Luottamus pohjalukemissa

Valittujen Palojen teettämän tutkimuksen mukaan vain joka kymmenes suomalainen luottaa omiin poliitikkoihimme. Yleensä en piittaa Valittujen Palojen kirjoituksista tai tutkimuksista tuon taivaallista, mutta jotenkin tämä tulos tuntuu uskottavalta. Erityisesti sen takia, että lentäjiin, hoitajiin, pelastajiin ja poliiseihin luotetaan yleisesti. Tämä vastaa arkikokemusta ja -järkeä, koska näiden ihmisten vastuulla on meidän henkemme ja yleinen turvallisuutemme. Poliitikot kuitenkin päättävät heidän toimintaedellytyksistään, joten pohjimmiltaan turvallisuutemme on epäluotettavien ihmisten käsissä.

Jokainen uutisia vähänkään seuraava tietää kyllä, mistä epäluottamus johtuu. Poliitikot ovat itse sössineet luottamuksensa ja tekevät sitä kaiken aikaa. En edes viitsi kerrata viime talven vaalirahajupakoita, joissa paljastui ennenaikaista dementiaa ja harhaluuloa, että maan tapa ohittaa lain. Ihan heinäkuun aikana monet poliitikot ovat todistaneet oikeaksi Mark Twainin tokaisun: On parempi olla hiljaa ja antaa ihmisten epäillä tyhmäksi kuin avata suunsa ja poistaa kaikki epäilykset.

Gay Pride -iskun jälkeen ainakin Hanna-Leena Hemming ja Tuulikki Ukkola paljastuivat auttamattoman epäloogisiksi, etten sanoisi ihan tuulellla käyviksi. Heidän mukaansa homoja saa vähän pieksää demokratian nimissä, koska he poikkeavat enemmistön näkemyksistä. Sen sijaan eduskuntatalon portailla järjestetty ydinenergian vastainen mielenosoitus hipoo terrorismia.

Jyrki Katainen puhuu aina suoraan Elinkeinoelämän Keskusliiton suulla. Tänään hän taas vetosi markkinoiden luottamukseen hallituksen toimia kohtaan. Tämä ajatusmalli on minun mielestäni merkillisen nurinkurinen: markkinat ovat se ainoa oikea johtaja ja markkinoiden on luotettava hallitukseen. Kansan taas on luotettava siihen, että hallitus toimii oikein ansaitakseen markkinoiden luottamuksen. Pitäisikö joskus kysyä, luottaako kansa markkinoihin?

Nuoret puoluejohtajat näyttävät unohtavan myös politiikan ja demokratian käytöstavat. Sekä Kiviniemi että Katainen ovat toistuvasti syyttäneet oppositiota yhteistyökyvyn puuttumisesta ja asioiden jarruttamisesta. Luuleeko joku oikeasti, että opposition tehtävänä on istua hiljaa ja nousta merkistä aplodeeraamaan hallituksen esityksille?

Kun Heinäluoma ja Urpilainen puhuivat ulkomaalaisen työvoiman maahanmuuton rajoittamisesta työttömyydestä kärsivillä aloilla ja varoittivat kaksien työmarkkinoiden vaarasta, ei kukaan kuunnellut heidän asiaansa. Kaikki alkoivat huutaa kovalla äänellä rasismista ja Vanhanen sanoi tunteneensa jopa pahoinvointia tällaisen lausunnon lukiessaan. Metelin takia monikaan ei tiedä, mitä Urpilainen ja Heinäluoma oikeasti sanoivat. He puhuivat ihan järkeä sanoessaan, että työvoiman liikatarjonta luo markkinat halpatyövoimalle.

Kun Zyskowicz sanoo, että kerjäämisen kieltävä laki kohdistuu luonnollisesti tiettyä kansanryhmää vastaan ihan kuten tyttöjen ympärileikkauksen ja moniavioisuuden kieltävät lait, ei kukaan huomauta mahdollisesta rasisimista mitään. Onko Zyskowicz kenties oman etnisen ryhmänsä takia turvassa kaikilta mahdollisilta rasismisyytteiltä?

En viitsi kertoa omasta kuvotuksestani, jota tunnen aina silloin, kun näen poliitikon hölmöilevän jossain viihdeohjelmassa tai kun hän tilittää elämäänsä ja vaatekaappiaan naistenlehdissä. Totean vain, että poliitikot ovat epäluottamuksensa ansainneet ihan itse. Se vain on surullista, että kaikki poliitikot eivät ole epäluotettavia, mutta he tuppaavat jäämään varjoon. Tekin tunnette varmasti sellaisia, joille uskallatte antaa äänenne.

Sanoin alussa, etten paljon piittaa Valittujen Palojen jutuista. Se johtuu lehden konseptista, jonka mukaan jokaisen menestyvän ihmisen on pitänyt omin käsin raivata tiensä ryysyistä rikkauteen. Tämä päti jopa vuorikiipeilijä Veikka Gustafssoniin, jonka kova lapsuus Pohjois-Karjalassa kasvatti sisukkaaksi ja päättäväiseksi. Kunnanjohtajan pojan lapsuus tuskin kuitenkaan oli kovin köyhää ja ankaraa edes 60-luvun Pohjois-Karjalassa.