Kuri kovenee

Kun tapahtuu jokin mieliä kuohuttava väkivaltarikos, purskahtavat yleisönosastot ja keskustelupalstat täyteen lain ja tuomioistuinten lepsuuden päivittelijöitä. Jotkut keskustelijat ja bloggaajat pitävät teemaa yllä koko ajan syyttäen lainsäädäädäntöä punavihermössöksi, joka ymmärtää rikollista. Ymmärryksen täydentävät tuomioistuimet, jotka silittelevät päätä ja antavat mitättömiä rangaistuksia.

Yhteistä näille aiheen kestokuluttajille on se, että he tietävät asiasta kaikkein vähiten. He eivät tunne rikoslakia, ilmeisesti eivät koskaan ole käyneet tuomioistuimessa eikä heillä ole aavistustakaan rangaistusjärjestelmän perusteista. He toimivat pelkällä tunteen palolla ja lauman myötämielisen tuen antamalla itsevarmuudella. He eivät tiedä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä laki että rangaistukset ovat ankaroituneet tuntuvasti.

Asian todistaa selvästi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen viime viikolla julkistama rikollisuuskatsaus. Koko 1990-luvulla Suomessa annettiin 70 elinkautista, mutta vuosina 2000-2008  kaksinkertainen määrä, 139 kappaletta. Ehdottomien vankeusrangaistusten pituus oli vuonna 2000 keskimäärin 7,4 kuukautta, vuonna 2008 jo 10,1 kuukautta. Vankilavuosia kertyi v. 2000 noin 4 800, mutta vuonna 2008 jo noin 5 800 eli 20 % enemmän. Samaan aikaan poliisin rikostilastot osoittavat, että rikollisuuden kokonaismäärä ei ole noussut. Vain laki ja rangaistukset ovat ankaroituneet.

Syyntakeisuusarvioinnin kriteerit ovat tiukentuneet. Vuonna 1980 kaksi kolmesta tutkitusta todettiin alentuneesti syyntakeiseksi eli kansankielellä varttihulluksi, vuonna 1990 enää puolet ja vuonna 2008 vain 20 %. Tämä kehitys pidentää henkirikoksista annettuja rangaistuksia. Niinpä taposta saa nykyisin keskimäärin 9 vuotta vankeutta, kun vuonna 1990 selvisi keskimäärin seitsemällä.

Törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistusta korotettiin kaikessa hiljaisuudessa puolesta vuodesta vuoteen. Törkeästä raiskauksesta tuomitaan keskimäärin 3,5 vuotta ehdotonta vankeutta. Huumausainerikosten rangaistus kovenee kaavamaisesti sen mukaan, mitä suuremmasta huumausaine-erästä on kysymys.

Ihan turhaan minä näitä kerron.  Lain ja oikeusjärjestelmän arvostelijat eivät tunne lakia, joten eivät he usko tilastojakaan. Heidän ajatuksensa ovat luutuneet ja he näkevät pääongelmaksi vasemmistolais-vihreän ajattelun. Tämä punavihermössö toimii heidän mielestään kahdella tavalla: Toisaalta se kiristää tavallisten kansalaisten kontrollia vaikkapa aselupien suhteen ja toisaalta ymmärtää liikaa rikollisia. He eivät voisi olla enempää väärässä.

Kontrollin kiristyminen on merkki yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Tämän on mm. professori Heikki Ylikangas todistanut useissa historiallisissa tutkimuksissaan. Hän sanoi jo 1980-luvulla, että sääty-yhteiskunta on tulossa takaisin muodossa tai toisessa. Yhteiskunnan ylin kerros laatii lait omaksi suojakseen ja turvatakseen oman elämänsä. Lain ja rangaistusten ankaroittamiskehitys kohdistuu aina siihen kansanosaan, jonka ohut yläkerros kokee mahdolliseksi uhaksi itselleen. Siinä sivussa tulee turvatuksi muidenkin etuja, mutta se ei ole päätarkoitus.

Turvattomuuden tunteen lietsominen on lisääntynyt koko ajan. Ongelmaksi nostetaan milloin mikäkin rikollisuuden laji aina sen mukaan, mistä lehdet sattuvat kirjoittamaan. Turva-alan yrittäjät kunnostautuvat turvattomuuden julistamisessa erityisen näkyvästi, koska heillä on kyseessä oman liiketoiminnan kasvattaminen. Ja hyödylliset hölmöt pitävät yllä keskustelua ihan vapaaehtoisesti.