Moraalin kuminauha

Esitutkinnan mukaan vaalirahoitusta sekä kestitystä Nuorisosäätiöltä vaatinut ja saanut RAY:n entinen puheenjohtaja Jukka Vihriälä tuntee olevansa oikeusmurhan uhri. “Kaikki järjestöt antoivat rahaa menneinä vuosina, ja nyt tätä kriminalisointia tehdään taannehtivasti”, hän valittaa erään lehden haastattelussa.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen on koko ajan puolustautunut sillä, että hän toimi vain kuten aina ennenkin oli toimittu, maan tavan mukaan. Hänkään ei koe syyllistyneensä minkäänlaiseen lainvastaiseen menettelyyn.

Tällaiset puolustautumiset ovat kovasti inhimillisiä, mutta lain edessä kestämättömiä. Vihriälän väite taannehtivasta kriminalisoinnista on pelkkä pyrkimys hämärtää käsitteitä. Oikeusperiaatteisiin olennaisena osana kuuluva taannehtivan lain kielto tarkoittaa sitä, että tuomita ei voida sellaisesta teosta, joka tekohetkellä ei ollut lainvastainen. Tätä periaatetta on rikottu vain kerran, kun sotasyyllisiä tuomittiin voittajan vaatimuksesta.

Säätiölaki ja jopa Nuorisosäätiön omat säännnöt ovat paljon vanhempaa perua kuin nyt tutkittavana olevat teot, joten rahoituksen antaminen on ollut kiellettyä koko ajan. Sitä ei vain ole ennen huomattu tai siihen ei ole haluttu puuttua. Vastaanottaminen taas ei ole kiellettyä, vaan siitä itse kukin kantaa sen kuuluisan poliittisen vastuun.

Selityksistä tulee mieleeni jostain lukemani teoria moraalin kuminauhasta. Kun kuminauhaa venytetään äärimmilleen, niin seuraavalla kerralla se venyy helposti samaan pisteeseen ja vielä vähän ylikin. Jossain vaiheessa se liiasta rasituksesta kuitenkin katkeaa. Nyt moraalin kuminauha on katkennut ja sen kappaleet ovat lentäneet sitä liikaa venyttäneiden silmille.

Maan tapaan vetoaminen on suorastaan vastenmielisen kuuloista selittelyä ja kertoo sen moraalin kuminauhan veltostumisesta kelvottomaksi. Jos terve järki ja omatunto eivät sano mitään, niin otetaan avuksi 1500-luvulta peräisin olevat Olaus Petrin tuomarinohjeet. Niiden kohdassa 15 asia sanotaan selvästi:

Paha tapa älköön ketään auttako, se on: ei kukaan voi asiaansa sillä auttaa, että sanoo monta olevan, jotka tekevät samoin kuin hän on tehnyt, koska se, mitä hän tehnyt on, havaitaan olevan vastoin lakia.