Asennevammoja

Henkilön toimeentulotukea alennettiin 20 % työvoimapoliittisesta koulutuksesta kieltäytymisen takia. Tuen alentamisen yhteydessä ei laadittu lain edellyttämää suunnitelmaa itsenäisen selviytymisen edistämiseksi. Tällä perusteella sosiaalityöntekijän päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus kunnan sosiaalilautakunnalle. Lautakunnalle antamassaan vastineessa sosiaalityöntekijä ei maininnut sanallakaan valitusperustetta eli tätä suunnitelman puuttumista.

Sen sijaan hän kirjoitti, että hakijan käytös oli ylimielistä ja muutenkin epämiellyttävää. Lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella, siis ottamatta mitään kantaa valitusperusteeseen. Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen.

Tämä noin viiden vuoden takainen tositapaus tuli mieleeni luettuani tutkimuksesta, jonka mukaan sosiaalietuuksia eivät hae niitä eniten tarvitsevat. Syynä on hakemisen monimutkainen byrokratia, leimautumisen pelko ja ihan yleinen tietämättömyys. Yhtenä syynä on varmasti myös kuvatun kaltainen asenneongelma. Liian usein sosiaalityöntekijät kokevat asiakkaan vastapuoleksi, jota vastaan on taisteltava kaikin keinoin.

Yksi käytetyimmistä keinoista lienee tietojen suoranainen pimittäminen. Hakijan on itse tiedettävä, mitä hän on hakemassa ja mihin hän on oikeutettu. Jos hakija sitten sattuu olemaan tietoinen oikeuksistaan, hänet leimataan röyhkeäksi ja ylimieliseksi. Sellaiselle pitää vähän opettaa nöyryyttä.

Viranomaisella on yleinen neuvontavelvollisuus, mutta se tuntuu usein unohtuvan. Apua pitäisi saada yleisen viranomaisneuvonnan lisäksi myös sosiaaliasiamiehiltä, mutta he ovat ylityöllistettyjä muutenkin. Lisäksi heitä on liian vähän, eikä heidän olemassaolostaan edes tiedetä. Siitäkään kun ei asiakkaille kerrota.

Eivät läheskään kaikki sosiaalityöntekijät ole lähtökohtaisesti asiakasta vastaan. Yleensä ottaen he ovat ammattitaitoista väkeä, jolla on vain liikaa työtä. Yhdelle asiakkaalle ei ole riittävästi aikaa, vaan varsinkin toimeentulotukipäätöksiä joudutaan tekemään liukuhihnalla. Työn stressaavuutta ei saisi kuitenkaan purkaa asiakkaisiin.

Tässä esimerkkitapauksessani vikaa oli kieltämättä myös asiakkaan käytöksessä. Viranomaisen pitäisi kuitenkin säilyttää aina ammattimainen asenne eikä sekoittaa mukaan henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Varsinkin sosiaalitoimen asiakkaalta on siedettävä myös vähän huonompaa käytöstä, kunhan  vain kukaan ei tunne turvallisuuttaan uhatuksi. Tietoisuus omista etuuksista ei kuitenkaan ole röyhkeyttä.

Yleensä joku kommentoija epäilee minun aina näissä jutuissa kirjoittavan itsestäni. Ei, tuo asiakas en ollut minä, mutta satun muuten tuntemaan tämän tapauksen.