29.11.2010

Ministeriö ja aseluvat

Kaksi vuotta sitten Kauhajoen kouluampumisen jälkeisessä paniikissa sisäministeriö antoi poliisille ohjeet tiukentaa ampuma-aselupien myöntämiskäytäntöä. Epätietoisuuden ilmapiirissä poliisi noudatti uusia ohjeita tunnollisesti, mutta nyt hallinto-oikeudet kumoavat poliisin tekemiä päätöksiä. Tänä vuonna hallinto-oikeuksiin on tullut kymmenkertainen määrä valituksia verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen. Nyt valituksista menestyy jo joka neljäs, kun aiemmin valituksista meni läpi vain joka kymmenes.

Syy tähän on ihan selvä: ministeriön ohjeet eivät ole lain mukaisia. Poliisin on myös aselupia käsitellessään noudatettava lakia. Jos ministeriön ohjeet poikkeavat laista, on ohjeet sivuutettava. Tuomioistuimia ei voida ohjeistaa ollenkaan, vaan ne noudattavat yksistään lakia. Tästä tosiasiasta kertoo selvää kieltään se, että yleensä valitus menestyy silloin, kun poliisin kielteistä päätöstä on perusteltu ministeriön ohjeilla.

Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Joku ministeriön virkamies olisi voinut kertoa myös ministeri Holmlundille lainsäädännön hierarkiasta, joka on yksi oikeusjärjestelmän perusteista. Ylimpänä on perustuslaki, sitten seuraavat laki, asetus, valtioneuvoston päätös ja vasta viimeisenä ministeriön ohjeet. Alempi säädös ei koskaan saa olla ristiriidassa ylemmän kanssa. Jos ristiriita havaitaan, ei alempaa säädöstä saa soveltaa.

Ministeriön ohje ei ole edes osa lainsäädännön hierarkiaa, vaan se on nimensä mukaisesti vain ohje soveltaa lakia tietyllä tavalla. Ohje ei kuitenkaan sulje pois viranomaisen velvollisuutta noudattaa lakia oman harkintansa mukaan.

Oikeastaan ymmärrän ministeriön hätäisen toiminnan kaksi vuotta sitten. Jo toinen kouluampuminen järkytti kaikkia ja jotain oli asialle tehtävä. Aselupien myöntämisen tiukentamiselle oli selvät perusteet, mutta poliisi oli epätietoinen menettelytavoista. Ministeriön ohjeet olivat tarpeellinen ensiapu, mutta jatkohoito jäi kokonaan puuttumaan.

Jos aselupien saantia olisi oikeasti ja lopullisesti haluttu vaikeuttaa, niin ampuma-aselakiin olisi pitänyt tehdä tarvittavat muutokset. Tämä varmasti ymmärrettiin myös ministeriössä, mutta poliittista tahtoa ilmeisesti puuttui. Toimittiin siis tuttuun tapaan silmänlumeeksi osoituksena siitä, että ministeri on ajan tasalla ja tarttuu rivakasti ongelmaan. Tosiasiassa ongelma vain siirrettiin poliisilta hallinto-oikeuksiin.

Minulla ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan ampuma-aseita, mutta ei minulla ole mitään haluja vaikeuttaa kenenkään laillista harrastusta. Halusin vain tuoda ilmi tämän juridisen ongelman, jonka ministeriö näytti tietoisesti sivuuttavan ohjeistusta laatiessaan. Viranomaistoimintaa ja tuomioistuimia ohjaavat lait, eivät ministeriön ohjeet.

Avainsanat: aselupa, hallinto-oikeus, lakihierarkia, ministeriö, poliisi, valitus

28.11.2010

Uusi poliittinen tyyli

Pohjoiskarjalaisen Liperin kunnan sivistyslautakunnan kokous keskeytettiin, kun yhden jäsenen huomattiin nauhoittavan kokouksen puheita. Jäsen selitti nauhoittavansa vain omia puheitaan oman oikeusturvansa nimissä, koska häntä vastaan on käynnistetty ajojahti ja hänen sanomisiaan käytetään häntä vastaan.

Kunnallisten lautakuntien päätökset ovat julkisia, mutta kokoukset ja niissä käydyt keskustelut eivät ole. Yksityiset nauhoitukset ovat kiellettyjä ja erityisen kiellettyjä ne ovat silloin, kun käsitellään lain mukaan salassa pidettäväksi määrättyjä asioita. Tässä tapauksessa juuri ennen nauhoituksen huomaamista oli käsitelty lain mukaan salassa pidettävä asia. Lautakunnan jäsentä tullaan mahdollisesti syyttämään virheellisestä menettelystä luottamustoimessa, mutta häntä yksin ei voida lautakunnasta erottaa. Jos erottaminen tulee ajankohtaiseksi, se koskee koko lautakuntaa. Kunnanhallitus käsittelee asiaa huomenna.

Nauhoitus voi johtua ihan oikeasti oman selustan turvaamisesta tai ehkä pikemminkin kokemattomuudesta. Kyse voi kuitenkin olla myös ylimielisyydestä. Tapaus saattaa ilmentää uutta poliittista tyyliä, jossa säännöistä piittaamaton tekee mitä lystää ja syyttää arvostelijoita ajojahdista.

En minä tällaiseen ajatteluun päätynyt yhden kokousuutisen pohjalta. Sama mies on ehdokkaana myös eduskuntavaaleissa ja parisen viikkoa sitten häntä haastateltiin television ajankohtaisohjelmassa. Juttu oli kuvattu metsästysreissulla ja kaikki haastattelut mies antoi näyttävästi ase olalla. Hänen puheensa olivat vähän sellaista uhoamista muutoksen tuulista mädäntyneisiin valtarakenteisiin.

Ohjelmassa sivuttiin myös erittäin huolestuttavaa tapausta, jossa tämän luottamushenkilön väitettiin uhanneen kunnan virkamiestä. Kunnankamreerin mukaan mies oli kysynyt hänen syntymävuottaan ihan vain sitä varten, että se tulee hautakiveen oikein. Koska kummallakaan ei ollut todistajia, ei asia edennyt syyteharkintaan. Ilmeisesti tapaus kuitattiin huumoriksi, mutta kamreeria se ei näyttänyt naurattavan.

Jos asiaosaaminen ei vakuuta, niin kaipa ehdokkaan on profiloiduttava persoonallisuudellaan. Äänestäjät sitten päättävät, haluavatko he edustajakseen kovasuisen ja jopa uhkaavasti käyttäytyvän kaverin, joka kuittaa omistaan poikkeavat mielipiteet ajojahdiksi. Tämä ehdokas ei suinkaan ole ainoa lajissaan, vaan heitä näkyy ilmestyvän kuin tyhjästä yleisönosastoihin ja keskustelupalstoille.

Jätin tarkoituksella mainitsematta ehdokkaan nimen ja puoluekannan, koska niillä ei asian kannalta ole merkitystä. Äänestäjän kannalta on tärkeää tietää vain se, onko ehdokas vastuuntuntoinen ja sääntöihin sitoutunut rakentaja vai periaatteellinen ja keinoja kaihtamaton kaiken vastustaja.

Avainsanat: eduskuntavaaliehdokas, Liperi, poliittinen kulttuuri, salassapito, sivistyslautakunta