Elli-syndrooma

Kaikki tuntevat laulun Joensuun Ellistä. Ainakin kaikki juukalaiset tietävät, että laulun Ellillä ei ole mitään tekemistä Joensuun kaupungin kanssa, vaan Ellin asuinpaikka oli Juuan Joensuunkylä. Tämän Eino Kettusen laulun naishenkilön esikuva lienee myös suunnilleen tiedossa, mutta hän ei ollut se takavuosikymmeninä junissa asustellut nainen. Sen enempää en haluaisi asiasta tietääkään, mutta ikävä kyllä tätä pahuksen Elliä ei tässä pitäjässä pääse pakoon.

Täällä vallitsee merkillinen Elli-syndrooma. Se ilmenee erityisesti julkisten rakennusten ja palveluiden nimeämisessä, sillä nimien keksijät eivät koskaan pääse Elliä pitemmälle. Päiväkoti on Pikku-Elli ja viime syksynä avattu ikäihmisten palvelukeskus on tietenkin Ellinkulma. Suunnilleen kaikki siltä väliltäkin on samaa Elliä.

Ihan oma lukunsa ovat parhaillaan vietettävät Ellinpäivät. Kotiseutuvouhottajille ja entisille juukalaisille nämä muutamat päivät tuntuvat olevan vuoden ehdoton kohokohta. Minulle ja monelle muulle paikkakuntalaiselle  ajankohta merkitsee vapaaehtoista kotiarestia.

Muutamaan päivään on survottu kaikki mahdollinen. On toritanssia, karaokea, runonlausuntaa, Ellinseilausta Pielisellä ja kesäteatteria. Olipa takavuosina Ellinravitkin. Jos siinä sananmukaisesti Ellit olisivat ravanneet huivit lepattaen, olisi se ollut ainoa kiinnostava ohjelmanumero.

Näitä Ellejä täällä nimittäin piisaa. Vuosikymmenien ajan on joka kesä valittu vuoden Elliksi joku valitsijoiden mielestä ansioitunut naishenkilö. Heitä on jo niin paljon, että paikkakunnalta alkavat loppua ansioituneet naiset. Kierros pitänee kohta aloittaa alusta. Se on kyllä turhaa, koska monet tulkitsevat elliytensä jatkuvan hautaan asti; kerran Elli, aina Elli, on moni sanonut. Niinpä paikallislehti raportoi säännöllisesti entisten ja nykyisten Ellien kuulumisia kahvinkeitosta alkaen.

Se on paikallislehden tehtävä, koska lehteä pyörittää Juuka-seura. Sama seura myös järjestää Ellinpäivät ja koko vuodeksi tästä merkittävästä kulttuuritapahtumasta juttua riittääkin. Onhan se uutisen arvoinen asia, kun joku ammoin pois muuttanut on tavannut vanhan koulukaverinsa.

Niin, näille vanhoille kavereille tiedoksi, että minä en sitten muista hassuja tapahtumia kouluajoilta. Minua ei myöskään ihmetytä se, että paikkakunnan ulkoasu on vuosikymmenien saatossa muuttunut. Ja ihan totta; minä olen vanhentunut. Niin olette tekin, vilkaiskaapa peiliin.

En minä teitä vanhoja kavereita moiti. Ihan samanlainen olin itsekin asuessani kauan Helsingissä. Kymmenkunta vuotta Juuassa on kuitenkin opettanut, että ei täälläkään aika pysähdy. Ihan sama päivä täällä on kalenterissa kuin muuallakin.

Älkää nyt luulko, että minä jotenkin vastustan näitä kotiseutupäiviä. En toki, pitäähän joutavilla jotain olla. Jos ei muuta, niin sitten ihan mitä tahansa.