Se vaan ei käy

Koko palkansaajarintama on yhtä mieltä siitä, että ammattijärjestöille pitäisi säätää ryhmäkanneoikeus työntekijöiden oikeusturvan parantamiseksi. Kanteella ammattiliitto voisi ajaa asioita, joissa samat työelämän laittomuudet kohdistuvat moneen työntekijään. Tällaisia olisivat vaikkapa työaikalain soveltamiseen, joukkoirtisanomisiin, yhdenvertaisuuteen, työsuojeluun, määräaikaisiin työsuhteisiin ja etujen yksipuoliseen poistamiseen liitttyvät rikkomukset.

Nykyisen järjestelmän mukaan jokaisen työntekijän on haastattava työnantaja erikseen omalla taloudellisella riskillään. Asiat eivät aina ole yksiselitteisiä ja myös häviämisen mahdollisuus on olemassa. Silloin maksamaan joutuu paitsi omat, niin myös vastapuolen kulut. Tämä on juuri sitä vastenmielistä rahalla oikeutta -ajattelua, jota työnantajat joskus käyttävät painostuskeinonaan. Olenpa kerran kuullut työnantajan sanovan suoraan, että katsotaan, kumman kukkaro käräjöidä kestää.

Vasemmistopuolueet ja vihreät kannattavat ammattiliittojen kollektiivista kanneoikeutta. Uudet työväenpuolueet kokoomus ja keskusta toimivat tässäkin asiassa Elinkeinoelämän keskusliiton kellokkaina ja vastustavat uudistusta. Perustelut ovat suoraan EK:n suusta ihan lähtökohtaista ajatusvirhettä myöten.

Se ajatusvirhe on, että kollektiivinen kanneoikeus ei kuulu Suomen oikeusjärjestelmään. Tämä keskustelu käytiin jo vunna 2006, jolloin päätettiin kuluttaja-asiamiehen ryhmäkanneoikeudesta. Sen mukaan kuluttaja-asiamies voi ajaa mukaan ilmoittautuneiden asiaa ja käyttää asianosaisen puhevaltaa elinkeinonharjoittajaa vastaan. Jo yli viisi vuotta sitten todettiin, että rajoitettu ryhmäkanne ei sodi oikeusjärjestelmämme periaatteita vastaan. Lakia ei ole kertaakaan käytetty, mutta juuri se saattaa osoittaa sen tehokkuuden: elinkeinonharjoittaja taipuu mieluummin noudattamaan lakia kuin lähtee oikeuteen suurta joukkoa ja kuluttaja-asiamiestä vastaan.

Tässäpä taitaa piillä se periaatteellinen ja todellinen syy ay-liikkeen ryhmäkanneoikeuden vastustamiseen. Jos sellainen olisi, ei isokaan työnantaja voisi enää lukea lakia lompakostaan. Jos vastapuolena ja rahoittajana olisi ammattiliitto, olisi työnantajalla oikeasti syytä noudattaa voimassa olevia lakeja.

Lakia ei oikeusministeriössä edes valmistella, koska poliittinen päätös puuttuu. Lisäksi ihmisiä pelotellaan harhaanjohtavasti sillä, että ryhmäkanne muuttaisi oikeusjärjestelmäämme amerikkalaiseen suuntaan, jolloin jokainen työnantaja saisi pelätä koko ajan mahdollista ryhmäkannetta. USA:n oikeusjärjestelmä sallii ryhmäkanteen kaikissa asioissa, joten kanteisiin nimiä keräävät juristit ovat siellä arkipäivää. Suomessa tästä ei olisi pelkoa, sillä laki rajaisi kanneoikeuden vain ammattiliittoihin.

Sinänsä on kummallista, että työehtosopimusrikkomuksissa järjestökanne on jo mahdollinen. Jos työnantaja rikkoo sopimuksen sijasta lakia, on jokaisen mietittävä, että mahtaakohan oikeudenkäynti kannattaa. Ei se kannata silloin, jos selväkin asia on jätettävä kesken rahojen loppumisen takia.