Ei ole varaa
Opetusministeri Henna Virkkunen pitää kiinni koulujen kieliohjelman laajentamisesta. Jokaisen kunnan pitäisi tulevaisuudessa tarjota oppilaille valittavaksi vähintään kolme pitkää kieltä ja opetus pitäsi aloittaa, jos halukkaita on kymmenen. Kuntaliitto vastustaa esitystä, koska se aiheuttaisi kunnille vuodessa noin 76 miljoonan lisäkustannukset. Opetusministeri ihmetteli eilen, miten Suomesta olisi muka tullut niin köyhä, ettei siihen olisi varaa.
Tämä onkin oikein hyvä kysymys. Minäpä esitän vielä muutaman lisäkysymyksen. Miten Suomesta on tullut niin köyhä, että meillä on 900 000 köyhyysrajan alapuolella elävää? Miten meillä on työttömiä 250 000, mutta työllisyysmäärärahat pienenevät? Miksi vanhustenhuollon taso laskee koko ajan, mutta kustannukset nousevat? Miksi ruoka kallistuu tuntuvasti ensi vuonna, mutta palkat eivät nouse vastaavasti? Miksi energian hinta kallistuu? Miksi kansanedustajien palkkiot nousevat?
Näitä kysymyksiä voi jokainen esittää lisää, eikä kysyminen maksa mitään. Samalla voisi kysyä myös, miksi tuloerot jatkavat kasvuaan ja miksi kaikkein suurituloisimmat maksavat suhteessa kaikkein vähiten veroja? Köyhyys nimittäin johtuu pelkästään rahan puutteesta ja yhteiskunnan rahan puute johtuu siitä, ettei se kerää rahaa sieltä, missä sitä olisi.
Riippu köyhyys tietysti myös kansainvälisistä suhdanteista, tuottavuudesta ja kansantuotteen kasvusta. Näitä asioita ei kuitenkaan koskaan yhdistetä hyvinvointiin silloin, kun vienti vetää ja bruttokansantuote kasvaa. Silloin nimittäin korjataan edellisen laman jälkiä ja varaudutaan tulevaan. Kun laskusuhdanne sitten tulee, se vaikuttaa välittömästi. Vyötä kiristetään, “ylimitoitettua” julkista sektoria supistetaan ja kaikki etuudet jäädytetään.
Minä esitän vielä pari kysymystä. Jos elintasomme ei ole yhdistettävissä kansakunnan taloudelliseen menestykseen hyvinä aikoina, niin miksi se on sitä huonoina aikoina? Jos hyvinvointivaltiota ei enää nykyisin voida rahoittaa, niin miten ihmeessä se onnistui vielä 80-luvulla? Jos elämämme ei ole yhdistettävissä talouteen, niin ehkä meidän elämämme ei siedä tällaista taloutta. Talouselämän mielestä vika on tietenkin kansassa, joka ei sopeudu talouden vaatimuksiin.
Tällä kertaa minä pelkästään esitän kysymyksiä, koska minulle ei makseta vastausten etsimisestä. Ministerille sen sijaan maksetaan, joten hänen vilpittömän kuuloinen ihmettelynsä hiukan oudoksuttaa. Kyllä ministerin asemassa olevan pitäisi tietää, miten meistä on köyhiä tullut. Hänen tehtävänään on etsiä keinoja pois tästä köyhyydestä sen sijaan, että hän asettaisi köyhyyden olemassaolon kyseenalaiseksi.