Week In a Minute #2

Huolimatta kiireisestä työviikosta, heräsin tänään lauantai-aamuna klo 5:45 ja ajelin Emäsaloon valokuvaamaan. Viihdyn todella hyvin itsekseni ja nytkin vain istuskelin rantakallioilla, join kaffetta ja katselin kevään saapumista. Ja tietysti otin muutaman valokuvan. En nähnyt kolmen tunnin retkeni aikana ristin sielua, lukuunottamatta paria pilkkijää Emäsalon sillan tuntumassa. Ajelin Emäsalon eteläkärkeen, Varlaxuddeniin, jossa on retkeilijöitä varten grillikatos ja polttopuita. Tällä kertaa tulet jäi tekemättä, mutta päätin, että ensi kesänä pitää lähteä poikien kanssa sinne telttaretkelle.

Kuulostaa kliseiseltä, mutta itse saan pääni helposti nollattua kun pääsen luontoon retkelle. Eikä pöpelikössä tarvitse olla päivätolkulla, pari tuntiakin riittää aivan hyvin. Muistan lukeneeni jostain, että ihmisen verenpaine alkaa laskea luonnossa liikkuessa jo puolessa tunnissa.

Emäsalon retkestä ja vähän muustakin alla olevassa viikon videossa. Omistan videon Jouko Lehtolan muistolle, jonka merkitystä suomalaiseen valokuvaukseen pohdittiin Photo Do -yhdistyksen järjestämällä F 5.6 klubilla tiistaina.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=-BYECkp4zEs&w=560&h=315]

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Week In a Minute -vlog

Sain keskiviikkona kameran tähän hauskaan uuteen projektiin: Week In a Minute -vlogiin. Viikko jäi siis hiukan vajaaksi ensimmäisessä jaksossa ja meni myös vähän harjoitteluksi uuden kameran kanssa. Ensi viikolla sitten täydet 7 päivää. Pidätän oikeuden olla julkaisematta videota joskus jos on ollut tosi tylsä viikko, mutta nyt ainakin tuntuu siltä että olen tästä todella innoissani! Olen pitkään kelaillut, että haluaisin aloittaa vlogin, mutta en ole oikein keksinyt mitään sanottavaa ja silloin ei kyllä kannata mitään sanoakaan. Tämä idis on juuri sopivan kevyt, jotta sen voi helposti toteuttaa ilman paineita. Kynnys kuvaamiselle on pieni kun teen sen aina taskuun mahtuvalla pokkarilla. Olenhan Taskukameramies. Joskus saatan hyödyntää myös dronea.

Kas tässä, ensimmäinen jakso. Viikko 9/2017. Jättäkää kommenttia joko tähän tai youtubeen. Ja jos tykkäät niin olisin myös kiitollinen jos tilaat youtube -kanavani. 

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=nrKqDK6xKsg&w=560&h=315]

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *