Kadonneet rahat

Kolumnisti Sari Vanninen ihmetteli päivän Karjalaisessa, minne kaikki yhteiskunnan rahat ovat kadonneet. Hänen kouluaikanaan 1980-luvun alkuvuosina kouluruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, jopa välipalaa tarjottiin. Koulukirjat olivat aina uusia ja terveystarkastuksia ja hammaslääkärikäyntejä oli lapsen mielestä riesaksi asti. 1990-luvun puolivälissä hänen oman lapsensa neuvolakäyntejä oli kuukausittain. Kunnilla oli myös varaa rakentaa jopa kulttuuritiloja.

Sitten kaikki rahat katosivat. Vannisen mukaan rahaa ei koskaan oikeasti ollutkaan, vaan se oli velkaa. Minun mielestäni se oli oikeaa verorahaa, joka ei kadonnut minnekään, vaan siirtyi julkisesta taloudesta suurituloisimpiin yksityistalouksiin. Kehitys jatkuu edelleen, koska tulovero laski viime vuonna peräti kahdeksan prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Suomi on siirtynyt amerikkalaismalliseen oman onnen seppä -ajatteluun.

Joidenkin mielestä tämä kehitys on oikeansuuntaista, mutta liian hidasta. Pohjois-Karjalan kolmanneksi suurituloisin, liikemies Kyösti Kakkonen latelee saman lehden haastattelussa näkemyksiään yhteiskunnan kehittämissuunnista. Hänen ajatuksensa ovat puhdasta uusliberalismia, kuten suurituloiselle  rahamiehelle hyvin sopiikin. Juuri Kakkonen keksi kieleemme sanaparin ”maksullinen arvovalintavaikuttaminen” tarkoittaen yksittäisten ehdokkaden tukemista vaaleissa.

Kakkosen mukaan yritysverotus on välittömästi laskettava eurooppalaisen keskitason alapuolelle. Kulutuksen verotusta on lisättävä, koska on oikein, että joka kuluttaa, se maksaa. Niinpä ruuan arvonlisäverotuksen alentaminen oli virhe ja arvonlisäveroa yleensäkin pitää nostaa. Kotitalouksen energiaverotuksen kiristäminen on oikein. Tasavero on ehdottoman tavoiteltava asia, koska se on oikeudenmukaista. Ansiotuloverotus on saatava mahdollisimman pieneksi ja palvelut on tehtävä maksullisiksi.

Kaikki tarvittavat uudistukset on tietenkin tehtävä yhdessä, positiivisessa hengessä, mutta täsmälleen sillä tavalla, kuin hän ja hänenkaltaisensa haluavat.

Nykyinen hallitus saa Kakkoselta vain ”puolihyvän” arvion. Ilmeisesti maksullinen arvovalintavaikuttaminen jäi ikävästi kesken vaalirahoituksen epäselvyyksien paljastuttua. Kakkonen oli yksi Kehittyvien maakuntien Suomen päärahoittajia.

Jos hyvinvointivaltiota ei enää pystytä rahoittamaan, niin miten ihmeessä se onnistui 1980-luvulla? Vastaus on selvä: silloin kerättiin verotuloja sen verran, että pystyttiin järjestämään kansalaisille muutakin kuin niukkuutta. Nyt rahat jäävät kaikkien hyvätuloisimmille, joilla on varaa maksaa kulutusveroja ja ostaa yksityisiä palveluja. Niinpä he katsovat, että mikä on hyödyksi heille, on hyödyksi myös yhteiskunnalle. Yhteiskunta on heidän mielestään sama asia kuin he itse.

Minä taas olen sitä mieltä, että jos kaikkien elintaso ei ole yhdistettävissä kansakunnan yleiseen taloudelliseen menestykseen, niin meidän elämämme ei kestä sellaista taloutta.