Kuria ja nöyryyttä

Uusliberalistinen markkinafundamentalismi korottaa markkinatalouden kaiken yläpuolelle. Kilpailun on oltava vapaa ja täysin rajoittamaton, minimipalkkaa ei saa olla millään alalla ja työsuojelukin rajoittaa kilpailun vapautta. Tässä uskonnossa työntekijöidenkin on kilpailtava vapailla markkinoilla tekemällä halvemmalla ja asettamalla itsensä alttiiksi mahdolliselle vaaralle.

Tämän uskonnon julistajista Jari Sarasvuo ei ole menestynein, mutta äänekkäin hän on. Hän on itse rikastunut myymällä amerikkalaisista kirjoista kopioitua hölynpölyä firmoille, joilla on ollut liikaa rahaa ja kova halu näyttää trendikkäältä. Laman iskiessä tällaiset turhat rahareiät tukitaan ensimmäisenä ja se on näkynyt Sarasvuonkin firman taseissa.

Uskostaan mies ei tietenkään luovu. Hän on jo pari päivää laukonut sellaisia teesejä, että heikompaa hirvittää. Nuorten riistäminen työmarkkinoilla 3 – 4 euron tuntipalkalla pitäisi laillistaa ihan vain sen takia, että nuoret oppisivat työntekoa. Yleensä koko Suomen kansa tarvitsisi lisää kuria, järjestystä ja herranpelkoa. Vain siten saadaan kaikki lopettamaan valitus ja tekemään enemmän työtä. Ennen puhuttiin pilkaten riistäjäporvareista, mutta nyt he ovat palanneet ihan avoimesti ruoskaa heristäen.

Nuoret siis pitäisi opettaa hyvissä ajoin tekemään työtä pilkkahinnalla ja pelkäämään työnantajaa. Kamalinta tässä on, että ainakin sosiaalisessa mediassa nämä puheet ovat saaneet kannatusta. Ihan tavalliset kiltit ihmiset innostuvat visiosta ja haluavat lorvehtijat vessoja pesemään. Ihan vain oppimismielessä. He eivät ole tainneet tulla ajatelleeksi, että tällainen toiminta opettaa pelkästään hyväksikäytettynä olemista ja nuorena opitulla on tapana pysyä muistissa myös vanhana.

Tietenkin nämä kiltit ihmiset haluaisivat laajentaa työnteon opettelua koskemaan myös juoppoja, syrjäytyneitä, työttömiä sohvalla makaajia ja siviilipalvelusmiehiä. Heidät pitää pakottaa tekemään jopa ilmaista työtä, koska he ovat niin laiskoja ja kaikin puolin vastenmielisä ja hyödyttömiä olioita. Selvää on, että tällaisten vaatijaa eivät omat vaatimukset koske. Hänhän on tunnetusti se yhteiskunnan vakain tukipylväs – ainakin niin kauan, kun hänen oma työpaikkansa on turvattu. Tällä menolla se ei ole kovin kauan turvattu, kun joku pakotetaan tekemään sekin työ ilmaiseksi.

Samaan aikaan yhä äänekkäimmiksi käyvät myös kansallissosialistit, 1930 -luvun arvojen palautusta vaativat isänmaalliset piirit ja muuten vain tärähtäneet kurin vaatijat. Heidän maailmankuvansa perustuu olemattomaan tai väärin ymmärrettyyn historiantuntemukseen. Tässä haavemaailmassa Lapuanliike, suojeluskunnat ja IKL näyttäytyvät puhtaana ja ylevänä isänmaallisuutena. He eivät edes ymmärrä toimivansa suoraan uusliberalismin hyväksi kuria, järjestystä ja työleirejä vaatiessaan.

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, kiristyy kontrolli ja sääty-yhteiskunta palaa takaisin. Se on jo oikein hyvällä alulla.