Eksyksissä
Erno Paasilinnan mukaan yhteiskunta on kuin metsä; turvallinen vain osaajalle, mutta eksyneet kiertävät kehää.
Kun tavallinen asioistaan huolehtiva kansalainen saa miltä tahansa hallinnon instanssilta mitä tahansa asiaansa koskevan päätöksen, alkavat tulkintaongelmat. Jos päätös on hakemuksen mukainen, ei asiaa tarvitse sen kummemmin pohtia. Usein päätös kuitenkin sotii tervettä järkeä ja oikeustajua vastaan. Näin on aina silloin, kun jokin hakemus on hylätty tai päätöksessä on muuten jotain merkillisen tuntuista.
Ensin päätös on käännettävä virkakieleltä suomeksi. Kaikista hienoista tavoitteista ja kielen kehittämispyrkimyksistä huolimatta hallinnon kieli on yhä turhan monimutkaista ja koukeroista. Kaiken kruunaa viittaus lakipykäliin, joita ei kuitenkaan avata. Kansalainen joutuu siis itse etsimään, lukemaan ja tulkitsemaan ne lainkohdat. Se ei aina ole helppoa ammattilaisellekaan, saati sitten lakitekstiä ja oikeusjärjestelmää tuntemattomalle peruskansalaiselle.
Päätösten kankea muotoilu kertoo asenneongelmasta tai ymmärtämättömyydestä. Joko halutaan näyttää omaa ylemmyyttä tai sitten ei vain tajuta, että itselle selvä asia ei ole selvää tekstiä muille. Olen edelleen sitä mieltä, että jos joku ei osaa selittää asiaa ymmärrettävästi, niin hän ei luultavasti ole ymmärtänyt sitä itsekään.
Päätöksen mukana tulevat muutoksenhakuohjeet. Ne ovat tasoltaan hyvin erilaisia; vieläkin näkee sellaisia ohjeita, joiden sanamuoto näyttää olevan peräisin puolen vuosisadan takaa vaikka ne muuten ovatkin nykyisen lain mukaisia.
Valituksen laatiminen ei ole helppoa. Ei riitä, että kansalainen tuntee tulleensa väärin kohdelluksi. Hänen pitää osata ilmaista tuntemuksensa perustellusti ja mielellään yksilöityihin lainkohtiin vedoten. Tässäkin piilee ansa. Jos erehtyy vetoamaan väärään lainkohtaan tai ei onnistu muuten perustelemaan vaatimuksiaan kunnolla, tyrmää helppoa voittoa hakeva virkamies valittajan heti. Hänen tarvitsee vain todeta, että vaatimuksia ei ole yksilöity riittävästi tai ei ole kerrottu, mitä lainkohtaa vastaan päätös sotii. Se on vähän sama kuin sanoisi valttajaa tyhmäksi.
Juristiltahan apua saa, mutta se taas maksaa. Aina ei apua saa sieltäkään. Virkamiehenä ollessani sain kerran eteeni asianajajan kaupunginhallituksen päätökseen laatiman valituksen. Tämä poikkeusyksilö oli jotenkin onnistunut läpäisemään hallinto-oikeuden tentin ymmärtämättä kunnallishallinnon alkeita.
Että miksikö minä nyt tämmöisiä mietin? Olen viettänyt aika monta vuotta sekä laatimalla näitä päätöksiä että vastapuolena lukemalla niitä. Päätösten määrä lisääntyy koko ajan ja samalla lisääntyvät myös valitukset. En tiedä kuinka paljon koulussa nykyisin kansalaisen perustaitoja opetetaan, mutta ihan varmasti opetusta pitäisi lisätä. Ja virkamiehet pitäisi kerran vuodessa istuttaa äidinkielen asiatyylin kurssille.
Hallinnon ja kansalaisen välistä epäsuhtaa noin äidinkielen kannalta voisi
luonnehtia vaikkapa näin:
Olin Mongoliassa työssä erään ison firman palveluksessa. Tuli tarve
lähettää arolta viesti Suomeen ja homma meni kutakuinkin näin :
1 Laadin viestin Suomeen lähettäväksi suomen kielellä.
2 Sitten viesti käännettiin englanniksi.
3 Sitten viesti käännettiin mongoliaksi.
4 Sitten viesti sähkötettiin Morsen aakkosilla Suomeen.
Viestini kun oli saapunut suomeen, käännetty takaisin vaiheita
4..1 pitkin, todettiin, että kuinka humalassa
olen ollut kun tuollaista pupppuaa olen Mongoliasta lähettänyt.
Että soppia voidaan keitellä toiseen jos kolmanteenkin suuntaan
sillä tavalla, että kukaan ei ymmärrä alkuperäisestä asiasta
yhtään mitään.
Joo.
Erno oli yksi aikamme fiksuimmista kansalaisen läheisistä.
Yksi keskeinen syy lisääntyviin ongelmiin monipuolistuvan ja jatkuvasti muuttuvan lainsäädännön ohella on virkavalinnat, joissa ei enää valitsijatkaan tiedä, mitä he hakevat. Etsitään sopivia ja mukavia, mutta ei ymmärretä koulutuksen tarpeesta ja hakijoiden koulutuksesta juuri mitään. Kuvitellaan että ylempi korkeakoulututkinto on riittävä tae osaamisesta. Sieltä sitten nousee näitä peltosia, pietiäisiä ja lukuisia heidän kaltaisiaan, joilla ei ole ilmeisesti päivääkään hallinnon, juridiikan, johtamisen, henkilöstöhallinnon, kunnallistalouden, kirjanpidon, laskentatoimen jne erityisopintoja eikä osaamistakaan. Jos olisikin, ilmitulleet vaikeudet ja kaatuneet päätökset osittavat, ettei kokonaisuus ole hallinnassa. Kuitenkin esim kunnanhallituksen esittelijältä vaaditaan todella rautaista ja laaja-alaista osaamista, jotta kykenee esittelemään maallikkopäättäjille olennaiset perustelut päätettäville asioille. Jos ei itsekään ymmärrä, kuinka saada toisetkaan ymmärtämään. Sitten päätetään mitä kuvitellaan osattavan, menipä se sitten kuinka kiville tahansa. Ja Juuassakin pohjakosketuksia tulee harva se päivä.
Yliopistouudistus lopetti erinomaisen hallintokoulutuksen, joka koulutti nimenomaan keskeisia hallinnon virkamiehia valtion ja kuntien palvelukseen tulevia tehtäviä varten hyvin monipuolisena. laaja-alaisena ja sisällöltään syvällisenä koulutuksena. Kun hyvän koulutuksen saaneet todelliset osaajat ovat väistymässä, tilalle tulee metsänhoitajia, kieltenopettajia, matematiikan lehtoreita, psykologeja, insinööreja, tutkijoita, lääkäreitä jne. Kaikki koulutukseltaan hyvin kaukana kunnan pyörittämisen perustehtävistä, ja niiden vaatimasta osaamisesta. Ja mitä siitä seuraa? Juuri sitä, mitä Saku edellä blogissaan kirjoittaa.
Lääkärinä ei voi toimia, jos ei ole lääkärin koulutusta. Sosiaalijohtajana ei voi toimia, jos ei omaa laissa nimettyä sosiaalialan koulutusta. Sivistysjohtajana ei voi toimia, jos ei omaa opettajakelpoisuutta. Mutta entäs kunnanhallituksen pöytä? Sinne kelpaavat kaikki poliittisesti sopiviksi katsotut, olivatpa he sitten luottamushenkilöitä tai virkamiehiä. Kiitos poliitikkojen antaman kuntalain, jolla johtamisen taso laskettiin porukan viimeisillekin sopiviksi: ei mitään pätevyysvaatimuksia! Ei ihme, jos hallintoriitojen ja valitusten määrä on ratkaisevasti lisääntynyt. Juuassakin viimeisen kahden vuoden aikana kumottuja päätäksiä on ollut enemmän kuin kahteen vuosikymmeneen. Tarkastuslautakuntaa lukuunottamatta johtavat päättäjät nukkuvat silti ruususen unta, kokevat tekevänsä kaiken “parhaan kykynsä” mukaan, ja ilmoittavat tasaisin väliajoin, että (valta)kunnassa kaikki hyvin.
Politiikka on menettänyt uskottavuutensa, aatteet ovat kadonneet ja rahat on loppu. Siitä voi odottaa, että kuntien aika on pian ohi, kuten hallitusohjelmassa kansalle jo syötetään madonlukuja. Kuntakehitys saataa johtaa myös positiivisiin vaikutuksiin. Yksiköiden suuretessa hallinnon tason on pakko nousta, ja luonto hoitaa loput. Sadalla äänellä ei enää jatkossa olla maailmanvaltiaita.