Ministeriö ja aseluvat

Kaksi vuotta sitten Kauhajoen kouluampumisen jälkeisessä paniikissa sisäministeriö antoi poliisille ohjeet tiukentaa ampuma-aselupien myöntämiskäytäntöä. Epätietoisuuden ilmapiirissä poliisi noudatti uusia ohjeita tunnollisesti, mutta nyt hallinto-oikeudet kumoavat poliisin tekemiä päätöksiä. Tänä vuonna hallinto-oikeuksiin on tullut kymmenkertainen määrä valituksia verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen. Nyt valituksista menestyy jo joka neljäs, kun aiemmin valituksista meni läpi vain joka kymmenes.

Syy tähän on ihan selvä: ministeriön ohjeet eivät ole lain mukaisia. Poliisin on myös aselupia käsitellessään noudatettava lakia. Jos ministeriön ohjeet poikkeavat laista, on ohjeet sivuutettava. Tuomioistuimia ei voida ohjeistaa ollenkaan, vaan ne noudattavat yksistään lakia. Tästä tosiasiasta kertoo selvää kieltään se, että yleensä valitus menestyy silloin, kun poliisin kielteistä päätöstä on perusteltu ministeriön ohjeilla.

Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Joku ministeriön virkamies olisi voinut kertoa myös ministeri Holmlundille lainsäädännön hierarkiasta, joka on yksi oikeusjärjestelmän perusteista. Ylimpänä on perustuslaki, sitten seuraavat laki, asetus, valtioneuvoston päätös ja vasta viimeisenä ministeriön ohjeet. Alempi säädös ei koskaan saa olla ristiriidassa ylemmän kanssa. Jos ristiriita havaitaan, ei alempaa säädöstä saa soveltaa.

Ministeriön ohje ei ole edes osa lainsäädännön hierarkiaa, vaan se on nimensä mukaisesti vain ohje soveltaa lakia tietyllä tavalla. Ohje ei kuitenkaan sulje pois viranomaisen velvollisuutta noudattaa lakia oman harkintansa mukaan.

Oikeastaan ymmärrän ministeriön hätäisen toiminnan kaksi vuotta sitten. Jo toinen kouluampuminen järkytti kaikkia ja jotain oli asialle tehtävä. Aselupien myöntämisen tiukentamiselle oli selvät perusteet, mutta poliisi oli epätietoinen menettelytavoista. Ministeriön ohjeet olivat tarpeellinen ensiapu, mutta jatkohoito jäi kokonaan puuttumaan.

Jos aselupien saantia olisi oikeasti ja lopullisesti haluttu vaikeuttaa, niin ampuma-aselakiin olisi pitänyt tehdä tarvittavat muutokset. Tämä varmasti ymmärrettiin myös ministeriössä, mutta poliittista tahtoa ilmeisesti puuttui. Toimittiin siis tuttuun tapaan silmänlumeeksi osoituksena siitä, että ministeri on ajan tasalla ja tarttuu rivakasti ongelmaan. Tosiasiassa ongelma vain siirrettiin poliisilta hallinto-oikeuksiin.

Minulla ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan ampuma-aseita, mutta ei minulla ole mitään haluja vaikeuttaa kenenkään laillista harrastusta. Halusin vain tuoda ilmi tämän juridisen ongelman, jonka ministeriö näytti tietoisesti sivuuttavan ohjeistusta laatiessaan. Viranomaistoimintaa ja tuomioistuimia ohjaavat lait, eivät ministeriön ohjeet.