Se vaan ei käy

Koko palkansaajarintama on yhtä mieltä siitä, että ammattijärjestöille pitäisi säätää ryhmäkanneoikeus työntekijöiden oikeusturvan parantamiseksi. Kanteella ammattiliitto voisi ajaa asioita, joissa samat työelämän laittomuudet kohdistuvat moneen työntekijään. Tällaisia olisivat vaikkapa työaikalain soveltamiseen, joukkoirtisanomisiin, yhdenvertaisuuteen, työsuojeluun, määräaikaisiin työsuhteisiin ja etujen yksipuoliseen poistamiseen liitttyvät rikkomukset.

Nykyisen järjestelmän mukaan jokaisen työntekijän on haastattava työnantaja erikseen omalla taloudellisella riskillään. Asiat eivät aina ole yksiselitteisiä ja myös häviämisen mahdollisuus on olemassa. Silloin maksamaan joutuu paitsi omat, niin myös vastapuolen kulut. Tämä on juuri sitä vastenmielistä rahalla oikeutta -ajattelua, jota työnantajat joskus käyttävät painostuskeinonaan. Olenpa kerran kuullut työnantajan sanovan suoraan, että katsotaan, kumman kukkaro käräjöidä kestää.

Vasemmistopuolueet ja vihreät kannattavat ammattiliittojen kollektiivista kanneoikeutta. Uudet työväenpuolueet kokoomus ja keskusta toimivat tässäkin asiassa Elinkeinoelämän keskusliiton kellokkaina ja vastustavat uudistusta. Perustelut ovat suoraan EK:n suusta ihan lähtökohtaista ajatusvirhettä myöten.

Se ajatusvirhe on, että kollektiivinen kanneoikeus ei kuulu Suomen oikeusjärjestelmään. Tämä keskustelu käytiin jo vunna 2006, jolloin päätettiin kuluttaja-asiamiehen ryhmäkanneoikeudesta. Sen mukaan kuluttaja-asiamies voi ajaa mukaan ilmoittautuneiden asiaa ja käyttää asianosaisen puhevaltaa elinkeinonharjoittajaa vastaan. Jo yli viisi vuotta sitten todettiin, että rajoitettu ryhmäkanne ei sodi oikeusjärjestelmämme periaatteita vastaan. Lakia ei ole kertaakaan käytetty, mutta juuri se saattaa osoittaa sen tehokkuuden: elinkeinonharjoittaja taipuu mieluummin noudattamaan lakia kuin lähtee oikeuteen suurta joukkoa ja kuluttaja-asiamiestä vastaan.

Tässäpä taitaa piillä se periaatteellinen ja todellinen syy ay-liikkeen ryhmäkanneoikeuden vastustamiseen. Jos sellainen olisi, ei isokaan työnantaja voisi enää lukea lakia lompakostaan. Jos vastapuolena ja rahoittajana olisi ammattiliitto, olisi työnantajalla oikeasti syytä noudattaa voimassa olevia lakeja.

Lakia ei oikeusministeriössä edes valmistella, koska poliittinen päätös puuttuu. Lisäksi ihmisiä pelotellaan harhaanjohtavasti sillä, että ryhmäkanne muuttaisi oikeusjärjestelmäämme amerikkalaiseen suuntaan, jolloin jokainen työnantaja saisi pelätä koko ajan mahdollista ryhmäkannetta. USA:n oikeusjärjestelmä sallii ryhmäkanteen kaikissa asioissa, joten kanteisiin nimiä keräävät juristit ovat siellä arkipäivää. Suomessa tästä ei olisi pelkoa, sillä laki rajaisi kanneoikeuden vain ammattiliittoihin.

Sinänsä on kummallista, että työehtosopimusrikkomuksissa järjestökanne on jo mahdollinen. Jos työnantaja rikkoo sopimuksen sijasta lakia, on jokaisen mietittävä, että mahtaakohan oikeudenkäynti kannattaa. Ei se kannata silloin, jos selväkin asia on jätettävä kesken rahojen loppumisen takia.

Kommentit (0)

Vesipäinen hallinto

Pentti Haanpää kävelytti eräässä novellissaan pulamiehen pienelle rautatieasemalle tarkkailemaan sen toimintaa. Asemalla oli töissä ainakin asemapäällikkö, lipunmyyjä, vaihdemies ja useita matkatavaran vastaanottajia, jotka kukin tönäisivät ainoaa saapunutta tavarakollia johonkin suuntaan. Työtön mies vertasi mielessään valtionhallintoa ihmisruumiiseen, joka on kasvattanut itselleen niin valtavan vesipään, etteivät hento niska ja heikot raajat jaksa sitä kannatella.

Pääministeri Mari Kiviniemi ilmoitti eilen puolueensa tavoitteena olevan uuden lapsi- ja perheministerin salkun perustamisen. Kaikki perhe- ja lapsiasiat sekä työelämän sovittaminen lapsiperheiden kanssa yhteensopivaksi keskitettäisiin uudelle ministerille. Uutta ministeriötä ei perustettaisi, vaan ministeri toimisi jo kolmantena ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä. Kustannuksia siis tulisi vain ministerin palkkauksen osalta.

Tämä on ihan pötypuhetta. Hallinnolla on aina taipumus paisua ja uusi ministerinvirka toisi väistämättä mukanaan myös uusia virkamiehiä rasittamaan valtiontaloutta. Ennen pitkää huomattaisiin kokonaisen uuden ministeriön tarve kansliapäälliköstä alkaen. Ministeriön virat ovat haluttua tavaraa ja sopiville halukkaille räätälöidään uusia virkoja. Ylitarkastajia, tarkastajia, suunnittelijoita ja koordinaattoreita tuntuu sikiävän tyhjästä,  kun valtioruumis kasvattaa vesipäätä.

Samaan aikaan valtion säästötoimet purevat hallinnon alemmalla tasolla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin keskitettiin kaikki nimenmukaisten alojen väliportaanhallinto. Siellä tehdään ihan oikeaa valvontatyötä, esimerkiksi kentällä liikkuvat työpaikkojen ja ympäristölupien tarkastajat toimivat siellä. Keskukset ovat toimineet vasta vuoden, mutta nyt niitä halutaan taas uudistaa.

Ely-keskuksia johtavalla ja valvovalla kauppa- ja teollisuusministeriöllä ei ole resurssipulaa. Ministeriö tilasi konsulttiyhtiöltä selvityksen  Ely-keskusten toiminnasta ja kehittämistarpeesta. Konsultit laativat peräti neljä erilaista skenaariota, joista kolme päätyi siihen tulokseen, että keskukset on muutettava toimipisteiksi ja on perustettava uusi keskusvirasto. Nyt toimintaansa vasta hiovien keskusten on annettava kiireellisesti  lausuntonsa ministeriön virkamiehille näistä konsulttien visioista. Se käytännön tarkastustoiminta saa väistyä tärkeän selvitystyön tieltä.

Helsingin kaupunginkansliassa kuljeskeli 90-luvulla virkamies, jonka tittelinä oli organisaatioasiantuntija. Hän oli jonkin oranisaatiouudistuksen jakojäännös, jolle piti keksiä tekemistä. Niinpä hän piirteli organisaatiokaavioita ja oli säännöllisin väliajoin riesana pyytäessään lausuntoja uusimmmista suunnitelmistaan.

Luulisi pääministerillekin olevan uuden ministerin pestaamista tärkeämpää keskittää lisäresursseja vaikkapa kuntien sosiaalityöhön ja muihin paikkoihin, joissa oikeasti tehdään työtä lapsiperheiden eteen. Koko ehdotus tuntuu pelkältä poliittisen vaikutusvallan ja painoarvon lisäämiseltä oikean työn kustannuksella.

Näitä miettiessä se Haanpään kuvaus 1930-luvun yhteiskunnasta tuntuukin yllättävän osuvalta. Lisäksi voisi käyttää kulunutta kielikuvaa hölmöläisten peitonjatkamisesta.

Kommentit (2)
  1. Tarmo Aaltonen
    24.1.2011, 10:03

    Taas juttu täynnä asiaa. Ja Haanpään kirjat kannattaa lukea aina silloin tällöin uudestaan niin kuin Erno Paasilinnankin.

  2. Näyttää siltä, että Suomi on taantunut monin tavoin 1930-luvulle.

Kommentointi suljettu.