkiliikkeestä muutaman lasinegatiivin. Teille jotka ette tiedä, lasinegatiiveja käytettiin yleisesti 1800-1900 lukujen taitteessa, ennen kun varsinainen filmi keksittiin joskus 1930 -luvulla. Lasinegatiivi on tavallinen noin kämmenen kokoinen lasinpala, johon pimiössä…

Pää jäässä?

En koe, että asia olisi minulle varsinainen ongelma, mutta vihaan itseäni silloin kun istun vain sohvalla ja en tee mitään. Lääpin päämärättömästi kännykkää, vuorotellen facebookia ja instagramia. Tai katson TV:stä ”ei mitään”, pää on niin…

5 yhdistävää tekijää musiikissa ja valokuvauksessa

Svengi Jos valokuvaus on pelkkää napin painamista, niin samalla tavalla kuka tahansa pystyy muodostamaan jonkinlaista alkeellista rytmiä millä tahansa lyömäsoittimella. On kuitenkin aivan eri asia saada soitto (tai valokuvaus) svengaamaan. En tiedä musiikista, mutta usein sanotaan…

Olen kuin teflonpannu, johon saa otteen vasta kun sitä on kulutettu kunnolla.

Välillä tulee hyvä muistutus siitä, että yksin elämässä on vaikea pärjätä. En tarkoita, että yksin esimerkiksi siviilisäädyn puolesta vaan hengenheimolaisten. (Toki myös puoliso voi olla ja usein onkin hengenheimolainen). Viime viikonloppuna käytiin dokkariprojekti -ryhmän kanssa…

On ihan ok olla setämies!

Talvi ja kevät oli niin hektinen, että talviloma jäi kokonaan pitämättä. Pidän sen nyt kuluvalla viikolla ja koska lapset ovat koulussa/eskarissa, aion tehdän kaikkea mitä kunnon setämieskin tekisi. Tein jopa kalenteriin aikataulun, mitä kaikkea aion…

Hyvää (omasta mielestä), huvikseen otettua valokuvaa ei tarvitse perustella kenellekään.

Jos mietit mitä sinun pitäisi kuvata tai stressaat, jopa yli-ajattelet valokuvaprojektia, kannattaa välillä vain kuvata mitä huvittaa. (Tiedän, että joku tähän huomauttaa, että välillä kannattaa olla kokonaan kuvaamatta ja lukea esim. kirjoja. Sekin on totta,…

Kameroita tulee ja menee.

Olen pitkään miettinyt tätä postausta. Luetella kaikki kamerat, jotka olen omistanut. Todennäköisesti olen unohtanut jotain ja lista tulee vielä päivittymään. Koitin laittaa kamerat myös aikajärjestykseen. Sekin saattaa kyllä vähän heittää. Mikkihiiri kiekkokamera (en muista tarkemmin) Ihan…