Yhtä juhlaa

Jos jääkiekon maailmanmestaruus on mielestänne maailman tärkein asia, niin älkää lukeko tätä yhtään pitemmälle. Minulta nimittäin puuttuu kokonaan se tunne-elämän alue, joka kykenee hurmioitumaan urheilu-uutisista. Siinä mielessä olen aina ollut rampa, mutta ei se minua haittaa. Olen kyllä huomannut, että monia muita tämä puutteeni haittaa kovasti.

Ilmeisesti samalla tavalla vajavaisesti rakennetun fb-kaverini päivitys oli minulle nautinnollista luettavaa. Hän kysyi suunnilleen, että onko maailma nyt parempi paikka? Alenivatko verot? Halpeniko ruoka? Ratkesiko hallituskysymys, katosiko köyhyys ja paranivatko kelit? Eikö nyt saa valittaa mistään ainakaan vuoteen?

En minä halua yrittääkään kieltää kenenkään iloa. Minun puolestani jokainen saa vapaasti mölytä kadulla suoraa huutoa ja roikkua pylly paljaana auton ikkunassa matkallaan suihkulähteeseen uimaan. Jos joku välttämättä haluaa, niin saa vaikka kaivaa esiin talvisodan hengen, vaikka sitä pidän kyllä jo hiukan liioitteluna. Hyvistä urheilu-uutisista huumaantuneille on ihan turha yrittää puhua järkeä, koska he ovat kerta kaikkiaaan viettiensä vietävissä.

Haluan kuitenkin muistuttaa mieliin Pentti Haanpään sanat: Urheilulla kuivatetaan ja tyhmistetään ihmisten aivot, saatetaan huomio turhiin sekuntteihin ja sentteihin. Suosikkini on poikansa urheiluharrastukseen tympääntynyt Iso-Herneisen isäntä, joka ihmettelee urheilu-uutisten sisältöä: Hirmuisen tärkeä uutinen; valtameren takana on kaksi vahvaa miestä riisuuntunut uimahoususilleen ja pätkinyt toisiaan turpiin.