Asiakirjojen julkisuuden vaikeus

Liperin kunnan yksi luottamushenkilö lähtee siitä perusolettamasta, että kaikki kunnan virkamiehet ovat korruptoituneita ja rikollisia. Hän on ottanut tehtäväkseen todistaa asian ja on vuoden sisällä jättänyt kahdeksisenkymmentä erilaista selvityspyyntöä. Hän haluaa mm. selvityksen kaikista kunnan tositteista viimeisen kolmen vuoden ajalta. Kunnanhallituksen puheenjohtajan mukaan henkilöstö oireilee, ilmapiiri on kireä ja onpa eräs kuntalainen kieltänyt asiansa käsittelyn lautakunnassa, koska epäilee tietojen leviävän julkisuuteen.

Outokumpu puolestaan kokeili toista ääripäätä luottamushenkilön tiedonsaantioikeudessa. Kaupungin viranhaltijat kieltäytyivät näyttämästä valtuutetulle joitain asiakirjoja sillä perusteella, että ne ovat salassa pidettäviä. Kuopion hallinto-oikeus määräsi asiakirjat näytettäväksi, mutta luottamushenkilön on pidettävä saamansa tiedot salassa.

Liperin tapaus kertoo lähinnä yksittäisen luottamushenkilön asennevammasta, mutta Outokummussa se vamma on hallinnossa. Molemmat tapaukset kertovat ikävän selvää kieltä siitä, että asiakirjojen julkisuuslainsäädännön ymmärrys on yleensä ottaen olematonta. Näyttää ihan siltä, että jotkut tuijottavat vain yhtä ainoaa lakikirjasta löytyvää pykälää ymmärtämättä kokonaisuutta. Lakitietämyksen koulutustarve on ilmeinen.

Oikeastaan voin pitää sen lyhyen kurssin tässä ja nyt. Asiakirjat ovat julkisia, ei-julkisia tai salaisia. Pääsäännön mukaan julkisia ovat viranomaiselle toimitetut ja sen hallussa olevat asiakirjat. Ei-julkisia ovat valmistelu- ja selvitysasiakirjat. Salaisia ovat ne asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilökohtaisista asioista tai liikesalaisuuksista.

Luottamushenkilöllä on oikeus saada tietoa kaikista niistä asiakirjoista, jotka hän katsoo luottamustoimen hoitamisen kannalta tarpeellisiksi. Vain luottamushenkilö itse päättää, mitä asiakirjoja hän haluaa nähdä. Tämä koskee myös ei-julkisia ja salaisia asiakirjoja, mutta niiden sisältö hänen on pidettävä omana tietonaan. Jos salassa pidettävät tiedot leviävät julkisuuteen, on niiden levittäjä rikosoikeudellisessa vastuussa. Näin yksinkertaista se on, mutta silti tästä asiasta onnistutaan ihan osaamisen puutteen takia tekemään vaikea.

Liperin hallinnon roistomaisuuden paljastamisen pyhäksi tehtäväkseen ottaneen luottamushenkilön asennevammalle ei mahda mitään. Jos hän haluaa käydä läpi kaikki kunnan kuitit, niin omaa aikaansa hän siinä kuluttaa. Liperin kunta taas tekee virheen siinä, että siivoaa kuiteista pois sairauslomia ja toimeentuloa koskevat tiedot. Se on ihan turhaa työtä, koska vaadittaessa nekin on näytettävä, mutta tieto niiden sisällöstä ei saa levitä.

Yksinkertaisesta asiasta on tehty vaikeaa ihan vain juridisen osaamisen puutteen takia. Homma pitäisi osata hoitaa kuten se hoidettiin Helsingissä 90-luvulla. Valtuutettu Liisa Kulhia istui päiväkausia kirjaamossa tutkimassa asiakirjoja häiritsemättä ketään. Meteliä syntyi vain silloin, jos joku ymmärtämätön yritti salata jonkin asiakirjan. Kun Kulhia nosti jonkin asian julkisuuteen, hänellä oli kirjanpitäjän ammattitaidolla laadittu näyttö epäselvyyksistä ja seuraukset olivat sen mukaisia. Koskaan hän ei leimannut ketään etukäteen syylliseksi.