Köyhille kateellinen

Esimerkiksi toimeentulotukea ollaankin nostamassa jopa 25 eurolla kuukaudessa. Työttömille pummeille tullaan jakamaan sohvalla makoilusta jopa 100 euroa enemmän kuukaudessa. Näinkö tämä maailma pyörii ja työntekoon kannustetaan: palkitsemalla ja tukemalla toimettomia ihmisiä heidän laiskuudestaan. Uusia yrityksiä tulee syntymään varmasti kuin sieniä sateella: ainakin pizzeriat joista nämä pummit tilaavat krapula-aamuina kotiinkuljetuksia tulevat menestymään, sekä työ- ja elinkeinotoimiston ”aktivointikursseja” järjestävät sosiaalifirmat, Suomen vientivetoisen kansantalouden tukipilarit.

Näin raivokkaasti kirjoittaa helsinkiläistynyt it-alan työntekijä Janne Suutarla omassa blogissaan hallitusohjelmasta, jota siis voi tulkita tälläkin tavalla. Oikeastaan voitte lukea koko hänen vaahtosuisen vuodatuksensa täältä76119-hallitusohjelma-on-kommunistinen-kyh%C3%A4elm%C3%A4

Muuten koko juttu ei ansaitsisi mitään huomiota, mutta se kuvaa oikein hyvin nuorten uusliberalistien itsekästä ja piittaamatonta ajatusmaailmaa. Kaikki oman kokemuspiirin ulkopuolella oleva on halveksittavaa ja vihattavaa. Erityisesti työttömät köyhät näyttävät näiden ihmisten mielestä olevan suorastaan saastaisia laiskureita, joilta pitää ottaa pois kaikki etuudet.

Suutarlan tekstissä esiintyvät kaikki mahdolliset kliseet yhdessä kappaleessa: sohvalla makoilu, laiskuus, juopottelu ja herroiksi eläminen runsailla tuilla. Toimeentulotukeen tuleva huikea 25 euron korotus saa hänet pillastumaan. Hän ihan oikeasti tuntuu olevan kateellinen köyhien ylenpalttisen ihanasta elämästä, jota hän joutuu veroja maksamalla rahoittamaan.

Erityisesti minua ihmetyttää se ylimielisyys, jolla Suutarla katselee työttömiä. Hänen palkkansa suuruutta en tiedä, mutta hän tituleeraa itsensä it-alan työntekijäksi, ei siis yrittäjäksi tai omistajaksi. Pohjoiskarjalaisen eduskuntavaaliehdokkaan ja julkisen ajattelijan Auvo Rouvisen määritelmän mukaan Suutarla on köyhä. Rouvinen nimittäin on todennut, että jokainen omaa työtään myymään joutuva on köyhä.

Haluaisin ihan oikeasti tietää, mistä tällaiset ihmiset ovat omaksuneet ajattelunsa. Mikä on se mekanismi, jolla ihmisestä tulee näin piittaamattoman itsekäs, vihainen ja halveksiva öykkäri? Pitääkö sitä varten ihan lukea oikeaa kirjallisuutta ja käydä kursseja, vai riittääkö pelkkä omahyväinen vilkaisu tilinauhaan? Vai riittääkö, että ei koko tähänastisen elämänsä aikana ole ajatellut mitään muuta kuin omaa etuaan?

Toivottavasti Suutarla ja hänen hengenheimolaisensa saavat maistaa oikein kunnolla sitä kapitalismia vaikkapa työttömyyden tai työkyvyttömyyden muodossa.

Kommentit (3)
  1. Maailman meno on kieltämättä surullisen kuvottavaa seurattavaa. Itsekään en lakkaa hämmästelemästä näiden ”sankareiden” kapeakatseisuutta. Ideologialla on nimikin: Taloustotalitarismi:
    http://www.youtube.com/watch?v=HDsctU-CzDg

  2. Uskomaton urpo! Varmaankin käynyt jonkin luma-lukion ja tekun ja täydellisesti koukussa nettipeleihin. Mielikirjailija? Dan Brown?

Kommentointi suljettu.