Laiton naamioituminen

Kun Ranska kielsi julkisella paikalla kasvot peittävien huntujen ja burkhien käytön, alkoi keskustelupalstoilla taas vanha tuttu vääntö. Viimeistään kolmas kommentoija alkaa muistella, että meilläkin on voimassa naamiointikielto, mutta se koskee epäreilusti vain kommandopipo pääässä kulkevia suomalaisia. Tästä juttu sitten karkaakin hyödyttömäksi väittelyksi, koska kukaan ei tarkista asiaa lakikirjasta. En jaksa osallistua näihin ilokseen väittelevien intoilijoiden keskusteluihin, joten selitän asian tässä.

Rikoslain 17 lukuun lisättiin 26.11.2004 uusi 13 a §, joka kuuluu näin:

Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai mielenosoituksen yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa  yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta,  on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Jotta naamioituminen olisi laitonta, on kyseessä siis oltava yleisellä paikalla pidettävä yleinen kokous, muu yleisön kokoontuminen tai mielenositus. Lisäksi tällaiseen tilaisuuteen naamioituneena osallistuvan henkilön käytöksestä on voitava päätellä, että hänen ilmeinen tarkoituksensa on ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai ruveta vahingoittamaan omaisuutta.

Mitä tahansa uskontoon liittyviä vaatteita saa siis käyttää vapaasti normaalielämässä. Ihan samalla tavalla kadulla kulkeminen kommandopipo tai vaikka sukkahousut päässä on laillista, eikä sitä tarvitse erikseen perustella. On kuitenkin muistettava, että poliisilla on milloin tahansa oikeus vaatia ketä tahansa todistamaan henkilöllisyytensä. Naamioitunut kuljeskelija saa siis varautua siihen, että hänen henkilöllisyytensä voidaan tarkistaa. Rikoksesta häntä ei kuitenkaan voida syyttää, ellei hän ryhdy niskoittelemaan poliisia vastaan.

Lakiin tämä pykälä lisättiin sen jälkeen, kun ns. kuokkavieraat aiheuttivat naamioituneina häiriötä itsenäisyyspäivän juhlissa presidentinlinnan edessä. Lainkohdan järkevyydestä voi väitellä vapaasti, mutta väittelijöiden pitäisi tietää, mistä oikein puhutaan. Minulle ainakin on herttaisen yhdentekevää, miten itse kukin pukeutuu.

Väärinkäsitysten välttämiseksi pankkiin tai kauppaan ei kuitenkaan kannata rynnätä kommandopipo päässä.

Kommentit (0)

Eriarvoinen elämä ja kuolema

Presidentti Tarja Halonen toivoi tänään eduskunnan päätöstilaisuudessa, että syrjäytyminen ja eriarvoistuminen nostettaisiin vielä vaalikeskusteluun. Tällä hän halusi ilmeisesti vähän näpäyttää käytävää vaalitaistelua, jonka pääpuheenaiheet ovat lipsahtaneet kokonaan Eurooppaan ja sen kriisimaiden talouteen.

Ehkä tosiaan olisi hyvä välillä palata ihan näiden perusasioiden pariin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreen selvityksen mukaan kaikkein köyhimmät suomalaiset ovat jääneet muista jälkeen myös terveyden kehityksessä. Terveys ja elinajanodotteet ovat kohentuneet kaikissa muissa tuloryhmissä paitsi kaikkein köyhimpään viidennekseen kuuluvissa. Heidän elinajanodotuksensa on jäänyt 1990-luvun tasolle. Parhaiten ansaitsevaan tuloluokkaan kuuluva mies voi tällä hetkellä odottaa elävänsä 12,5 vuotta kauemmin kuin köyhimpään viidennekseen kuuluva. Naisillakin eroa on 6,8 vuotta.

Joku voi tietenkin väittää, että kaikkein heikoimmin ansaitsevat elävät epäterveellisesti eivätkä innostu terveysvalistuksesta. Saattaahan tässäkin olla perää; leipäjonossa seisova ei välttämättä tule ajatelleeksi kaikkia ravintosuosituksia. Suurempi syy on kuitenkin ihan yksinkertaisesti se, että terveys- ja sosiaalisektorin leikkaukset kohdistuvat kuin täsmäohjus juuri kaikkein köyhimpään ja sairaimpaan kansanosaan. Terveyskeskuksiin on pitkät jonot, työterveyshoitoe ei työttömillä ole, eikä yksityislääkärille menoa voi ajatellakaan jokaisen kolotuksen takia.

Asian unohtuminen monilta puolueilta antaa aihetta olettaa, että ei asialle aiota tehdä vaalien jälkeenkään mitään. Ehkäpä ajattelu kulkee ihan vanhan tutun kaavan mukaan: Asiakos tuo, jos köyhä kuolee, paljon haudataan rikkaitakin.

Kommentit (0)