Työpaikkakiusatut
Työpaikkakiusatuksi ilmoittautuminen näyttää olevan tämän hetken trendi. Kiusatuiksi ovat ilmoittautuneet jo ainakin Suomen Pankin eläkkeelle jäänyt johtaja Sinikka Salo ja keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Seuraavana lienevätkin sitten vuorossa ne kestojulkkikset, jotka viime vuosien aikana ovat aina kulloisenkin trendin mukaan poteneet masennusta, burn outia, syömishäiriöitä ja olleet koulukiusattuja.
Kaikki nämä ihmiset tekevät hallaa varsinaiselle asialle eli oikealle työpaikkakiusaamiselle. En minä väitä, että Salo ja Korhonen valehtelevat, mutta oudoilta heidän väitteensä kuulostavat. Molemmat ovat olleet esimiesasemassa ja ovat tunnettuja kovasanaisuudestaan enemmän kuin alistuvasta kärsimyksestä. Maallikko olettaisi helposti heidän olevan enemmänkin kiusaajia kuin kiusattuja.
Kiusatuksi itsensä kokeminen on subjektiivinen tunne: niin on, jos siltä tuntuu. Salo oli kuitenkin Suomen Pankin johtaja, jolla ei varsinaisia esimiehiä ole ollenkaan. Korhonen puolestaan oli sellaisessa asemassa, jossa varmasti sekä saadaan että annetaan kovaa palautetta. Salo onkin jo perunut puheensa ja Korhosen motiivina saattaa ihan hyvin olla hakea tukea 200 000 euron ylityökorvauksille, joita hän keksi ruveta laskuttamaan vasta tultuaan syrjäytetyksi puoluesihteerin tehtävästä.
Jonkun mielestä heidän puheensa nostavat ongelman hyvin esille: jos tuollaisiakin kiusataan, niin miksi sitten ei ketä muuta tahansa? Saattaa asia olla niinkin, mutta saattaa se olla toisinkin. Jos näiden kahden puheiden uskottavuuden kanssa on vähän niin ja näin, niin koko ongelma muuallakin saatetaan kuitata pötypuheena.
Kiusaaminen on monessa työpaikassa päivittäistä ja jatkuu vuodesta toiseen. Se ajaa ihmisiä alkoholismiin, mielenterveysongelmiin, ennenaikaiselle eläkkelle ja jopa hautaan. Siksi siihen ei saa suhtautua kevyesti eikä kenenkään johtavassa asemassa olleen pitäisi heitellä perustelemattomia syytöksiä. Itse kiusaamisen monista ilmenemismuodoista on kirjoitettu niin paljon, että minulla ei ole siihen mitään uutta annettavaa. Omakohtaisista kokemuksistani saattaisin kirjoittaa, mutta tapanani ei ole avautua tuntemattomille.
Pohjois-Karjalassa Kontiolahden kunnassa on virinnyt mielenkiintoinen oikeusprosessi. Kaksi kunnan luottamushenkilöä on tehnyt rikosilmoituksen kunnanjohtaja Kari Käyhköä vastaan kunnianloukkauksesta ja syyttäjä on päättänyt nostaa syytteet. Asiakirjat ovat oikeudenkäyntiin asti salaisia, mutta niukkojen tietojen mukaan kunnanjohtajalla on jo vuosien ajan ollut tapana unohtaa käytöstavat kosteissa illanvietoissa. Hän haukkuu luottamushenkilöt, siis omat esimiehensä, pataluhaksi. Viimein kahden luottamushenkilön malja on valunut yli.
Kunnanjohtajalla on nyt tuhannen taalan paikka ilmoittautua työpaikkakiusatuksi. Kävipä oikeudenkäynnissä miten tahansa, on hänen asemansa vaakalaudalla. Kunnanjohtaja voidaan erottaa, jos hän menettää valtuuston luottamuksen. Jos vähän ilkeästi ennustan, niin viimeistään siinä vaiheessa kunnanjohtaja ilmoittaa olevansa työpaikkakiusattu.
Hei,
Uskon, että suurin ongelma työpaikkakiusaamisen uutisoinnissa ja kirjoituksissa ovat kaikki kirjoitukset, joissa asia miellettään ”muoti-ilmiöksi” tai ”trendiksi”, sellaiset kirjoitukset luovat työpaikkakiusaamisesta vääränlaista kuvaa ihmisille.
Työpaikkakiusaaminen on henkistä väkivaltaa, eikä kiusatun subjektiivinen tunne, kiusaamisesta sairastuu koko työyhteisö, eikä pelkästään kiusattu, joten kyseessä ei voi olla subjektiiviinen kokemus.
Ylläpitämältäni sivustolta löytyy tietoa työpaikkakiusaamisesta, kannattaa käydä lukemassa.